• JULKISUUDEN HENKILÖ
  • TV
  • ELÄMÄNTAPA
  • MATKUSTUS
  • ELOKUVAT
  • MUSIIKKI
  • TERVEYS
  • RUOKA
  • MUOTI
  • messages.DAILYMOMENT
▲

Aina klassikosta Aamiainen Tiffanylla Taru sormusten Herrasta -saagaan – monet suosikkielokuvistamme perustuvat kirjoihin. Monet elokuvasovitukset ovat olleet varsin onnistuneita voittaen Oscar-palkintoja ja kivuten kulttiklassikoiksi, kun taas toiset niistä ovat flopanneet totaalisesti myyntituloissa ja painuneet unholaan. Ehkä suurin kritiikki on kuitenkin peräisin kirjailijoilta itseltään. Tiesitkö, että monet kirjailijat ovat suorastaan vihanneet teostensa Hollywood-sovituksia?

Klikkaa galleriaan ja tutustu niihin kirjailijoihin, jotka eivät ilahtuneet nähdessään teoksensa valkokankaalla.

▲

Roald Dahlin kirjoja on sovitettu elokuviksi vuosien saatossa. Hän ei kuitenkaan erityisemmin pitänyt Jali ja suklaatehdas -sovituksesta.

▲Roald Dahlin elämäkerran mukaan kirjailija piti elokuvaa "mauttomana".
▲

Dahl ei nähtävästi ollut myöskään Gene Wilderin fani. Hän kuvaili näyttelijän suoritusta "mahtailevaksi" ja "pontevaksi". Virallista jatko-osaa ei koskaan tehty valkokankaalle.

▲

The Shining - hohto on monen mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista. Kirjailija Stephen King ei kuitenkaan ilahtunut Stanley Kubrickin sovituksesta.

▲

King on kritisoinut Kubrickia sanoen, että "hän ei kyennyt vangitsemaan Overlook-hotellin silkkaa epäinhimillistä pahuutta. Sen sijaan hän kääntyi pahojen hahmojen puoleen ja muutti elokuvan perhetragediaksi". Auts!

▲Winston Groom ei ilahtunut vuoden 1986 kirjansa Forrest Gump Hollywood-sovituksesta.
▲

Elokuva muutti jonkin verran romaanin tarinaa ja Groom vastasi asiaan kirjan jatko-osassa nimeltään Gump and Co. 

▲

Kirja alkaa sanoin "Älä anna kenenkään tehdä elokuvaa elämäntarinastasi [...] Kerrottiinpa asiat oikein tai väärin, ei sillä ole väliä."

▲

Travers kritisoi äänekkäästi elokuvan animoituja kohtauksia ja vastusteli sen julkaisua. Hänen kerrotaan itkeneen elokuvateatterin penkillä ensi-illassa. Hän ei ymmärrettävästi antanut Disneyn tehdä jatko-osaa.

▲

Elokuvan Maija Poppanen kuvausten kulissien takaiset vaikeudet dramatisoitiin vuoden 2013 elokuvaan Saving Mr. Banks.

▲

Harva elokuva on yhtä kiistanalainen kuin Clockwork orange - kellopeliappelsiini. Stephen Kingin tapaan myöstään kirjailija Anthony Burgess ei pitänyt Kubrickin elokuvasovituksesta.

▲

Burgess ei pitänyt elokuvasta, mutta tämän lisäksi hän katui romaaninkin kirjoittamista. "Olen valmis sanoutumaan irti teoksesta, josta olen parhaiten, tai oikeastaan ainoastaan, tunnettu [...] kyseessä on mielikuvituksen tuote, joka on kyhätty kasaan rahan toivossa kolmessa viikossa", hän sanoi.

▲

Burgess lisäsi, että hänen lyhytromaaninsa "tuli tunnetuksi raakamateriaalina elokuvaan, joka vaikutti glorifioivan seksiä ja väkivaltaa", mikä ei ollut lainkaan hänen tarkoituksensa.

▲

Yksi lensi yli käenpesän on jälleen yksi listamme rakastetuista elokuvista. Se voitti viisi Oscar-palkintoa, joista yksi oli parhaan elokuvan pysti, mutta kirjailija Ken Kesey ei ollut aivan yhtä innoissaan tuloksesta kuin Yhdysvaltain elokuva-akatemia.

▲Kirja keskittyy päällikkö Bromdenin hahmoon, kun taas elokuva käsittelee enmmänkin Randle McMurphyn hahmoa, jota Jack Nicholson näyttelee. Tämän on kerrottu harmittaneen kirjailiaa paljon. Keseyn sanotaan kuitenkin olleen ylpeä elokuvasta myöhemmin elämässään.
▲

Paljon ennen Houkutus-kirjoja ja -elokuvia oli Anne Rice vampyyrifiktion kuningatar erityisesti Vampyyrikronikat-kirjasarjallaan.

▲

Rice ei pitänyt elokuvan Veren Vangit roolituksesta. Hän sanoi, ettei Tom Cruise ollut yhtään sen "enempää vampyyri Lestat kuin Edward G. Robinson oli Rhett Butler".

▲

Rice lisäsi, että roolitus oli "niin omituinen". Lopulta hän alkoi kuitenkin pitää elokuvasta, mutta on varoittanut fanejaan siitä, mitä odottaa, jos he eivät ole jo nähneet vuoden 2002 elokuvaa Kadotettujen kuningatar, joka mukailee löyhästi kirjasarjan kolmatta osaa.

▲

Clive Cusslerilla on omistautunut seuraajakunta, mutta Sahara-kirjan elokuvasovitus oli kaikkea muuta kuin menestys.

▲Sahara oli epäonnistuminen lippuluukuilla ja myös kirjailija sanoutui siitä irti. Hän yritti jopa nostaa kanteen ohjaaja Philip Anschutzia vastaan epäonnistuneen elokuvan vuoksi.
▲Cussler sanoi elokuvan olleen floppi, sillä hän ei ollut vastuussa käsikirjoituksesta.
▲

Salingerin Sieppari ruispellossa on yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista romaaneista, mutta sitä ei tulla sovittamaan valkokankaalle ja kaikki on elokuvan Hupsu sydämeni syytä.

▲Hupsu sydämeni on elokuva, joka on sovitettu Salingerin novellista Uncle Wiggily in Connecticut.
▲Salingerin kerrotaan kauhistuneen novellinsa sovituksesta elokuvassa Hupsu sydämeni niin paljon, että hän hylkäsi kaikki muut studioiden tarjoukset sovittaa hänen töitään valkokankaalle.
▲

Amerikan psyko on jälleen yksi menestyselokuva, joka on saanut kulttimaineen. Kirjailija Bret Easton Ellis ei kuitenkaan ollut sovituksen suurin fani.

▲

"Mielestäni sitä ei olisi tarvinnut muuttaa elokuvaksi", hän sanoi. "Se syntyi novelliksi, kaunokirjallisuuden teokseksi hyvin epäluotettavalla kertojalla varustettuna ja elokuva vaatii viestimenä vastauksia".

▲

Ellis työskenteli erään kirjansa, Paljastajat, elokuvasovituksen parissa. Se ei ollut yhtä menestyksekäs kuin Amerikan psyko ja Ellis sanoi "elokuva ei toimi monestakaan syystä, mutta mielestäni mikään näistä syistä ei ole minun vikani".

▲

King lisäsi, että oli "ihaillut Kubrickia jo kauan ja odotti projektilta paljon". Hän oli kuitenkin "syvästi pettynyt lopputulokseen".

▲

P. L. Traversilla oli erityinen suhde Maija Poppanen -romaaniinsa. Se oli hänen ensimmäinen kirjansa ja toi kirjailijalle suurta menestystä.

Kirjailijat, jotka vihasivat teostensa elokuvasovituksia

Monet kirjailijat inhosivat teostensa Hollywood-sovituksia

23/10/23 por StarsInsider

ELOKUVAT Hollywood

Aina klassikosta Aamiainen Tiffanylla Taru sormusten Herrasta -saagaan – monet suosikkielokuvistamme perustuvat kirjoihin. Monet elokuvasovitukset ovat olleet varsin onnistuneita voittaen Oscar-palkintoja ja kivuten kulttiklassikoiksi, kun taas toiset niistä ovat flopanneet totaalisesti myyntituloissa ja painuneet unholaan. Ehkä suurin kritiikki on kuitenkin peräisin kirjailijoilta itseltään. Tiesitkö, että monet kirjailijat ovat suorastaan vihanneet teostensa Hollywood-sovituksia?

Klikkaa galleriaan ja tutustu niihin kirjailijoihin, jotka eivät ilahtuneet nähdessään teoksensa valkokankaalla.

 

  • SEURAAVA

SINULLE SUOSITELTUA

Klassisten Disney-elokuvien opettamat huonot opit rakkaudesta

Onko Disney syy deittailun ongelmiisi?

Jotkut menivät täysin pieleen

Kuuluisia elämäkertaelokuvia, jotka valehtelivat meille

Missä tähdet ovat nyt ja hauskoja faktoja vuoden 1985 klassikosta

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin: ”The Breakfast Club” -elokuvan näyttelijät silloin ja nyt

Hollywood-klassikoista moderneihin supersankarielokuviin

Yli neljän tunnin elokuvat, jotka ovat täysin aikasi arvoisia

Täytä elokuvakalenterisi näiden tähtien täyttämillä seikkailuilla

Vuoden 2025 odotetuimmat elokuvat

”Emilia Pérez” joutuu tulituksen kohteeksi Meksikon edustuksen puutteen vuoksi

Hollywoodin kiistanalaisimmat elokuvien roolitukset

  • JULKISUUDEN HENKILÖ BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TV BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELÄMÄNTAPA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MATKUSTUS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELOKUVAT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUSIIKKI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TERVEYS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • RUOKA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUOTI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • messages.DAILYMOMENT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL