ASAP Rocky pidätettiin Tukholmassa: julkkikset, jotka joutuivat kaltereiden taakse ulkomailla

ASAP Rocky ja Joss Stone ovat viimeisimpien julkkispidätysten joukossa

Stars Insider

11/07/19 | StarsInsider

JULKISUUDEN HENKILÖ julkkispidätykset

Joissain maissa julkkikset vaikuttavat olevan lain yläpuolella – tai sitten heillä on tarpeeksi rahaa sen kiertämiseen. Kotimaastaan poistuessaan voivat tilanteet käydä kuitenkin hankalammiksi, eivätkä julkkikset enää pääsekään niistä kuin koira veräjästä.

Yksi tällaisista tapauksista on ASAP Rocky, joka on pidätetty Tukholmassa kesäkuun 30. päivän katutappelun seurauksena. Suuri osa jutusta on saatu videolle, jolla kaksi "huumeiden käyttäjää" ahdistelevat räppäriä tilanteen eskaloituessa lopulta nykkitappeluksi. Rockyn ja hänen taustajoukkojensa mukaan kyseessä oli itsepuolustus, mutta viranomaiset eivät ole tästä niin varmoja.

Rockyn Instagramiin julkaistu videomateriaali ja ”epäinhimilliset olot”, joissa räppäriä nyt pidetään, ovat synnyttäneet hämmennystä ja vihaa fanien ja tukijoiden keskuudessa. Videolla näkyy, kuinka väitetty uhri ahdistelee ja käy jopa fyysisesti Rockyn ja hänen joukkojensa kimppuun ennen kuin räppäri vastaa siihen. Videolla näkyy myös, kuinka joku kertoo, että mies oli ahdistellut jotain muita ennen, kuin iski silmänsä Rockyyn.

Julkkikset, julkaisut ja jopa Tidal-suoratoistopalvelu ovat yhdistäneet voimansa käyttäen hashtageja #JusticeForRocky ja #FreeRocky, kun lisää yksityiskohtia on tullut julki häntä vastaan nostetuista syytteistä.

Ulkomailla pidätetyksi joutuminen aiheuttaa usein ongelmia ja joitain maidenvälisiä sopimuksia voidaan ilmeisesti jättää noudattamatta ilman rangaistusta. Klikkaa galleriaan lukeaksesi lisää Rockyn tapauksesta ja hänen oikeuksistaan sekä muista tähdistä, jotka on pidätetty ulkomailla.

KOMMENTIT

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen