Soulin kummisetä aloitti vuonna 1988 CNN:n haastattelun laulamalla humalaisen version kappaleesta Living In America. Hän oli saapunut haastatteluun puhumaan syytöksistä, joiden mukaan hän olisi uhannut vaimonsa henkeä, mutta hän yritti lapsellisesti kääntää huomion aiheesta sanomalla: "Puhutaan musiikista!".
Kuuluisa diiva joi hieman liikaa ennen palkintonsa vastaanottamista Palm Springsin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Hän piti valtavia taukoja sanojen välissä ja sanoi viimein: "Antakaa anteeksi, sillä olen hieman... juu".
Elämää Philadelphiassa -sarjan tähti ilmestyi vuoden 2006 haastatteluunsa The Viewille yhä humalassa edellisen illan jäljiltä. Hän jopa halaili Rosie O'Donnellia myöntäen, että käytöksen sai aikaan seitsemän viimeistä limoncelloa, jotka hän oli kulauttanut naamaansa.
Mainoskuvauksissa elokuvaansa Tyttö tuollainen varten käytti näyttelijä aikansa humalaisesti kourien kanadalaista juontajaa ja sanoen asioita kuten: "Siitä pidettäisiin enemmän, jos juontaisit tämän show'n ilman paitaa, vai mitä?".
Hän kysyi juontajalta myös, että miksei tämä paljastanut enemmän rintavakoaan ja miksi hänen rintansa tuntuivat kovilta. Sitten hän alkoi puhua kauhealla ranskalaisella aksentilla ja jos se ei vielä ollut tarpeeksi, laukoi hän vielä loukkaavia vitsejä vammaisista.
Silicon Valley -tähti T.J. Miller rikkoi kananmunan kasvoilleen ja näytti vitsailevan yksinään erityisen myötähäpeää herättävässä The Late Show with Stephen Colbert -jaksossa.
Entinen malli ja tv-persoona järjesti melkoisen kohtauksen vuoden 2004 American Music Awards -gaalassa humalaisesti kangerrellen sanoissaan: "Ja jos joskus julkaisen albumin, niin haluan tämän miehen tuottavan minun... tekevän minulle kauniin dueton!".
Hän kysyi myös juontajalta, että miksi tämä antoi vieraidensa juoda ja tulla sitten ohjelmaansa ja teki tämän juuri ennen kuin ryömi Nortonin syliin. Wahlberg väitti myöhemmin kaiken olleen ennalta suunniteltua, mutta kuulostaa kyllä selittelyltä.
FOX Morning News -ohjelmassa vuonna 2007 kysyi juontaja hitaasti silmiään räpsyttelevältä Abdulilta, että mitä yleisön kannattaisi odottaa American Idolilta. Hän piti tauon ja sitten kangerteli: "Sekö se on... mikä SE on?". Kanava yritti syyttää hänen reaktiostaan teknistä vikaa, mutta Abdul iski silmää kameralle.
Hänen käytöksensä myöskään American Idol -sarjan kuvauksissa ei auttanut asiaa. Hän nauroi hallitsemattomasti ja hänen ajatuksensa katkeili niin paljon, että Simon Cowellin oli otettava ohjat käsiin.
Näyttelijä kertoi Alan Carr: Chatty Man -show'ssa rivon tarinan itsestään ja R.E.M.-yhtyeen keulakuvasta ja päätti sitten selventää, että ainoa asia, jonka mies koskaan hänelle antoi, oli musiikki. "Ja tästä syystä keskusteluohjelmiin tullessa ei kannata juoda. Se selvisi minulle juuri!".
Eräässä live-tv:n hulluimmista tapauksista koskaan ilmestyi tempauksistaan tunnettu stunttimies ohjelman Too Late with Adam Corolla kuvauksiin vuonna 2005 alkaen tuhota kuvausrekvisiittaa ja huutaen rivouksia, sekä taklaten juontajan.
Tämä kaksikko ei ollut humalassa, vaan pilvessä sittemmin viraali-ilmiöksi yltyneessä haastattelussaan elokuvaa I Love You, Man varten. Haastattelu on pullollaan tajunnan virtaa ja siinä mainitaan mielikuvitusystävä nimeltään Gideon. Lisäksi Segel väittää: "Olen kunnossa. Olen aivan kunnossa" ja purskahtaa samalla nauruun.
Näyttelijä oli enemmän kuin hieman hiprakassa vuonna 2007 ollessaan vieraana australialaisessa keskusteluohjelmassa. Mitkään hänen vitseistään eivät uponneet ja hän onnistui vielä laukomaan loukkaavia kommentteja juontajan kehostakin. Hän kertoi juontajalle "todella rakastavansa Australiaa".
Kuka voisi unohtaa sitä noloa hetkeä, kun räppäri keskeytti Taylor Swiftin puheen MTV VMA -gaalassa sanoen: "Annan sinun puhua loppuun, mutta Beyoncén video oli yksi kaikkien aikojen parhaista!".
Legendaarinen koomikko oli hyvin avoin päihteiden käyttöön liittyvistä ongelmistaan. Eräs hänen kuuluisimmista haastatteluistaan tapahtui elokuvan Mänteillä menee lujaa lavasteissa. Hän päästi suustaan omituisia lausahduksia ja sopimattomia ehdotuksia sekä kutsui elokuvaa huonoksi!
KVIA Morning Show'ssa vuonna 2007 nosti hyökkäävästi käyttäytynyt Morgan paitaansa ja läimäisi pullottavaa vatsaansa väittäen sen olevan "parittelukutsu" heti sen jälkeen, kun oli ilmoittanut aikovansa saattaa jonkun kylän naisista raskaaksi parin seuraavan päivän aikana.
Ohjelmassa The Late Show with Stephen Colbert myönsi kirjailijaksi ryhtynyt näyttelijä vaikuttavansa hämärältä siksi, että oli ottanut ambien-lääkkeen – univaikeuksiin tietenkin. Sitten hän otti esiin savukkeen ja sytytti sen lähetyksessä.
Vuosien jälkeen siitä, kun joukkue voitti kultaa vuoden 2008 olympialaisissa, paljasti Hope Solo, että joukkue oli jatkanut suoraan hulluilta jatkoilta Today-show'hun. Olikin hieman omituista, kun yksi pelaajista puhui vahingossa maailmanmestaruuskisoista olympialaisten sijaan!
The Last Word with Lawrence O’Donnell -ohjelmassa vuonna 2015 oli Murray niin humalassa, että kun yritti istuutua tuoliin, istuikin sen ohi. Sitä oli vaikeaa katsoa.
Murray oli juuri ollut viimeisellä esiintymisellään Late Night with David Letterman -show'ssa, jossa he olivat juoneet vodkaa suoraan pullosta tv-ohjelmassa. Murray teki siis kaksi humalaista esiintymistä saman päivän aikana!
Entisen aikuisviihdetähden osiota lyhennettiin huomattavasti Good Morning New York -ohjelmassa sen jälkeen, kun tämä takerteli vastauksissaan ja yrittäessään koota ajatuksiaan siinä onnistumatta.
Pienoisesta hiprakasta täydelliseen räkäkänniin: nämä julkkikset ottivat nestemäistä rohkaisua uskaltaakseen esiintyä tv:ssä – ja tehdäkseen siinä sivussa itsensä naurunalaiseksi. Jotkut ovat väittäneet humaltunutta tilaansa "väsymykseksi", kun taas toiset ovat kantaneet päihtymyksensä kunnialla.
Katso galleria nähdäksesi, ketkä kuuluisat tähdet eivät olleet telkkarissa ainakaan selvin päin.
Mitä tulikaan tehtyä? Nämä julkkikset ovat toilailleet humalassa tv:ssä
Nämä tähdet ottivat yhden jos toisenkin liikaa
JULKISUUDEN HENKILÖ Humala
Pienoisesta hiprakasta täydelliseen räkäkänniin: nämä julkkikset ottivat nestemäistä rohkaisua uskaltaakseen esiintyä tv:ssä – ja tehdäkseen siinä sivussa itsensä naurunalaiseksi. Jotkut ovat väittäneet humaltunutta tilaansa "väsymykseksi", kun taas toiset ovat kantaneet päihtymyksensä kunnialla.
Katso galleria nähdäksesi, ketkä kuuluisat tähdet eivät olleet telkkarissa ainakaan selvin päin.