Ebola-epidemia leviää: lue sen kuolettavista seuraamuksista

Viimeisin pelottavan sairauden epidemia kylvää tuhoa Kongon demokraattisessa tasavallassa

Stars Insider

21/06/19 | StarsInsider

TERVEYS Ebola

Ebola: jo pelkkä nimi saa aikaan kauhua ja vilunväristyksiä – ja niin sen kuuluukin olla. Ebolaviruksen levittämä tauti (EVD) on akuutti, vakava sairaus, joka vie hoitamattomana henkiä. Se leviää myös huolestuttavan nopeasti ihmisestä toiseen.

Sairaus leviää villieläimistä ihmisiin ja jatkaa sitten leviämistään ihmiseltä toiselle. Oireet ja merkit tartunnasta alkavat yleensä kaksi päivää - kolme viikkoa tartunnan jälkeen. Kuume, kurkkukipu, lihaskipu ja päänsäryt ovat sen aikaisia indikaattoreita. Näitä oireita seuraavat usein oksentelu, ripuli ja ihottuma. Tartunnan myöhemmissä vaiheissa maksa ja munuaiset eivät enää toimi normaalisti. Monet sairastuneet eivät voi valitettavasti välttyä kivuliaalta ja hitaalta kuolemalta ja sairastuneiden kuolinprosentti on korkea 25 - 90 %, ja keskimäärin 50 % menehtyy, Maailman terveysjärjestö (WHO kertoo).

Kyseessä on sairaus, joka kuulostaa kuin suoraan keskiajalta tulleelta. Tämä kauhistuttava virus on kuitenkin valitettava osa 2000-lukua ja on surmannut tuhansia läntisessä Afrikassa.

Ensimmäinen rekisteröity Ebola-tapaus tapahtui vuonna 1976 ja sairaus on sittemmin puhjennut leviten valtaisaa vauhtia lukuisissa Afrikan maissa. Tällä hetkellä se niittää tuhoa Kongon demokraattisen tasavallan syrjäseuduilla. Kyseessä on lääketieteellinen katastrofi, jota pahentaa se tosiasia, että viimeisin epidemia on puhjennut aktiivisella konfliktialueella. 

Terveysalan työntekijät riskeeraavat oman henkensä joka päivä auttaessaan ebolaan sairastuneita. Tällä hetkellä epidemia ei osoita laantumisen merkkejä ja WHO pyytääkin apuun lisää merentakaisia joukkoja taltuttamaan sairauden, josta on kovaa vauhtia tulossa kansainvälinen katastrofi.

Klikkaa galleriaan lukeaksesi päivitys tilanteesta, sekä tutustuaksesi sairauden viime vuosien historiaan.

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen