KATSO MYÖS
KATSO UUDELLEEN
© BrunoPress
0 / 31 Fotos
Psycho
- Tämä vuoden 1998 "ruutu ruudulta" toteutettu Hitchcockin 60-luvun klassikon uudelleenfilmatisointi on parhaimmillaankin kyseenalainen. Pääkysymys lienee: miksi katsoa täysin samalla tavalla kuvattu versio, kun voisi katsoa alkuperäisen mestariteoksen?
© BrunoPress
1 / 31 Fotos
Pähkähullu professori
- Eddie Murphy tähdittää tätä 1960-luvun elokuvan Tri Jerry ja Mr. Hyde uusintafilmatisointia. Kriitikko James Berardinelli ReelViewsistä sanoi: "Tämä elokuva on hieman liian kiinnostunut helpoista vitseistä vaivautuakseen hankkimaan syvyyttä."
© BrunoPress
2 / 31 Fotos
Sekaisin suhteessa
- Tämä vuoden 1972 elokuvan Sydäntenmurskaaja uusi versio ei ollut kriitikoiden mieleen. Peter Travers Rolling Stonesta lisäsi sen vuoden 2007 huonoimpien elokuviensa listalle ja kuvaili sitä "silkan tyhmyyden valtamereksi".
© BrunoPress
3 / 31 Fotos
Texasin moottorisahamurhat
- Alkuperäinen versio vuodelta 1974 herätti kohua ja jakoi mielipiteitä. Vuoden 2003 versio sai puolestaan pyöreät nolla tähteä arvostetulta kriitikolta Roger Ebertiltä, jonka mielestä tämän elokuvan katsomiselle ei ole olemassa mitään syytä.
© BrunoPress
4 / 31 Fotos
The Firm
- Alkuperäisessä elokuvassa nähtiin Gary Oldman vihaisen jalkapallohuligaanin roolissaan. Elokuva oli kova, karu ja monelle todentuntuinen. The Guardianin Philip French kuitenkin kuvaili uudelleenfilmatisointia "pinnalliseksi ja konventionaaliseksi elokuvaksi".
© BrunoPress
5 / 31 Fotos
Child's Play
- Alkuperäiselokuva vuodelta 1988 oli ikoninen kauhu, joka poiki monia jatko-osia. Monien mielestä tämä uudelleenfilmatisointi ei millään pysty yltämään alkuperäisen tasolle.
© BrunoPress
6 / 31 Fotos
Arthur
- Vuoden 1981 alkuperäisversiota tähditti Dudley Moore ja itse elokuva oli valtava menestys. 30 vuotta myöhemmin tehty uudelleenfilmatisointi ei ollut kriitikoiden pitämä, eikä menestynyt myöskään kaupallisesti.
© BrunoPress
7 / 31 Fotos
The Wicker Man
- Vuoden 1973 elokuvaa Uhrijuhla pidetään kriitikkopiireissä todellisena klassikkona ja monet ovat pahoillaan tarinoista, joiden mukaan alkuperäisversiosta on kadonnut videomateriaalia. Nicolas Cage katuu osallistumistaan uudelleenfilmatisointiin, minkä hän paljasti faneilleen vuonna 2012.
© BrunoPress
8 / 31 Fotos
House of Wax - House of Wax on vuoden 1953 Vincent Pricen Vahakabinetti-elokuvan uudelleenfilmatisointi. Empire pitää vuoden 2005 versiota "kauhistuttavana, mutta ei välttämättä hyvällä tavalla".
© BrunoPress
9 / 31 Fotos
Bedazzled
- Alkuperäistä, hauskaa ja innovatiivista vuoden 1967 elokuvaa Ystäväni paholainen tähdittävät Peter Cook ja Dudley Moore. Uudelleenfilmatisointi osoittautui perinteiseksi Hollywood-leffaksi, eikä sykähdyttänyt kriitikoita tai yleisöjä.
© BrunoPress
10 / 31 Fotos
Get Carter - Jälleen yksi Michael Cainen klassikko, jota monet eivät halunneet nähdä uudelleenfilmatisoituna, on Tappakaa Carter. Vuoden 2000 versiota tähdittävää Sylvester Stallone Carterina. Valitettavasti elokuva sai huonoja arvioita joka tuutista.
© BrunoPress
11 / 31 Fotos
The Hills Have Eyes
- Vuoden 1977 alkuperäisversion ohjasi Wes Craven. Se on hyvä esimerkki Cravenin pikku hiljaa tapahtuneesta evoluutiosta kauhugenren mestariksi. Vuoden 2006 versio on yksi pitkällä listalla huonoja uudelleenilmatisointeja elokuvista 1970-luvulta.
© BrunoPress
12 / 31 Fotos
Italian Job - Riehakas ryöstö oli alkuperäinen rikoselokuva 1960-luvun lopusta, jota tähditti Michael Caine. Siitä on aikojen saatossa tullut ikoninen ja kulttuurisesti merkittävä teos. Edward Norton näytteli uudelleenfilmatisoinnissa vain johtuen sopimuksellisista syistä.
© BrunoPress
13 / 31 Fotos
Apinoiden planeetta
- Vuoden 1968 alkuperäinen Apinoiden planeetta sai monia jatko-osia, jotka oli kuvattiin kaikki suhteellisen samaan tyyliin. Tim Burtonin näkemys elokuvasarjasta sai aikaan lopputuloksen, joka aiheutti pettymyksen monelle.
© BrunoPress
14 / 31 Fotos
Total Recall
- Alkuperäinen vuoden 1990 Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva Total recall - unohda tai kuole oli hyvin innovatiivinen ja aikaansa edellä. Uudelleenfilmatisointi sai negatiivisia arvioita johtuen mielikuvituksen ja huumorin puutteesta.
© Getty Images
15 / 31 Fotos
Robocop
- Alkuperäisen vuoden 1987 Robocop-elokuvan ohjasi Paul Verhoeven ja siitä tuli välitön klassikko. Se oli totisesti yksi vuosikymmenensä ikonisimmista elokuvista. Vuoden 2014 versio ei tuo pöytään mitään uutta.
© BrunoPress
16 / 31 Fotos
Viimeinen talo vasemmalla
- Wes Cravenin vuoden 1972 alkuperäisteos The Last House on the Left oli hänen ensimmäinen elokuvansa ja toimii yleisöihin yhä. Rotten Tomatoes väitti, että 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun uudelleenfilmatisointi oli "intellektuelli isku" alkuperäistä vastaan.
© Getty Images
17 / 31 Fotos
Papillon - Alkuperäistä vuoden 1973 elokuvaa tähdittivät Dustin Hoffmann ja Steve McQueen. Uudelleenfilmatisointi sai positiivisia arvioita, mutta monien mielestä se kalpeni silti alkuperäisen rinnalla.
© BrunoPress
18 / 31 Fotos
Suspiria
- Vuoden 1977 Dario Argenton elokuva on erittäin ikoninen ja pelottava. Vuoden 2018 uudelleenfilmatisointi puolestaan jakoi kriitikot. Argento itse oli tätä mieltä: "Se ei innostanut minua, se petti alkuperäisen elokuvan hengen: ei pelkoa, ei musiikkia."
© BrunoPress
19 / 31 Fotos
Breathless
- Klassisen vuoden 1960 Jean-Luc Godardin elokuvan Viimeiseen hengenvetoon uudelleenfilmatisointi sai negatiivisia arvioita ja monien mielestä elokuvassa oli painotettu "sisällön sijaan tyyliä".
© BrunoPress
20 / 31 Fotos
Last Man Standing
- Akira Kurosawan vuoden 1961 klassikkoelokuvan Yojimbo uudelleenfilmatisointi vuodelta 1996 sai osakseen negatiivisia arvioita epäonnistuen myös elokuvissakävijöiden silmissä. Huono vastaanotto perustui elokuvan masentavaan ilmapiiriin ja Willisin latteaan suoritukseen.
© BrunoPress
21 / 31 Fotos
Overboard
- Vuoden 1987 alkuperäiselokuvaa tähditti tosielämän pariskunta Kurt Russell ja Goldie Hawn ja sai osakseen sekalaisia arvioita. Uudelleenfilmatisointi oli lattea ja monet olivat tyytymättömiä kahden päähahmon välisen kemian puutteeseen.
© BrunoPress
22 / 31 Fotos
The Roommate
- The Roommate on vuoden 1992 elokuvan Nuori naimaton nainen vuonna 2011 julkaistu uudelleenfilmatisointi, joka oli menestys lippuluukuilla. Se sai kuitenkin negatiivisia arvioita, johtuen pääosin omaperäisyyden puutteestaan.
© BrunoPress
23 / 31 Fotos
Shaft
- Samuel L. Jackson tähdittää vuoden 2000 uudelleenfilmatisointia vuoden 1971 klassikosta Shaft - kivikova dekkari. Alkuperäinen toimi niin hyvin siksi, että onnistui vangitsemaan aikakautensa tunnelman täydellisesti. Uudelleenfilmatisointi ei onnistunut samassa.
© BrunoPress
24 / 31 Fotos
Rear Window - Klassisen 1950-luvun Hitchcock-elokuvan Takaikkuna uudelleenfilmatisointi oli rohkea teko. Alkuperäisen elokuvan prosenttiluku on Rotten Tomatoes -palvelussa vaikuttavat 100 %, kun uudelleenfilmatisointi haali kasaan vaivaiset 36 %.
© BrunoPress
25 / 31 Fotos
Sakaali
- Alkuperäinen vuoden 1973 elokuva Shakaali on äärimmäisen arvostettu. Vuoden 1997 uudelleenfilmatisointi ei kuitenkaan ollut yhtä pidetty ja Austin Chronicle kutsui sitä vuoden 1997 piinallisimmaksi elokuvaksi.
© BrunoPress
26 / 31 Fotos
Alfie
- Alkuperäisversiossa Alfie - naisten viettelijä näyttelee Michael Caine päähenkilöä, naistenmiestä, joka mellastaa Lontoossa. Jostain syystä tapahtumapaikka vaihdettiin New Yorkiin tässä lippuluukkupettymyksessä. Päähenkilöä esittävä Jude Law on muuten britti.
© BrunoPress
27 / 31 Fotos
Taxi - Queen Latifah tähdittää tätä katastrofaalista Luc Bessonin vuoden 1998 elokuvan uudelleenfilmatisointia. Kiitikot pilkkasivat sitä lähes yhteen ääneen.
© BrunoPress
28 / 31 Fotos
Oldboy
- Spike Lee on kiistatta hyvin lahjakas ohjaaja. Siitä huolimatta yleisöt vaikuttivat olevan ihmeissään siitä, miksi tämä Old Boy -elokuvan uudelleenfilmatisointi edes tehtiin.
© BrunoPress
29 / 31 Fotos
Usva
- Kuten monet 70- ja 80-lukujen kauhuelokuvat, myös tämä vuoden 1980 kulttiklassikko uudelleenfilmatisoitiin vuonna 2005. Se sai odotetusti huonot arviot, kuten moni muukin kauhu-uudelleenfilmatisointi kyseisiltä vuosikymmeniltä. Tutustu seuraavaksi kauhuelokuviin, jotka perustuvat tositapahtumiin.
© BrunoPress
30 / 31 Fotos

Nämä ovat kaikkien aikojen huonoimmat elokuvien uudelleenfilmatisoinnit
Leffat, jotka olisi pitänyt jättää rauhaan
© BrunoPress
Olemme saaneet tutustua moniin loistokkaisiin vanhojen klassikoiden uudelleenfilmatisointeihin. Usein nämä elokuvat ihastuttavat sekä yleisöt että kriitikot. Esimerkiksi Oscar-voittaja The Departed on uusi versio elokuvasta nimeltään Epäilyttäviä suhteita.
Tällä kertaa emme kuitenkaan pureudu loistaviin elokuviin, vaan epäonnistumisiin, jotka kriitikot ovat tyystin lytänneet hyödyttöminä niiden tarjoamatta mitään uutta.
Seuraavaksi esittelemme huonoimmat...
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO
-
1
ELÄMÄNTAPA Lifestyle
-
2
ELÄMÄNTAPA True crime
-
3
ELÄMÄNTAPA True crime
-
4
ELÄMÄNTAPA Historia