HLBT-teemaiset elokuvat ovat käyneet yhä suositummiksi palkintogaaloissa, kuten Oscareissa, joten on hyvä hetki luoda katsaus HLBT-elokuvien parhaaseen tarjontaan menneiltä vuosilta. Jotkin, kuten Moonlight ja Carol ovat ilmiselviä valintoja, kun taas toiset miellyttävät muista kuin englanninkielisistäkin elokuvista pitäviä elokuvaharrastajia. Sitten on olemassa myös niitä helmiä jotka ovat jääneet peittoon suuremmilta yleisöiltä.
Kiinnostuitko? Klikkaa galleriaan nähdäksesi kaikkien aikojen 30 parasta HLBT-elokuvaa.
Basil Deardenin ohjaama brittijännitys oli ensimmäinen englanninkielinen elokuva, jossa lausuttiin sana homoseksuaali. Elokuva julkaistiin, kun miesten väliset homoseksuaaliset teot olivat yhä laittomia Englannissa.
Samannimiseen näytelmään perustuva William Friedkinin ohjaama elokuva kertoo ryhmästä syntymäpäiviä juhlivia homoystävyksiä New Yorkissa. Heidät yllättää porukan yhden henkilön ahdasmielinen ja hyvin heteroseksuaalinen vanha kaveri.
Useaa Oscar-palkintoa varten ehdolla ollut elokuva keskittyi biseksuaaliseen kolmiodraamaan. Brittidraaman ohjaaja John Schlesinger sai myös parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuuden.
Rainer Werner Fassbinderin ohjaama ja samannimiseen näytelmään perustuva saksalaiselokuva sisältää ainoastaan naisnäyttelijöitä. Se kertoo lesbokolmiodraamasta.
Hikinen iltapäivä ansaitsi Oscar-ehdokkuudet sekä ohjaaja Sidney Lumetille, että tähti Al Pacinolle. Elokuvassa Sonny (Pacino) ja ystävä Sal (John Cazale) ryöstävät pankin, jotta Sonny voisi maksaa vaimonsa sukupuolenkorjausleikkauksen.
Édouard Molinaron ohjaama ranskalais-italialainen komedia homoparista perustuu samannimiseen Jean Poiret'in näytelmään. Elokuva poiki kaksi jatko-osaa ja amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin.
Stephen Frearsin ohjaama brittielokuva kertoo Omarista (Gordon Warnecke), nuoresta pakistanilaismiehestä ja hänen ystävästään Johnnystä (Daniel Day-Lewis), josta tulikin hänen rakastajansa.
Steven Spielbergin ohjaama elokuva poiki useita Oscar-ehdokkuuksia. Niitä saivat Whoopi Goldberg, Margaret Avery ja Oprah Winfrey. Alice Walkerin teokseen pohjautuvassa elokuvassa käsitellään kukoistavaa suhdetta Celien (Goldberg) ja Shugin (Avery) välillä.
James Ivoryn ohjaama elokuva perustuu samannimiseen E. M. Forsterin teokseen. Brittielokuva kertoo tarinan Mauricesta (James Wilby) ja hänen suhteestaan Cliveen (Hugh Grant) sekä Aleciin (Rupert Graves).
Tämä Norman Renén ohjaama elokuva kertoo New Yorkin AIDS-epidemian alkuvuosista ja siitä, kuinka asia vaikutti ystävyksiin ja rakastajiin.
Shakespearen historiaan sijoittuviin Henrik-teoksiin pohjautuvaa Gus Van Santin elokuvaa tähdittää River Phoenix homoparittajana ja Keanu Reeves tämän kapinallisena parittajaystävänä.
Tämä Neil Jordanin ohjaama brittitrilleri sijoittuu Pohjois-Irlannin levottomuuksiin. Siinä IRA:n jäsen Fergus (Stephen Rea) rakastuu brittisotilas Jodyn (Forest Whitaker) mielitiettyyn, Diliin (Jaye Davidson), joka on transsukupuolinen nainen. Elokuva oli ehdolla useaa Oscaria varten ja voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarin.
Tätä Jonathan Demmen ohjaamaa elokuvaa tähdittivät Tom Hanks ja Antonio Banderas näytellen rakastajia. Denzel Washington nähtiin Hanksin hahmon lakimiehenä, joka sai potkut hänen AIDS-diagnoosinsa tultua julki. Hanks voitti ensimmäisen Oscar-palkintonsa elokuvasta Philadelphia.
Tässä Stephan Elliottin ohjaamassa australialaiselokuvassa nähdään kaksi drag queenia sekä transsukupuolinen nainen matkalla Australian maaseudulla.
Samannimiseen näytelmään perustuva Hettie MacDonaldin ohjaama brittielokuva kertoo kahdesta teinipojasta, jotka rakastuvat toisiinsa.
Mike Nicholsin The Birdcage on elokuvan Narrien naimakaupat uudelleenfilmatisointi. Siinä Robin Williams ja Nathan Lane näyttelevät rakastavaisia. Siinä päästään ihailemaan myös Gene Hackmanin ja Dianne Wiestin suorituksia.
Tämä Alain Berlinerin ohjaama belgialaiselokuva voitti parhaan ulkomaalaisen elokuvan Golden Globe -palkinnon. Se kertoo 7-vuotiaasta Ludovicistä (Georges du Fresne), joka on päättänyt varttua naiseksi.
Tämä Pedro Almodóvarin espanjalaisdraama voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon. Siinä äiti toteuttaa kuolleen poikansa viimeisen toiveen etsien käsiinsä pojan isää, joka on nykyisin transsukupuolinen nainen.
Surmatun transmiehen, Brandon Teenan tositarinaan perustuvassa elokuvassa näytteli Hilary Swank voittaen ensimmäisen Oscarinsa. Kimberly Peirce ohjasi elokuvan ja Chloë Sevigny näytteli Brandonin rakastajaa saaden parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.
Reinaldo Arenasin omaelämäkertaan ja Jana Bokován dokumenttiin Havana perustunut Julian Schnabelin ohjaama elokuva toi Javier Bardemille ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Bardem tähdittää Arenasina, homona kuubalaiskirjailijana ja Castro-kriitikkona. Elokuvassa nähdään myös Johnny Depp, Sean Penn ja Diego Luna.
Tätä elokuvaa tähdittää sen ohjaaja ja käsikirjoittaja John Cameron Mitchell näytellen muunsukupuolista rokkaria. Mitchell käsikirjoitti myös musikaalia, johon elokuva perustuu. Hän sai Golden Globe -ehdokkuuden näyttelijänsuorituksestaan.
Meryl Streepin, Julianne Mooren ja Nicole Kidmanin (ja muiden suurten nimien) tähdittämä ja Stephen Daldryn ohjaama elokuva perustuu Michael Cunninghamin teokseen. Siinä pureudutaan teemoihin, kuten lesbouteen ja AIDS-epidemiaan. Se oli myös ehdolla useaa Oscar-palkintoa varten ja Kidman voittikin siitä ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen Oscarinsa.
Ang Leen ohjaama on homoelokuvaklassikko, jota tähdittävät Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal näytellen rakastajia. Elokuva sai monia Oscar-ehdokkuuksia, kuten ehdokkuudet Ledgerille ja Gyllenhaalille. Lee voitti parhaan ohjauksen palkinnon.
Gus Van Santin ohjaama ja Dustin Lance Blackin kirjoittama elokuva perustuu homo-oikeusaktivistin ja poliitikon Harvey Milkin (roolissa Sean Penn) elämään. Penn ja Black voittivat Oscar-palkinnot suorituksistaan. James Franco ja Josh Brolin nähtiin elokuvassa myös.
Julie Marohin sarjakuvaan perustuva Abdellatif Kechichen ohjaama ranskalaiselokuva sai tähdikseen Adèle Exarchopoulosin ja Léa Seydouxin. He näyttelivät nuoria ja usein dramaattisia rakastajia. Kechiche, Exarchopoulos ja Seydoux voittivat kaikki kultaiset palmut elokuvasta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun palkinto luovutettiin elokuvan ohjaajalle ja sen päänäyttelijöille.
Patricia Highsmithin teokseen The Price of Salt pohjautuvassa ja Todd Haynesin ohjaamassa elokuvassa nähdään päätähtinä Cate Blanchett ja Rooney Mara rakastajina 1950-luvun alun New Yorkissa. Elokuva sai monia Oscar-ehdokkuuksia, mukaan lukien parhaan naispääosan ehdokkuuden Blanchettille ja parhaan naissivuosan Maralle.
Tämä on ensimmäinen HLBT-teemainen elokuva, joka on voittanut parhaan elokuvan Oscarin. Myös ohjaajat Barry Jenkins ja Tarell Alvin McCraney nappasivat palkinnot parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Mahershala Ali voitti parhaan miessivuosan kategoriassa.
Tätä chileläistä elokuvaa tähditti transsukuuolinen näyttelijä Daniela Vega. Parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin voittaneen elokuvan ohjasi Sebastián Lelio.
André Acimanin teokseen perustuvaa elokuvaa tähdittävät Timothée Chalamet ja Armie Hammer rakastajina. Elokuvan ohjasi Luca Guadagnino ja se ansaitsi parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden ja Chalamet oli puolestaan edolla parhaan miespääosan Oscariin. James Ivory voitti Oscarin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.
Katso myös: 50 kaikkien aikojen parasta HLBT-hahmoja sisältävää tv-sarjaa!
Kaikkien aikojen 30 parasta HLBT-elokuvaa
Kuinka monta olet nähnyt?
ELOKUVAT Hlbt
HLBT-teemaiset elokuvat ovat käyneet yhä suositummiksi palkintogaaloissa, kuten Oscareissa, joten on hyvä hetki luoda katsaus HLBT-elokuvien parhaaseen tarjontaan menneiltä vuosilta. Jotkin, kuten Moonlight ja Carol ovat ilmiselviä valintoja, kun taas toiset miellyttävät muista kuin englanninkielisistäkin elokuvista pitäviä elokuvaharrastajia. Sitten on olemassa myös niitä helmiä jotka ovat jääneet peittoon suuremmilta yleisöiltä.
Kiinnostuitko? Klikkaa galleriaan nähdäksesi kaikkien aikojen 30 parasta HLBT-elokuvaa.