Gwyneth Paltrow’n järjettömimmät Goop-kohut

Nesteyttävistä tarroista surullisenkuuluisiin jademuniin

Stars Insider

09/08/19 | StarsInsider

JULKISUUDEN HENKILÖ Gwyneth paltrow

Hollywoodin valloitettuaan otti Gwyneth Paltrow tauon näyttelijänurallaan vuonna 2008. Sen aikana hän pisti pystyyn lifestyle-verkkosivustonsa nimeltään Goop. Sittemmin hänen pikkuruinen terveysbloginsa on kasvanut oikeaksi hyvinvointialan imperiumiksi, jota täydentävät nyt podcast, aikakauslehti ja kauppa täynnä Goop-merkin tuotteita.

On jo hieman kyseenalaista, että joku, jolla ei ole lainkaan koulutusta hyvinvoinnin ja terveyden alalla, suosittelee naisille asioita heidän terveyteensä liittyen, erityisesti siksi, että monet hänen faneistaan tekisivät mitä tahansa ollakseen kuten hän. Yritys on joutunut kohujen keskelle yhä uudelleen ja uudelleen.

Goop on saanut kritiikkiä osakseen niin lääkäreiltä, tutkijoilta, hallituksen viranomaisilta kuin lukijoiltakin ja Paltrowia itseäänkin on kritisoitu liike-etiikkansa ja omituisten terveysideoidensa vuoksi.
Klikkaa galleriaan nähdäksesi Goopin omituisimmat ja kohutuimmat mainostukset, perääntymiset ja taloudelliset skandaalit sekä erikoisimmat henkilökohtaiset lainaukset itse Paltrow’lta.

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen