• JULKISUUDEN HENKILÖ
  • TV
  • ELÄMÄNTAPA
  • MATKUSTUS
  • ELOKUVAT
  • MUSIIKKI
  • TERVEYS
  • RUOKA
  • MUOTI
  • messages.DAILYMOMENT
▲

Oliiviöljy sopii huulille, kookosöljy toimii loistavasti kehon kosteuttajana ja arganöljyä voi käyttää kasvojen kosteuttamiseen.

▲

Kun miettii vain minuutin ajan joka päivä, mistä on kiitollinen, se voi parantaa hyvinvointia huomattavasti.

▲

Kehomme ovat pääasiassa vettä ja tämä koskee myös aivojamme. Siksi on tärkeää sekä kehon että mielen terveydelle juoda tarpeeksi vettä joka päivä.

▲

Sienitulehduksia voi tulla varsinkin jalkojen kynsiin. Kokeile laittaa tulehtuneelle alueelle lämmin kääre levitettyäsi alueelle ensin murskatun valkosipulinkynnen tappamaan tulehduksen. 

▲

Jos olet pitänyt aina sääntönäsi syödä lautanen tyhjäksi, on mahdollista, että olet syönyt liikaa. Emme halua lisätä hävikkiä, joten syö tähteet seuraavalla aterialla!

▲

Ihmiset tekevät usein huonoja ruokavalintoja, kun ovat liian nälkäisiä odottaakseen. Katkaravuissa on vähän rasvaa, paljon proteiinia ja ne valmistuvat jäisinäkin nopeasti.

▲

Tämä pitää paikkansa varsinkin, jos tekee töitä tietokoneella koko päivän. Venyttele ranteita minuutin ajan tunnin välein.

▲

Jos olet stressaantunut, koita hieroa aluetta peukalon ja etusormen välissä rauhoittuaksesi. Se todella toimii!

▲

Jos haluat poistaa hammaskiveä ja vähentää verta vuotavien ikenien todennäköisyyttä, koita harjata hampaitasi ilman hammastahnaa 30 sekunnin ajan ennen kuin harjaat hampaat normaalisti.

▲

On paljon helpompi nukahtaa ja levätä kunnolla, jos on tarpeeksi lämmin. Varmista myös, että sänky on tarpeeksi mukava, jotta et saa särkyjä.

▲

Täynnä elektrolyyttejä oleva ja äärimmäisen kosteuttava vesimeloni on loistava välipala, varsinkin rankan treenin jälkeen.

▲

Itsensä punnitseminen joka päivä on turhaa, mutta jos käyt vaa'alla kerran viikossa, huomaat jos painossa on kehitystä, jota et halua.

▲

On tärkeää pitää ihosi kosteutettuna, varsinkin karuina talvikuukausina. Se saa ihon näyttämään terveemmältä ja nuoremmalta!

▲

On paras käydä mammografiassa kuukautiskierron kahtena ensimmäisenä viikkona, jolloin rinnat eivät ole niin herkät. Vältä kofeiinia viikkoa ennen tutkimusta ja deodoranttia mammografiapäivänä, koska se voi vaikuttaa tulokseen.

▲

Kysy ensin lääkäriltäsi, mutta pienen annoksen aspiriinia on todettu vähentävän sekä sydänkohtausten että suolistosyöpien riskiä joillakin ihmisillä. 

▲

Sängynpäädyn nostaminen voi vähentää närästystä. Tämän voi tehdä helposti asettamalla sängyn yläpäähän pari kirjaa.

▲

Jos joudut olemaan pölyisessä tai savuisessa paikassa, laita nenääsi hieman vaseliinia, jotta et hengitä sisään epämiellyttäviä ja ei-toivottuja hiukkasia.

▲

Likaa ei aina huomaa, koska se jää kynsien alle. Osta kylpyhuoneeseen kynsiharja ja ota tavaksi käyttää sitä vessassa käynnin jälkeen.

▲

Jos et ole varma, mene aina lääkäriin. Mutta jos otsasi on kosketusarka, voi särky johtua nenä- tai poskiontelo-ongelmista

▲

Jos joudut ottamaan epämiellyttävää lääkettä, ime jääkuutiota minuutin ajan sitä ennen. Makunystyräsi turtuvat hieman pahalle maulle!

▲

Jos olet lähtemässä pitkälle automatkalle, kannattaa kääntää taustapeiliä ylöspäin. Tämän pitäisi vähentää alaselkäkipua, koska voit istua suorassa.

▲

Itsensä haastaminen tekee hyvää mielelle! Ja jos olet huono jossakin hyödyllisessä, kuten siivoamisessa tai ruoanlaitossa, nyt on hyvä mahdollisuus opetella!

▲

Virtsan väri voi olla selvä merkki siitä, oletko juonut tarpeeksi vettä. Jos virtsa on tummaa, kannattaa juoda enemmän vettä.

▲

Vihreät omenat voivat vähentää migreenikipuja ja niiden on myös todettu vähentävän ahdistusta.

▲

Jos sinulla on vanha tennispallo, leikkaa se auki ja täytä vedellä. Pallon voi sitten pakastaa ja voit hieroa sillä alaselkää maaten sen päällä. Pallo luo helpottavaa, kylmää painetta.

▲

Näin tekemällä huijaat kehoasi tuntemaan itsensä täydemmäksi, mikä on hyvä tapa estää ylensyönti ja siitä johtuva painonnousu.

▲

Kahvin tai teen juominen ibuprofeiinin ottamisen jälkeen voi helpottaa päänsärkyoireita nopeammin. Pysy kaukana kofeiinittomista versioista, koska kofeiini on se, joka auttaa!

▲

Jos sinulla on suussasi afta, laita siihen märkä teepussi. Teen tanniineilla on supistavia vaikutuksia.

▲

Sivele ensin aluetta jäällä. Levitä sitten aloeverageeliä tai ruokasoodasta ja vedestä tehtyä tahnaa kutinan hillitsemiseksi.

▲

Yleinen neuvo, mutta kerromme tähän syyn. Hedelmien ja vihannesten antioksidantit ovat välttämättömiä aivojen terveydelle, joten pidä huolta, että saat päivittäisen annoksesi!

▲

Kivessyöpä voi iskeä nuoriinkin. Tarkista ne kuumassa suihkussa epänormaalien kyhmyjen varalta. 

▲

Kehosi toimii salaperäisellä tavalla. Huonot rasvat voivat muuttua hyviksi pelkästään viileämmän lämpötilan ansiosta.

▲

Mene suoraan asiaan. Jokaiseen tapaamiseen on varattu tietty aika ja on parasta olla kiertelemättä turhaan.

▲

Nestettä sisältävät ibuprofeiinikapselit saavuttavat verenkierron paljon nopeammin kuin kiinteässä muodossa olevat tabletit ja helpottavat siksi kipua joutuisammin.

▲

Ihosyövät kuten melanooma voivat ilmestyä mihin tahansa kohtaan kehoa, myös jalkoihin. Tarkista kantapääsi, varpaiden välit ja varpaankynsien ympäristö.

▲

Mintun maku voi parantaa urheilusuoritusta ja voi olla, että rasitus tuntuu vähäisemmältä. Tämä on loistava juttu, varsinkin kuntosalin ystäville!

▲

Jos kokeilet uutta treeniohjelmaa tai ruokavaliota, kirjoita sopimus itsesi kanssa. On psykologisesti todennäköisempää, että pidät siitä kiinni.

▲

Sitrushedelmien hapokkuus lisää huomattavasti teen antioksidanttipitoisuutta, joten sitä kannattaa lisätä juomaansa.

▲

Oliiviöljyn antioksidantit sekä vähentävät tulehdusta että parantavat kognitiivisia toimintoja. Italialainen oliiviöljy on parasta tähän tarkoitukseen. 

▲

Jos pizzasi ui öljyssä, ota keittiöpaperia ja imeytä siihen osa liiasta rasvasta.

▲

Vahvista nilkkojasi ja paranna tasapainoasi seisomalla yhdellä jalalla, toinen jalka koukussa. Vaihda sitten jalkoja.

▲

Jos olet riidellyt, varaa aikaa hengittämiseen ja mieti ennen kuin annat raivosi räjähtää. Se voi olla hyväksi terveydelle ja ihmissuhteellesi!

▲

Kun lepäät vain minuutin ennen kuin vaihdat yhdestä liikkeestä toiseen, keho ehtii rauhoittua ja pystyy keskittymään paremmin.

▲

Esimerkiksi maapähkinä- ja hillovoileipä sisältää juuri oikean määrän proteiinia ja hiilihydraattia ihanteelliseksi treenin jälkeiseksi välipalaksi.

▲

Tämän tekeminen suihkussa shampoota vaahdottaessa tekee hyvää, mutta kun varaat päänahan hieromiseeen minuutin silloin tällöin kesken päivän, saattaa se ehkäistä hiustenlähtöä.

▲

Piilolinsseihin kertyvä sameus voi olla merkki siitä, että kehossa on jotakin pielessä. Jos näitä kertymiä löytyy, se voi johtua korkeasta kolesterolista.

▲

Jos juot lasin punaviiniä tai liian monta kuppia kahvia, koita pureskella raakaa selleriä värjäytymien poistamiseksi. Myös kukkakaali toimii, jos vihaat selleriä!

▲

Puolet maitoa ja puolet vettä sisältävään seokseen kastetut vanupallot voivat laskea silmäpusseja.

▲

On tärkeää varmistaa, että syöt päivittäin riittävän määrän proteiinia, kuitua ja terveellisiä rasvoja.

▲

Erittäin inhottavat ihosyövät, kuten melanooma, voivat kehittyä kynsien ympärille ja niitä voi olla hankalampi huomata, kun kynsissä on kynsilakkaa.

▲

Korvaa epäterveelliset sipsit pistaasipähkinöillä. Niissä on paljon hyvää kolesterolia, joka tunnetaan nimellä HDL.

▲

Kiiveissä on paljon serotoniinia, josta voi olla hyötyä, jos kärsii unettomuudesta. Syö kaksi kiiviä tunti ennen nukkumaanmenoa.

▲

Heitä kasaan salaatti, jossa on rucolaa, sitruunamehua, parmesaania, suolaa ja pippuria. Siinä menee alle minuutti!

▲

Pinaatti sisältää kuitua, folaattia, niasiinia, E-vitamiinia ja kalsiumia. Muutama desi pinaattia tomaattikastikkeessa tekee ateriasta terveellisemmän.

▲

Ihmiset kukoistavat rutiineissa. Jos sytytät kynttilän illallisen aluksi ja sammutat sen heti sen jälkeen, aivosi ymmärtävät, että ruokailu on ohi, etkä syö liikaa.

▲

Viinietikan nauttiminen, varsinkin paljon hiilihydraattia sisältävän ruoan kanssa, voi estää verensokeritasoja nousemasta liian nopeasti.

▲

Jos sinulla on negatiivisia ajatuksia, kokeile kirjoittaa ne ylös. Tämä on katarttinen tapa siirtyä eteenpäin nopeammin ja viedä ajatukset muualle pahoista asioista.

▲

Kaneli on täynnä antioksidantteja ja se tekee kahvista terveellisempää. Kaneli voi laskea verenpainetta ja vähentää stressiä. Se on myös loistava korvike sokerille!

Tämä gallerian inspiraationa toimi Eat This, Not That.

Haluatko vähentää kahvin juomista? Klikkaa tästä ja katso, miten pysyt hyvällä tuulella ja virkeänä ilman kahvia!

▲

Sen lisäksi, että venytteleminen saa näyttämään pidemmältä ja nuoremmalta, se tekee hyvää verenkierrolle, ryhdille ja notkeudelle.

▲

Lämpimät kädet ja jalat voivat saada unen tulemaan nopeammin. Peruslämpö laskee nopeammin, kun kädet ja jalat ovat lämpimät, mikä lisää uneliaisuutta. 

▲

Ihmiset sanovat usein, että eivät voi tehdä terveellisiä muutoksia elämäntyyliinsä, koska se vaatii liikaa vaivaa tai kestää liian pitkään. Nämä ovat kuitenkin tekosyitä, koska se ei yksinkertaisesti ole totta! On monia erittäin yksinkertaisia ja nopeita ratkaisuja, joilla voi olla valtava merkitys sekä kehosi että mielesi hyvinvointiin.

Kurkista galleriasta 60 tapaa elää terveellisemmin 60 sekunnissa!

60 terveellistä tapaa, jotka vievät aikaa vain 60 sekuntia!

Nopeat tavat parantaa terveyttä

21/10/24 por StarsInsider

MUOTI Terveellinen elämä

Ihmiset sanovat usein, että eivät voi tehdä terveellisiä muutoksia elämäntyyliinsä, koska se vaatii liikaa vaivaa tai kestää liian pitkään. Nämä ovat kuitenkin tekosyitä, koska se ei yksinkertaisesti ole totta! On monia erittäin yksinkertaisia ja nopeita ratkaisuja, joilla voi olla valtava merkitys sekä kehosi että mielesi hyvinvointiin.

Kurkista galleriasta 60 tapaa elää terveellisemmin 60 sekunnissa!

  • SEURAAVA

SINULLE SUOSITELTUA

Black dandy -kulttuuri nousi keskipisteeseen, jossa perintö ja huippumuoti sekoittuivat

Tyylin kohokohdat: vuoden 2025 Met-gaalan parhaat asut

Tavarat, joiden suhteen miehillä on pakkomielle ilmaistaakseen vaurautta ja tyyliä

Miesten suosikki statussymbolit vuonna 2025

  • JULKISUUDEN HENKILÖ BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TV BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELÄMÄNTAPA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MATKUSTUS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELOKUVAT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUSIIKKI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TERVEYS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • RUOKA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUOTI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • messages.DAILYMOMENT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL