Jos et koskaan ole ollut Adelen konsertissa, et ehkä pääsekään
Laulaja on myöntänyt, ettei keikkailu ole häntä varten
JULKISUUDEN HENKILÖ Adele
Jos olet aiemmin ollut Adelen konsertissa, saattoi se jäädä viimeiseksi kerraksesi. Jos taas et ole koskaan nähnyt kappaleen Someone Like You laulajaa livenä, voi olla ettet ikinä tule näkemäänkään. Tähti teki nimittäin järkyttävän tunnustuksen konsertissaan Aucklandissa sunnuntaina 26. maaliskuuta.
15-kertainen Grammy-voittaja ilmoitti Uuden-Seelannin suurimman kaupungin keikkansa aikana, ettei ole varma lähteekö enää koskaan kiertueelle. "Ainoa syy, miksi olen lähtenyt kiertueelle olette te... Urani suurin saavutus on tämä kiertue", hän kertoi häntä ihaileville faneille. Adele jatkoi myös, että "kiertueella oleminen ei ole jotain, jossa olisin hyvä. Aplodit saavat minut vaivaantuneeksi".
Hänen promoottorinsa Michael Coppel jatkoi spekulointia hieman pidemmälle. "Voi olla, ettemme koskaan enää näe häntä", hän kertoi Daily Telegraphille pahaenteisesti.
Siihen asti, kunnes saamme varmuuden tilanteeseen, voit hakea lohtua näistä kuvista Adelesta lavalla. Napsauta kuvagalleriaa ja katso!