• JULKISUUDEN HENKILÖ
  • TV
  • ELÄMÄNTAPA
  • MATKUSTUS
  • ELOKUVAT
  • MUSIIKKI
  • TERVEYS
  • RUOKA
  • MUOTI
  • messages.DAILYMOMENT
▲Stevland Hardaway Morris, joka nykyisin tunnetaan Stevie Wonderina, syntyi toukokuun 13. päivänä vuonna 1950 Saginaw'ssa, Michiganissa.
▲

Wonder syntyi kuusi viikkoa etuajassa. Hän kärsi silmäsairaudesta, joka paheni, kun hän oli keskoskaapissa. Lopulta se johti sokeutumiseen.

▲Stevie Wonder allekirjoitti ensimmäisen levytyssopimuksensa ollessaan 11-vuotias. Kun hän oli 12-vuotias, julkaistiin hänen debyyttialbuminsa The Jazz Soul of Little Stevie.
▲Pieni Stevie Wonder ansaitsi paikan Guinnessin ennätysten kirjassa vuonna 1963 "nuorimpana sooloartistina, joka nousi ykkössijalle".
▲Vuonna 1968 Wonder julkaisi innovatiivisen instrumentaalialbumin nimeltään Eivets Rednow (hänen nimensä takaperin).
▲Hän teki coverin Bob Dylanin Blowin' in the Wind -kappaleesta ja tulos oli hitti. Itse asiassa olemmat artistit julkaisivat debyyttialbuminsa samana vuonna.
▲Stevie Wonder on ollut naimisissa kolme kertaa. Hänellä on yhdeksän lasta viiden eri naisen kanssa.
▲Artisti alkoi pitää hiuksissaan lettejä 70-luvun alussa.
▲

Wonder osaa soittaa pianoa, urkuja, huuliharppua, rumpuja ja monia muita lyömäsoittimia.

▲Wonder tunnetaan siitä, ettei hän käytä oikeaa peukaloaan soittaessaan koskettimia.
▲Wonder omisti ensimmäisen E-mu Emulatorin, digitaalisen sämpläyssyntetisaattorin.
▲Stevie Wonder on vegaani ja tukee ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.
▲

Vuonna 1985 Wonder voitti parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-palkinnon kuuluisasta hitistään I Just Called to Say I Love You, joka kuultiin elokuvassa Unelmien nainen.

▲Vuonna 1989 Stevie Wonder pääsi Rock & Roll Hall of Fameen. Wonder teki jälleen historiaa olemalla kaikkien aikojen nuorin kunniagalleriaan päässyt henkilö. Hän oli tuolloin 38-vuotias.
▲Stevie Wonder on voittanut peräti 25 Grammy-palkintoa, mukaan lukien elämäntyöpalkinnon vuonna 1996.
▲

Paul Simonin ja Frank Sinatran ohella Wonder on yksi kolmesta henkilöstä, jotka ovat voittaneet vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnon kolme kertaa urallaan.

▲Stevie Wonder on tavannut monia presidenttejä ja esiintynyt heille, joukossa myös Barack Obama ja George W. Bush.
▲Vuonna 2009 Wonder nimitettiin Yhdistyneiden kansakuntien rauhanlähettilääksi.
▲

Vuonna 2010 Wonder nimitettiin Ranskan Taiteen ja kirjallisuuden ritarikuntaan (Ordre des Arts et des Lettres). Artisti nimitettiin alun perin saamaan kunnianimen jo vuonna 1981, mutta se tapahtui lopulta vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Hän sai myös Victoires de la Musique -elämäntyöpalkinnon.

▲Vuonna 2014 silloinen Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lahjoitti Stevie Wonderille Presidential Medal of Freedom -kunniamitalin.
▲Wonder on kirjoittanut kappaleita suurille nimille, kuten Elton Johnille, Aretha Franklinille, Whitney Houstonille, The Beach Boys -yhtyeelle ja Luciano Pavarottille.
▲Wonder on laulanut muun muassa Beyoncén, Paul McCartneyn, Michael Jacksonin ja Snoop Doggin kanssa.
▲Stevie Wonder osoitti kunniaa edesmenneelle muusikolle Princelle vuonna 2016. Wonder soitti harmonikkaa Chaka Khanin vuoden 1985 versiolla kappaleesta I Feel for You, jonka Prince on kirjoittanut.
▲Wonder on esiintynyt monien julkisuuden henkilöiden, kuten Michael Jacksonin, Whitney Houstonin ja Aretha Franklinin hautajaisissa.
▲Kaikki Wonderin albumit on julkaistu saman levy-yhtiön Tamlan/Motownin alla hänen lähes kuuden vuosikymmenen mittaisen uransa aikana.
▲

Stevie Wonder on tähän mennessä julkaissut 23 studioalbumia.

Katso myös: Soulin kuningatar: Aretha Franklinin elämän suurimmat hitit

▲

Hymy, aurinkolasit ja legendaarinen ääni – Stevie Wonder tunnistetaan jokaisessa maailman kolkassa. Kappaleet, kuten Superstition ja I Just Called to Say I Love You sekä monet muut olivat klassikoita jo syntyessään. Juhlistamme lapsinerona ja yhtenä maailman arvostetuimmista ja menestyneimmistä muusikoista tunnetun Stevie Wonderin elämää ja perintöä seuraavassa galleriassa. Klikkaa eteenpäin!

▲

Wonderin hittikappale Isn't She Lovely sai inspiraationsa hänen tyttärensä, Aisha Morrisin syntymästä. Aisha on vartuttuaan esiintynyt isänsä kanssa.

▲

Stevie Wonder joutui vakavaan auto-onnettomuuteen vuonna 1973. Hän oli koomassa useita päiviä ja menetti siksi hajuaistinsa pysyvästi ja makuaistinsa väliaikaisesti.

Fantastiset faktat Stevie Wonderista

Elävä legenda täyttää 72 vuotta toukokuun 13. päivänä

04/08/23 por StarsInsider

MUSIIKKI Stevie wonder

Hymy, aurinkolasit ja legendaarinen ääni – Stevie Wonder tunnistetaan jokaisessa maailman kolkassa. Kappaleet, kuten Superstition ja I Just Called to Say I Love You sekä monet muut olivat klassikoita jo syntyessään. Juhlistamme lapsinerona ja yhtenä maailman arvostetuimmista ja menestyneimmistä muusikoista tunnetun Stevie Wonderin elämää ja perintöä seuraavassa galleriassa. Klikkaa eteenpäin!

  • SEURAAVA

SINULLE SUOSITELTUA

Celine Dionin kaltaiset muusikot oikaisevat asiat: Se en ole minä!

Tekoäly alkaa matkia suosikki muusikoita

Hip-hopista metalliin ja kaikkea siltä väliltä

Muusikot, jotka järjestivät omat festivaalinsa

Näillä julkkiksilla on huono maine!

Muusikot, joiden kanssa oli vaikea työskennellä

  • JULKISUUDEN HENKILÖ BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TV BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELÄMÄNTAPA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MATKUSTUS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELOKUVAT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUSIIKKI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TERVEYS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • RUOKA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUOTI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • messages.DAILYMOMENT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL