Nämä julkkikset ovat toimineet todistajina oikeudenkäynneissä

Ashton Kutcher auttaa sarjamurhaajan oikeudenkäynnissä

Stars Insider

04/06/19 | StarsInsider

JULKISUUDEN HENKILÖ true crime

Oikeussali voi olla pelottava paikka, jopa julkkikselle. Kukaan ei ole oikeasti lain yläpuolella ja tuomarit ympäri maailmaa ovat tuominneet vankilaan monia julkkiksia. Mutta julkkikset ovat myös auttaneet rikosoikeudenkäynneissä. Esimerkiksi Ashton Kutcher pääsi hiljattain otsikoihin todistettuaan oikeudessa. Viiksekäs Kutcher, jonka hiukset oli kammattu taakse, näytti erityisen komealta istuessaan todistajanaitiossa. Glamour oli kuitenkin tilaisuudesta kaukana, sillä hän oli paikalla todistamassa epäiltyä sarjamurhaajaa vastaan.

Oli vuosi 2001 ja Kutcherista oli vasta tulossa tähti. Hänet oli jo roolitettu Michael Kelsoksi, yhdeksi 70s Show -sarjan tähdistä. Hän myös esitti Jim Morrisonia elokuvassa Down to You ja hulvatonta Jesse Montgomery III:tta elokuvassa Dude, Where's My Car?. Ennen avioliittoa Mila Kunisin ja pitkää suhdetta Demi Mooren kanssa Kutcher oli Hollywoodin poikamies.

Ashley Ellerinin elämä oli täysin eri vaiheessa. Hänkin oli sinkku, mutta ei lainkaan yhtä menestynyt kuin Kutcher. Ellerin opiskeli muotia ja työskenteli osa-aikaisesti stripparina saadakseen lisätienestejä.  Kaksikko tapasi toisensa vuonna 2000 ja Kutcherin piti viedä Ellerin Grammy-gaalan jatkoille juhlimaan Los Angelesin eliitin kanssa. Kun näyttelijä saapui hakemaan Elleriniä, tämä ei avannut ovea. Kutcher katsoi ikkunasta ja näki lattialla lammikon, jota luuli punaviiniksi. Kutcher lähti olettaen, että nuori Ellerin oli tehnyt hänelle oharit, mutta tämä löydettiin myöhemmin murhattuna kodistaan. 

Michael Gargiuloa epäillään Hollywood Ripperiksi, sarjamurhaajaksi, joka tappoi monia nuoria naisia, tarkemmin sanottuna häntä syytetään kolmen naisen murhasta ja neljännen murhanyrityksestä. Oikeudenkäynnin uskotaan kestävän puolesta vuodesta vuoteen.

Ashton Kutcher ei tietenkään ole ensimmäinen julkkis, joka on todistanut oikeudessa. Monet julkkikset ovat kertoneet totuuden suojellakseen ystäviään, perhettään tai itseään. Macaulay Culkin puolusti Michael Jacksonia ja Naomi Campbell todisti sotarikosoikeudenkäynnissä. Klikkaa ja tapaa muut julkkikset, jotka ovat todistaneet oikeudessa.

KOMMENTIT

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen