• JULKISUUDEN HENKILÖ
  • TV
  • ELÄMÄNTAPA
  • MATKUSTUS
  • ELOKUVAT
  • MUSIIKKI
  • TERVEYS
  • RUOKA
  • MUOTI
  • messages.DAILYMOMENT
▲Etiopialaista mallia lähestyttiin Gucci-kampanjaa varten vuonna 2000 ja siitä hänen uransa lähtikin nousuun. Hän on myös näytellyt ja työskennellyt vaatesuunnittelijana.
▲

Israelilainen malli aloitti uransa jo vauvana ja on osallistunut lukemattomiin muotikuvauksiin. Muut israelilaismallit ovat kritisoineet häntä hänen välteltyä pakollista armeijapalvelusta.

▲

Amerikkalainen malli on nähty yli 180 muotinäytöksessä brändeille, kuten Dolce & Gabbanalle. Hän on tehnyt mallin töitä nyt yli vuosikymmenen ajan.

▲Englantilaismalli löydettiin Lontoon Primark-kaupasta vuonna 2006. Seuraavana vuonna hän esiintyi jo kansainvälisissä muotinäytöksissä.
▲

Alankomaalaismalli aloitti uransa vuonna 2003 ja sittemmin hänestä on tullut yksi eniten tienaavista malleista maailmassa. Hän on mukana hyväntekeväisyysprojekteissa.

▲

Miranda Kerr aloitti mallin uransa 90-luvulla ollessaan vielä teini. Hänen menestyksensä salaisuutena pidetään hänen naapurintyttö-lookiaan. Kerr oli ensimmäinen australialainen Victoria's Secret -malli.

▲

Amerikkalainen huippumalli menestyi 70- ja 80-luvuilla. Nyt hän on perustanut oman mallitoimistonsa, josta tehtiin tosi-tv-sarja.

▲

Tämä saksalaishuippumalli nousi julkisuuteen 1990-luvulla käveltyään Dolce & Gabbanan, Christian Diorin, Chanelin ja monien muiden muotitalojen näytöslavoilla.

▲Englantilaismalli oli yksi 80-luvun menestyneimmistä. Hän on tehnyt yhteistyötä monien suunnittelijoiden, kuten Chanelin, Calvin Kleinin ja Christian Diorin kanssa.
▲Englantilaismalli ja -kirjailija aloitti mallin uransa 18-vuotiaana. Joitain hänen mainoksiaan Isossa-Britanniassa pidettiin kiistanalaisina johtuen hänen vähäpukeisuudestaan.
▲

Jovovich on Ukrainassa Neuvostoliiton aikana syntynyt malli ja näyttelijä. Hän aloitti uransa näyttelijänä elokuvissa, kuten The fifth element - puuttuva tekijä. Myöhemmin hän oli mallina hyvin tuottelias tehdessään yhteistyötä brändien, kuten Pradan ja Versacen kanssa.

▲Tämä brasilialaismalli aloitti uransa teininä ja on tehnyt yhteistyötä monien brändien, kuten Calvin Kleinin, Giorgio Armanin ja Dolce & Gabbanan kanssa.
▲

Karlie Kloss aloitti uransa nuorena teininä ja alkoi nopeasti menestyä. Hän oli jo kävellyt sadoissa muotinäytöksissä ennen täysi-ikäistymistään.

▲

Venäläismalli syntyi köyhyyteen Neuvostoliiton aikana. Uransa edetessä hän allekirjoitti seitsemännumeroisen mallisopimuksen yhdessä Calvin Kleinin kanssa. Hän on oikea filantrooppi.

▲Christie Brinkleystä tuli tunnettu 1970-luvulla poseerattuaan Sports Illustrated -lehden uimapukunumerossa. Hän oli CoverGirlin mainoskasvo monien vuosien ajan.
▲

Tämä kanadalainen huippumalli alkoi tehdä mallin töitä 2000-luvulla. Hänet tunnetaan hyväntekeväisyydestään ja siitä, että hän on kritisoinut alan yhteyttä anoreksiaan.

▲

Alun perin Sudanista kotoisin oleva Alek Wek muutti Isoon-Britanniaan vuonna 1991 lapsipakolaisena. Muutama vuosi myöhemmin hän tähditti Tina Turnerin GoldenEye-musiikkivideota, mikä käynnisti hänen uransa.

▲

Tämä amerikkalainen malli aloitti uransa lapsena. Hän on työskennellyt Guccille, DKNY:lle ja Diorille, vaikka hänet tunnetaan parhaiten Victoria's Secret -töistään. Hän on lisäksi näytellyt kahdessa elokuvassa, joista toinen on vuoden 2015 Dope.

▲

Englantilaismalli aloitti uransa 60-luvulla. Hänen lookinsa ruumiillisti niin kutsutun svengaavan 60-luvun nuorisoliikkeen muotia.

▲

Brasilialainen huippumalli aloitti uransa 90-luvun lopussa ollessaan teini. Hän on sittemmin esiintynyt lukuisissa kampanjoissa, mutta tunnetuin hän lienee Victoria's Secret -enkelin pestistään, joka kesti vuodesta 1999 vuoteen 2018.

▲Australialainen kaunotar on tehnyt mallin töitä 80-luvulta saakka. Sen lisäksi hän on näytellyt monissa elokuvissa, kuten elokuvassa Seireenit yhdessä Hugh Grantin kanssa.
▲

Carla Bruni syntyi Italiassa, mutta on asunut Ranskassa vuosien ajan. Huippumalli on lisäksi laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut useita albumeja.

▲

Amerikkalainen huippumalli on nähty monissa suuren luokan mainoskampanjoissa. Hän on muun muassa Eternity-hajuveden mainoskasvo Calvin Kleinille. Turlington on perustanut hyväntekeväisyysjärjestön.

▲

Ikoninen kanadalainen huippumalli oli yksi 80- ja 90-lukujen menestyneimmistä. Hänet tunnetaan sutkautuksestaan "Emme nouse sängystä alle 10 000 dollarin päiväpalkalla".

▲

Saksalainen huippumalli pitää hallussaan ennätystä suurimmasta määrästä lehtien kansikuvia – nyt puhutaan yli tuhannesta. Nykyisin hän asuu Isossa-Britanniassa.

▲

Saksalainen huippumalli on ollut mukana lukemattomissa eri projekteissa. Hän on kirjoittanut, suunnitellut ja tuottanut monia tv-sarjoja ja elokuvia niissä myös näytellen.

▲Kate Moss on kenties kaikkien aikojen kuuluisin malli. Hän nousi julkisuuteen 90-luvulla ja on sittemmin ryvettynyt monissa eri skandaaleissa.
▲

Brasilialaista mallia on kiitelty heroin chic -malliaikakauden (johon kuuluu hieman jopa sairas look ja kalpea iho) päättämisestä ja sen korvaamisesta terveemmällä ulkonäöllä- Häneen on viitattu maailman viimeisenä huippumallina.

▲

Lesley Lawson tunnetaan kansainvälisesti lempinimellään Twiggy, kiitos androgyynin ulkonäkönsä. Hänen uransa lähti nousuun 60-luvulla. Häntä pidetään mallialan ikonina ja myöhemmin hän siirtyi menestyksekkäälle näyttelijän uralle.

▲Brittihuippumalli on yksi ikonisimmista ja tunnetuimmista kasvoista näytöslavoilla. Hän on myös ollut mukana monissa kohuissa.
▲

Jotkut saattavat olla sitä mieltä, että huippumallien aika on ollutta ja mennyttä, mutta emme silti voi kiistää, että tietyt mallit ovat kohonneet suorastaan ikonin asemaan uransa ansiosta. Huippumuoti ei ole samalla tavalla saavutettavissa tavalliselle kansalle kuin vaikkapa musiikki- tai elokuva-ala, mutta siitä huolimatta muutama malli on onnistunut nousemaan koko maailman tietoisuuteen.

Olet taatusti nähnyt seuraavat huippumallit joko tepastelemassa näytöslavoja tai suurten muotitalojen mainoskasvoina. Heistä on tullut alansa legendoja. Klikkaa galleriaan nähdäksesi heidät!

▲Cindy Crawford oli valtavan menestyvä malli 90-luvulla näytellen myös elokuvissa. Hänen nimensä voi nähdä myös huonekalukokoelmissa ja lisäksi hänet on voinut bongata monissa mainoksissa.

Kaikkien aikojen ikonisimmat huippumallit

Catwalkin legendat

13/11/23 por StarsInsider

MUOTI Muoti

Jotkut saattavat olla sitä mieltä, että huippumallien aika on ollutta ja mennyttä, mutta emme silti voi kiistää, että tietyt mallit ovat kohonneet suorastaan ikonin asemaan uransa ansiosta. Huippumuoti ei ole samalla tavalla saavutettavissa tavalliselle kansalle kuin vaikkapa musiikki- tai elokuva-ala, mutta siitä huolimatta muutama malli on onnistunut nousemaan koko maailman tietoisuuteen.

Olet taatusti nähnyt seuraavat huippumallit joko tepastelemassa näytöslavoja tai suurten muotitalojen mainoskasvoina. Heistä on tullut alansa legendoja. Klikkaa galleriaan nähdäksesi heidät!

  • SEURAAVA

SINULLE SUOSITELTUA

Black dandy -kulttuuri nousi keskipisteeseen, jossa perintö ja huippumuoti sekoittuivat

Tyylin kohokohdat: vuoden 2025 Met-gaalan parhaat asut

Ajattomasta räätälöinnistä huippuluokan muotoiluun

Italialaiset muotitalot, jotka muokkasivat globaalia tyyliä

Tavarat, joiden suhteen miehillä on pakkomielle ilmaistaakseen vaurautta ja tyyliä

Miesten suosikki statussymbolit vuonna 2025

  • JULKISUUDEN HENKILÖ BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TV BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELÄMÄNTAPA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MATKUSTUS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELOKUVAT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUSIIKKI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TERVEYS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • RUOKA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUOTI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • messages.DAILYMOMENT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL