Maailman 11 kaupunkia, joista saattaa loppua vesi

Erään tutkimuksen mukaan Kapkaupungin lisäksi saattaa 11 muutakin kaupunkia kohdata juomavesipulan

Stars Insider

23/03/18 | StarsInsider

MATKUSTUS kaupungit

Kapkaupunki kärsii tällä hekellä kuivuudesta, josta on tullut suuri ongelma koko Etelä-Afrikan hallitukselle. Maa on valmistautunut "nollapäivää" varten, eli päivää, jonka kaupungin vesihanoista odotetaan loppuvan vesi. Tätä päivää on onnistuneesti pystytty siirtämään toukokuun 11. päivästä kesäkuun 4. päivään saakka.

Kapkaupunki ei kuitenkaan ole ainoa paikka, josta on vaarassa loppua juomakelpoinen vesi. BBC:n mukaan vuonna 2014 tehty tutkimus ennusti myös 11 muuta kaupunkia ympäri maailman, jotka saattavat kohdata vakavan kuivuuden. Niiden joukossa ovat muun muassa Tokio, Lontoo, Miami ja Moskova.

Klikkaa galleriaan oppiaksesi lisää!

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen