Klassisten Disney-elokuvien opettamat huonot opit rakkaudesta
Mitä hyvän sotaelokuvan tekemiseen vaaditaan?
Ensimmäisenä mieleen tulee seikat, kuten faktojen oikeellisuus, todentuntuisuus ja aikakauden yskityiskohtien paikkansa pitäminen. Konfliktitilannetta kuvaavan elokuvan tulisi myös välittää valtaisasti eri tunteita, joita sotilaat joutuvat kokemaan taistelun tuoksinnassa ja tämä kaikki tulisi tehdä liitoittelematta. Kun tämä yhdistetään vielä tekniseen laatuun, jota vaaditaan miltä tahansa elokuvalta, jonka tarkoituksena on kuvata väkivaltaa ja verenvuodatusta, on tuloksesta hyvin vaikeaa saada sellainen, joka tekee kunniaa niille ihmisille, jotka olivat oikeasti paikalla.
Klikkaa galleriaan nähdäksesi valikoiman sotaelokuvia, jotka ovat pullollaan faktoja tai jotka onnistuvat kertomaan tarinan tositapahtumiin pohjautuen.
Elokuvaa Länsirintamalta ei mitään uutta pidetään yleisesti yhtenä realistisimmista ensimmäisestä maailmansodasta kertovista elokuvista. Lewis Milestonen ohjaaman elokuvan juoni seuraa nuoren varusmiehen kertakaikkista silmien avautumista hänen yrittäessään ymmärtää ympärillään tapahtuvaa verilöylyä.
Eräs kriitikko kuvaili sitä "piinaavaksi, raa'aksi ja kammottavaksi tarinaksi sodasta". Tämä oli yksi ensimmäisistä sotavastaisista elokuvista äänielokuvien aikana.
Tämä synkkä ja mielenkiintoinen kertomus Hitlerin viimeisistä päivistä bunkkerista on erinomaisen paikkansapitävä historiallisten tapahtumiensa osalta saksalaisen ohjaajan Oliver Hirschbiegelin luodessa ne täsmällisesti uudelleen. Elokuva hyötyy myös Bruno Ganzin mestarillisesta suorituksesta. Hän muistuttaa Führeriä jopa pelottavan paljon!
Perikato perustuu saksalaishistorioitsija Joachim Festin teokseen Der Untergang sekä Hitlerin sihteerin Traudl Jungen muistelmiin Viimeiseen saakka: Hitlerin sihteerin muistelmat. Junge oli bunkkerissa paikalla natsidiktaattorin ampuessa itsensä.
Steven Spielbergin eeppisen sotaelokuvan 30-minuuttista aloituskohtausta pidetään usein realistisimpana taistelukohtauksena, joka on koskaan kuvattu – niin historioitsijoiden kuin kriitikoidenkin mielestä. Kohtaus kertoo Normandian maihinnousun verilöylystä Omaha-rannalla ja esittelee juonen, joka on saanut inspiraationsa tosielämän tapahtumista.
Nilandin veljekset olivat neljä amerikkalaista, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa. Kaksi veljeksistä selvisi sodasta hengissä, mutta jonkin aikaa vain yhden, Frederick "Fritz" Nilandin uskottiin jääneen eloon. Hänen kolmen veljensä pelättiin kuolleen ja Fritz lähetettiin takaisin Yhdysvaltoihin suorittamaan palveluksensa loppuun.
George C. Scott näyttelee tässä eeppisessä elämäkertaelokuvassa George S. Pattonia, joka oli yksi kiistanalaisimmista Yhdysvaltain armeijan komentajista toisen maailmansodan aikana. Ikoninen avajaiskohtaus, jossa Scott esittää Pattonin puheen Yhdysvaltain maavoimien 3. armeijalle valtavan Amerikan lipun edessä, pitää sisällään kuuluisan lausahduksen: "Kukaan paskiainen ei koskaan ole voittanut sotaa kuolemalla maansa puolesta. He ovat voittaneet saamalla muut tyhmät paskiaiset kuolemaan maansa puolesta."
Elokuva sisältää pahamaineisen läimäytyskohtauksen, jossa Patton kutsuu pökerryksissä olevaa sotilasta pelkuriksi ennen tämän lyömistä. Eisenhower vapautti Pattonin myöhemmin velvollisuuksistaan ja määräsi kenraalin pyytämään sotilaalta, muilta paikallaolijoilta ja koko joukolta anteeksi.
Elokuva pohjautuu löyhästi vuoden 1899 Joseph Conradin romaaniin Pimeyden sydän. Kriitikot pitävät tätä Francis Ford Coppolan ohjaamaa Vietnamin sotaan pohjautuvaa elokuvaa rohkeimpana ja vivionäärisimpänä kuvauksena konfliktista Kaakkois-Aasiassa.
Silmitön helikopterihyökkäys Valkyyrien sotaanlähtö -sävelmän tahdittamana sekä monen yhdysvaltalaisen sotilaan hallusinatorinen tila heijastelivat paikkansa pitävästi taistelukenttien kauhuja ja lähes eeppisiin mittaushteisiin kohonnutta amerikkalaisten sotilaiden päihteidenkäyttöä.
Tämä jännittävä ja äärimmäisiä klaustrofobian tunteita aiheuttava saksalaistuotanto kertoo U-96:n miehistöstä heidän lähtiessä vaaralliselle vartiointitehtävälle Atlantin taistelussa.
U-96 oli tosielämän sukellusvene. Lothar-Günther Buchheim, joka kirjoitti teoksen, johon elokuva perustuu, oli mukana yhdellä vartiointitehtävällä vuonna 1941. Kun liitoutuneiden joukot pommittivat sitä maaliskuussa 1945, oli U-96 itse asiassa jo poistettu käytössä. Sekä kirjassa että elokuvassa sen kerrottiin olevan kuitenkin vielä sotavoimien käytössä, kun siihen hyökättiin.
Ohjaaja Ridley Scottin elokuva Yhdysvaltain armeijan katastrofaalisesta vuoden 1993 iskusta Mogadishuun keskittyy juoneen, jonka tarkoituksena on vangita kaksi luutnanttia ja kapinallinen sotaherra.
Elokuva kuvaa todenmukaisesti kahden black hawk -helikopterin alas ampumisen ja sitä seuranneen lentäjän vangitsemisen, mutta soraääniä kuului silti, kun jotkut syyttivät elokuvan juonen harhautumista sivuraiteille tosielämän tapahtumista, jotka kirjoitti toimittaja Mark Bowden kirjaansa Black Hawk Down: A Story of Modern War. Se on kuitenkin epärelevantti huomio, sillä elokuvan todetaan yleisesti onnistuneen kääntämään genren perinteiset käytänteet päälaelleen.
Elokuvaa pidetään ranskalaisen elokuvataiteen mestariteoksena, mutta lisäksi Jean Renoirin ajattelevainen tutkimusmatka luokkaan ja ennakkoluuloihin ranskalaisvankien keskuudessa ensimmäisen maailmansodan aikana onnistuu olemaan konfliktin molempien osapuolten inhimillisyyden ilmentymä.
Jean Gabin (kuvassa) ja Erich von Stroheim ovat näyttelijöitä elokuvassa, jota kuvaillaan yhä "yhdeksi kaikkien aikojen karmivimmista sotaelokuvista" yli 80 vuotta sen julkaisunsa jälkeen.
Englantilainen sotahistorioitsija ja kirjailija Antony Beevor pitää muun muassa elokuvia Taistelu Algeriasta ja suhteellisen vaikeaselkoista ranskalaiselokuvaa 317. osasto (1965) parhaimpina sotealokuvina, jotka on koskaan tehty.
Taistelu Algeriasta sijoittuu vuosien 1954 ja 1957 väliin Algerian itsenäisyyssotaan. Gillo Pontecorvon ohjaama elokuva kuvattiin inhorealistiseen uutiskatsausdokumenttityyliin ja suuri osa sen näyttelijäkaartista oli harrastelijoita. Sen esittäminen kiellettiin Ranskassa viideksi vuodeksi.
Clint Eastwoodia ylistettiin ympäri maailmaa tästä elokuvasta, joka oli eräänlainen jatko-osa hänen elokuvalleen Isiemme liput (2006). Tämä elokuva kertoo Iwo Jiman taistelun tarinan japanilaisten sotilaiden näkökulmasta.
Elokuvaa on kuvattu liikuttavaksi ja vaikuttavaksi ja lisärealismia tulee siitä, että suuri osa elokuvasta on puhuttu japaniksi. Taistelukohtauksia on rajoitettu ja sen sijaan Kirjeitä Iwo Jimalta keskittyy vihollisen ihmisyyden perusteluun.
Brad Pitt johtaa Wardaddyna yhdysvaltalaista panssarivaunuosastoa natsi-Saksassa amerikkalaisten joukkojen tehdessä viimeistä ryntäystä Kolmannen valtakunnan sydämeen. Elokuva keskittyy amerikkalaisiin panssaroituihin ajoneuvoihin toisessa maailmansodassa sekä korkeisiin kuolleisuuslukuihin, joita panssarijoukot kohtasivat Euroopassa.
Elokuvassa käytettiin alkuperäisiä ja toimivia panssarivaunuja, mukaan lukein M4 Sherman -malleja ja viimeistä toimivaa Tiger 1 -panssarivaunua. Ohjaaja David Ayer hankki näyttelijäkaartille jopa vintagesotakarttoja vuodelta 1943.
Platoon - nuoret sotilaat -elokuvan käsikirjoittanut ja ohjannut Oliver Stone taisteli itse Vietnamissa ja päätti tuoda sotakokemuksensa etualalle tässä tarinassa nuorista vapaaehtoisista sotilaista, jotka kohtasivat moraalisia dilemmoja todistettuaan sodan kauheuksia ja konflikteja rivistössä.
Julkaisunsa aikoihin ylistettiin elokuvaa sen taistelukohtauksista ja realismista, sekä sen tavasta esittää tinkimätön sotamiehen näkemys sodasta.
Stanley Kubrickin sotavastaista elokuvaa tähdittää Kirk Douglas kenraali Daxina, ranskalaissotilaiden komentajana näiden kieltäytyessä etenemisestä rintamalla varman kuoleman uhatessa. Tämän jälkeen Dax yrittää puolustaa heitä sotaoikeudessa pelkuruussyytöksiä vastaan.
Huolimatta siitä, että elokuva kohtasi kritiikkiä ja sensuuria johtuen sotavastaisesta sävystään, ylistettiin sitä kuitenkin inhimillisistä aspekteistaan ja vaikuttavista taistelukohtauksistaan.
Ohjaaja Christopher Nolanin elokuvaa, joka kuvaa Dunkirkin evakuointia toisen maailmansodan aikana, pidettiin yleisesti historiallisen tapahtuman realistisena kuvauksena, huolimatta siitä, että joidenkin kriitikoiden mielestä ohjaajat nojasivat kohtauksissaan liikaa CGI-grafiikkaan.
Elokuva onnistui kuitenkin monissa historiallisissa yksityiskohdissaan. Siinä oli muun muassa kohtaus, jossa sotilaat palaavat Englantiin ja kohtaavat siviiliväestöä, joka ei ole tietoinen kanavan toisella puolella tapahtuvista asioista, eikä sota näytä vaikuttaneen heihin.
Tämä Peter Weirin ohjaama aikakausidraama pohjautuu Napoleonin sotiin 1800-luvun alusta. Siinä Yhdistyneen kuningaskunnan armeija taistelee ranskalaisia merirosvoja vastaan avomerellä.
Elokuvaa kiiteltiin sen autenttisesta kuvauksesta merimiesten elämästä, huomion kiinnittämisestä 1800-luvun meriliikenteeseen ja aikakauden perinteisistä sekä lähes barbaarisista lääketieteellisistä menetelmistä.
Katso myös: Maailman vaikutusvaltaisimmat elokuvaohjaajat ja heidän mestariteoksensa
Sotaelokuvat, joiden kuvaukset ovat oikeasti realistisia
Elokuvahistorian parhaat sotakuvaukset
ELOKUVAT Hollywood
Mitä hyvän sotaelokuvan tekemiseen vaaditaan?
Ensimmäisenä mieleen tulee seikat, kuten faktojen oikeellisuus, todentuntuisuus ja aikakauden yskityiskohtien paikkansa pitäminen. Konfliktitilannetta kuvaavan elokuvan tulisi myös välittää valtaisasti eri tunteita, joita sotilaat joutuvat kokemaan taistelun tuoksinnassa ja tämä kaikki tulisi tehdä liitoittelematta. Kun tämä yhdistetään vielä tekniseen laatuun, jota vaaditaan miltä tahansa elokuvalta, jonka tarkoituksena on kuvata väkivaltaa ja verenvuodatusta, on tuloksesta hyvin vaikeaa saada sellainen, joka tekee kunniaa niille ihmisille, jotka olivat oikeasti paikalla.
Klikkaa galleriaan nähdäksesi valikoiman sotaelokuvia, jotka ovat pullollaan faktoja tai jotka onnistuvat kertomaan tarinan tositapahtumiin pohjautuen.