Merten safiirit: Missä päin maailmaa voi ihastella koralliatolleja?

Ainutlaatuisen kauniit kehäriutat ovat vaarassa ilmastonmuutoksesta johtuen

Stars Insider

11/06/19 | StarsInsider

MATKUSTUS Maantiede

Tiesitkö, että Malediivit ovat maailman suurin koralliatolli? Koralliatolli on renkaan muotoinen koralliriutta tai saari, joka ympäröi laguunia ja tämä Intian valtameren saaristo kätkee sisälleen niitä peräti 26 kappaletta. Huvadhun atolli Malediivien eteläosassa on maailman suurin atolli saarten lukumäärän mukaan mitattuna – 255 kappaletta on ripoteltu 3 152 neliökilometrin alueelle.

Atollit muodostuvat vedenlalaisista tulivuorista. Jos riutta muodostuu vulkaanisen saaren ympärille, joka sitten kuluu tai vajoaa samalla, kun koralli jatkaa kasvamistaan ylöspäin, muodostuu atolli. Laguuni muodostuu tulivuoren kraaterin eli kalderan paikalle.

Vaikka Malediivit ovatkin parhaiten tunnettu koralliatolli (ja suosiota parantaa varmastikin se, että kyseessä on myös yksi maailman eksoottisimmista lomanvietto- ja sukelluskohteista), löytyy näitä luonnonihmeitä jopa tuhansia ripoteltuna Intian valtamereen ja Tyyneenmereen. Karibianmereltä löytyy kahdeksan atollia, kun taas Atlantilla ei ole lainkaan suuria atolliryhmiä. Niitä tapaakin vain trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.

Ilmasta kuvattuna atollit muistuttavat turkoosiin samettiin siroteltuja kalliita safiireja. Palkitsevin tapa tutkia näitä ainutlaatuisia geologisia helmiä on kuitenkin sukeltamalla värikkäiden ja visuaalisisti upeiden riuttojen sekaan, jotka sijaitsevat juuri vedenpinnan alla.

Nämä mielenkiintoiset meriekosysteemit ovat pullollaan trooppisia jaleja, jotka kukoistavat planeetan puhtaimmissa ympäristöissä. Monet atollit on nimetty Unescon maailmanperintökohteiksi ja niitä pidetään arvossa niiden henkeäsalpaavan kauneuden sekä uskomattoman biodiversiteettinsä vuoksi.

Nämä herkät vedenalaiset suojelupaikat ovat kuitenkin uhattuina johtuen ilmaston lämpenemisestä ja muovijäte-epidemiasta.

Myös nousevien vedenpintojen uhka on todellinen. Ellei ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin ryhdytä, saattaa tuhansista saarista aina Malediiveilta Havaijille saakka tulla asumiskelvottomia vain vuosikymmenten kuluessa. Tyynenmeren jätepyörre on kokoelma muovia ja muuta kelluvaa roskaa, jonka tutkijat ennustavat kasvavan nopeaan tahtiin.

Mutta palataan hetkeksi takaisin atolleihin ja niiden kauneuteen: klikkaa galleriaan ja lähde kanssamme matkalle tutustuen planeettamme henkeäsalpaavimpiin kehäriuttoihin.

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen