Kaikkien aikojen parhaat tanssielokuvat
- Kaikki rakastavat tanssimista, jopa he, jotka sanovat vihaavansa sitä. Todisteet tästä piilevät ihanissa yksin vietetyissä hetkissä, kun raajasi heiluvat, lanteesi hytkyvät ja tunnet lempibiisisi selkäytimessäsi. Se ei haittaa, voit myöntää sen, tämä on turvallinen tila.
On myös tunnettu fakta, että tanssielokuvat ovat parhaita, todellisia hyvän mielen elokuvia, koska tiedämme, että elämä olisi paljon parempaa, jos voisimme kaikki antautua spontaaniin mutta tarkasti koreografioituun tanssiin aina kun siltä tuntuu.
Tanssielokuvat sopivat myös loistavasti katsottavaksi yhä uudelleen, osaksi koska ne liittyvät tiettyyn aikaan ja tyyliin, joka tuntuu sekä kaukaisemmalta että mielenkiintoisemmalta ajan kuluessa ja osaksi, koska elokuvista voi oppia aina uusia liikkeitä, joita ei edellisellä kerralla huomannut.
Tanssin maailmaan liittyy valtavasti draamaa ja fyysistä jännitettä, mikä tekee siitä loputtoman viihdyttävää katsottavaa. Sen lisäksi, että elokuvissa nähdään kilpailua halutuista paikoista, loistavia koreofragioita ja riitoja tanssijoiden kesken, niissä voi ihailla myös tunneskaalaa, jota keholla pystyy ilmaisemaan - olipa se iloa, vihaa, surua tai himoa.
Vaikka ei itse osaisi tanssia, on aina viihdyttävää nähdä mihin ihmiskeho pystyy. Kun katsoo tähtien liikkeitä se voi inspiroida itseäkin liikkumaan, koska tanssi tekee aina hyvää, vaikka se tapahtuisi vain omassa olohuoneessa!
Tutustu tässä galleriassa kaikkien aikojen parhaisiin tanssielokuviin ja katso muistitko näiden näyttelijöiden osaavan tanssia!
© NL Beeld
0 / 30 Fotos
Step Up (2006) - Jenna Dewan ja Channing Tatum rakastuivat myös tosielämässä tässä elokuvassa, joka kertoo klassisen tarinan nuoresta, ongelmaisesta miehestä, joka tuo balleriinan elämään ripauksen hip hopia.
© NL Beeld
1 / 30 Fotos
Black Swan (2010) - Natalie Portman esittää tässä hyytävässä elokuvassa nuorta naista, joka haluaa epätoivoisesti pääosan teatterinsa Joutsenlampi-baletista. Portman meni äärimmäisyyksiään valmistautuessaan rooliin!
© NL Beeld
2 / 30 Fotos
Dirty Dancing (1987) - Tietysti tarina tytöstä, joka viettää elämänsä parasta aikaa tanssiopettajan seurassa ollessaan lomamatkalla perheensä kanssa, on pakollinen lisä tällä listalla. Katsojat eivät tule koskaan unohtamaan kuuluisaa nostoa.
© NL Beeld
3 / 30 Fotos
Fame (1980) - Kaikki halusivat New York High School of Performing Artsiin tässä musikaalidraamassa, josta tehtiin myös upea, palkittu soundtrack.
© NL Beeld
4 / 30 Fotos
Dance with Me (1998) - Tässä romanttisessa tanssidraamassa Vanessa Williams ja Chayanne kertovat tarinan kuubalaisesta tanssijasta, jonka intohimo inspiroi oppilaita latinalaisen tanssin studiolla, mutta joka ei saa kaunista ammattilaistanssijaa pitämään itsestään.
© NL Beeld
5 / 30 Fotos
You Got Served (2004) - Tässä elokuvassa nähdään Omarionin muuveja, katutanssibattleja ja kilpailu, jonka palkintona on tanssipesti Lil' Kimin videolla.
© NL Beeld
6 / 30 Fotos
Flashdance (1983) - Hitsaaja päivisin, burleskitanssija iltaisin, Alex Owens unelmoi ammattilaistanssijan urasta tässä 1980-luvun elokuvahelmessä.
© NL Beeld
7 / 30 Fotos
Anna palaa (2000) - Jotkut väittävät, että tämä on elokuva cheerleadingista eikä tanssimisesta, mutta tosifanit tietävät, että elokuvasarjan koko pointti on, että cheerleaderit eivät saa tarpeeksi kunniaa urheilullisuudestaan ja skarpeista koreografioistaan.
© NL Beeld
8 / 30 Fotos
Save the Last Dance (2001) - Huolimatta mielipiteestäsi Julia Stilesin hip hop -kyvyistä, tämä elokuva on edelleen klassikko. Stiles esittää naista, joka ei pääse Julliardiaan ja muuttaa Chicagoon, missä saa muuvinsa kuntoon.
© NL Beeld
9 / 30 Fotos
Strictly Ballroom (1992) - Baz Luhrmannin hulppeassa elokuvassa nähdään yllättävä pari, jonka maailmat törmäävät arvostetun Pan-Pacific Grand Prix -tanssikilpailun lähestyessä.
© NL Beeld
10 / 30 Fotos
Paris is Burning (1990) - Tämä dokumentti drag queeneistä ja tanssikulttuurista New Yorkissa kertoo paljon muustakin kuin vain tanssista ja siinä esitellä maailmalle voguing-tanssi.
© Getty Images
11 / 30 Fotos
Footloose (1984) - Ei tietenkään vuoden 2011 uusintaversio, koska mitä olisi Footloose ilman Kevin Baconia?
© NL Beeld
12 / 30 Fotos
Tytöt tahtoo bailata (1985) - Ennen kuin Carrie Bradshaw metsästi miehiä, Janey Glenn havitteli paikkaa suosikki tanssiesityksestään.
© NL Beeld
13 / 30 Fotos
Honey (2003) - Jessica Alba esittää päähenkilöä, naista, joka haluaa ryhtyä koreografiksi, tässä unohdetussa helmessä. Myös Missy Elliott tähdittää elokuvaa, mikä on riittävä syy katsoa elokuva se vaikka heti!
© NL Beeld
14 / 30 Fotos
Take the Lead (2006) - Antonio Banderas esittää ammattilaistanssijaa, josta tulee opettaja, jonka katujen kasvattamat oppilaat nauravat tämän tanssiliikkeille. Banderas ansaitsee tietysti lasten kunnioituksen hip hopia ja klassista tyyliä yhdistävällä tanssillaan.
© NL Beeld
15 / 30 Fotos
Saturday Night Fever (1977) - Itse elokuva ei ole välttämättä ikääntynyt hyvin, mutta John Travoltan tanssiliikkeet elävät ikuisesti.
© NL Beeld
16 / 30 Fotos
Magic Mike (2012) - Koska The Kings of Tampa eivät ole strippareita vaan miestanssijoita, tämä lasketaan käytännössä tanssielokuvaksi. Myös Channing Tatumin tanssiliikkeet ovat kohdallaan.
© NL Beeld
17 / 30 Fotos
Center Stage (2000) - Tässä elokuvassa, joka kertoo arvostetusta American Ballet Academystä, nähdään myös Peter Gallagherin kulmakarvat, nuori Zoë Saldana ja kuuma loppukohtaus Michael Jacksonin ja Jamiroquain tahtiin - tarvitseeko enempää sanoa?
© NL Beeld
18 / 30 Fotos
Suspiria (2018) - Luca Guadagninon uusintaversiossa vuoden 1977 italialaisesta psykologisesta trilleristä nähdään toki paljon verta, mutta myös veret seisauttavia tanssikohtauksia.
© NL Beeld
19 / 30 Fotos
Stomp the Yard (2007) - Collegeen menevästä ja oppilaskuntaan liittyvästä katutanssijasta kertova elokuva ikuisti valkokankaalle Ne-Yon ja Chris Brownin virheettömät tanssiliikkeet.
© NL Beeld
20 / 30 Fotos
La La Land (2016) - Olitpa mitä mieltä hyvänsä elokuvan voittamasta parhaan elokuvan Oscarista, Ryan Goslingin ja Emma Stonen valssaaminen upeasti valaistussa Hollywoodissa tuo takuulla hymyn huulille.
© NL Beeld
21 / 30 Fotos
Hairspray (2007) - Tämä uusintaversio John Watersin Hairspray-elokuvasta ja samannimisestä suositusta Broadway-musikaalista oli täysosuma. Muistatko tämän John Travoltan roolin?
© NL Beeld
22 / 30 Fotos
Happy Feet (2006) - Koko perheen animaatio kertoo pingviinistä, joka ei osaa laulaa, mutta jolla on jaloissaan rytmi, joka saa kaikki svengaamaan.
© NL Beeld
23 / 30 Fotos
Shall We Dance? (2004) - Yhtä J-Lon parhaista elokuvista tähdittää myös Richard Gere, joka esittää jäykkää juristia, joka päättää aloittaa tanssitunnit.
© NL Beeld
24 / 30 Fotos
White Nights (1985) - Elokuva, jonka kuvauksissa Helen Mirren rakastui aviomieheensä, ohjaaja Taylor Hackfordiin, ja jossa Mihail Baryšnikov esittelee huikeita balettitaitojaan ennen Sinkkuelämää-sarjaa.
© NL Beeld
25 / 30 Fotos
Burleski (2010) - Christina Aguilera ja Cher ovat töissä burleskiklubilla - mitä muuta voisi toivoa?
© NL Beeld
26 / 30 Fotos
Billy Elliot (2000) - Englantiiin vuoteen 1984 sijoittuva elokuva kertoo 11-vuotiaasta Billystä, joka lopettaa nyrkkeilun ja ilmoittautuu balettitunneille seuratakseen todellista intohimoaan.
© NL Beeld
27 / 30 Fotos
Syke ei sammu (1979)
- Tämä puoliomaelämäkerrallisen elokuvan kirjoitti ja ohjasi legendaarinen Bob Fosse, joten tanssi on takuulla jumalaista.
© NL Beeld
28 / 30 Fotos
Hääkarkuri (1936)
- Ja tietysti oodina vanhemmille tanssielokuville tämä musikaalikomedia, jota tähdittivät Fred Astaire ja Ginger Rogers, joiden koreografiat eivät hevillä unohdu. Katso myös: Kiehtovimmat elokuvat aikamatkustuksesta
© NL Beeld
29 / 30 Fotos

Etsi inspiraatiota jorailuun näistä elokuvista!
© NL Beeld
Kaikki rakastavat tanssimista, jopa he, jotka sanovat vihaavansa sitä. Todisteet tästä piilevät ihanissa yksin vietetyissä hetkissä, kun raajasi heiluvat, lanteesi hytkyvät ja tunnet lempibiisisi selkäytimessäsi. Se ei haittaa, voit myöntää sen, tämä on turvallinen tila.
On myös tunnettu fakta, että tanssielokuvat ovat parhaita, todellisia hyvän mielen elokuvia, koska tiedämme, että elämä olisi paljon parempaa, jos voisimme kaikki antautua spontaaniin mutta tarkasti koreografioituun tanssiin aina kun siltä tuntuu.
Tanssielokuvat sopivat myös loistavasti katsottavaksi yhä uudelleen, osaksi koska ne liittyvät tiettyyn aikaan ja tyyliin, joka tuntuu sekä kaukaisemmalta että mielenkiintoisemmalta ajan kuluessa ja osaksi, koska elokuvista voi oppia aina uusia liikkeitä, joita ei edellisellä kerralla huomannut.
Tanssin maailmaan liittyy valtavasti draamaa ja fyysistä jännitettä, mikä tekee siitä loputtoman viihdyttävää katsottavaa. Sen lisäksi, että elokuvissa nähdään kilpailua halutuista paikoista, loistavia koreofragioita ja riitoja tanssijoiden kesken, niissä voi ihailla myös tunneskaalaa, jota keholla pystyy ilmaisemaan - olipa se iloa, vihaa, surua tai himoa.
Vaikka ei itse osaisi tanssia, on aina viihdyttävää nähdä mihin ihmiskeho pystyy. Kun katsoo tähtien liikkeitä se voi inspiroida itseäkin liikkumaan, koska tanssi tekee aina hyvää, vaikka se tapahtuisi vain omassa olohuoneessa!
Tutustu tässä galleriassa kaikkien aikojen parhaisiin tanssielokuviin ja katso muistitko näiden näyttelijöiden osaavan tanssia!
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO