KATSO MYÖS
KATSO UUDELLEEN
Uskoisitko, että näiden elokuvien julkaisusta tulee kuluneeksi jo 25 vuotta?
- Mitä puuhailit vuonna 1995? Miltä elämäsi näytti? Mitä elokuvia katselit? On vaikeaa uskoa, että vuosi 1995 oli 25 vuotta sitten, mutta totta se on! Vuosi, jolloin eBay perustettiin, O.J. Simpson joutui oikeuteen ja TLC:n Waterfallsia luukutettiin radiossa, oli nähtävästi hyvä vuosi myös elokuvien kannalta! Klikkaa galleriaan ja muistele hetki kanssamme vuoden 1995 hittejä ja joitain hutejakin.
© BrunoPress
0 / 31 Fotos
Braveheart - Taipumaton
- Mel Gibsonin toinen ohjaus, jossa hän näytteli myös pääosaa, voitti kyseisen vuoden parhaan elokuvan Oscarin.
© BrunoPress
1 / 31 Fotos
Apollo 13
- Apollo 13 oli valtava kaupallinen menestys ja kriitikotkin pitivät siitä. Se kertoo tarinan vuoden 1970 epäonnistuneesta Apollo 13 -kuulennosta. Elokuva oli ehdolla yhdeksää Oscar-palkintoa varten.
© BrunoPress
2 / 31 Fotos
007 ja kultainen silmä
- Tämä oli toinen kerta, kun Pierce Brosnan näytteli James Bondia ja ensimmäinen 007-elokuva, joka julkaistiin sitten vuoden 1989. Elokuva toi Bondin jälleen pinnalle.
© BrunoPress
3 / 31 Fotos
Clueless
- Tämä elokuva teki Alicia Silverstonesta suuren tähden yhdessä yössä. Se on kestänyt aikaa ja siihen tehdään yhä viittauksia popkulttuurissa.
© BrunoPress
4 / 31 Fotos
Toy Story - Leluelämää
- Toy Story - Leluelämää oli virstanpylväs elokuvahistoriassa ollen ensimmäinen elokuva, joka tuotettiin täysin tietokoneanimaation avulla. Se oli hyvin suosittu ja niin olivat sen jatko-osatkin.
© BrunoPress
5 / 31 Fotos
Heat - ajojahti
- Michael Mannin elokuva on hyvin jännittävä ja tunnelmallinen. Se on todennäköisesti tunnetuin kohtauksesta, jossa Robert De Niro ja Al Pacino näyttäytyvät ruudulla ensimmäistä kertaa yhdessä.
© BrunoPress
6 / 31 Fotos
Waterworld
- Waterworld oli aikansa kallein elokuva. Se sai negatiivisen vastaanoton ja sen odotettiin floppaavan täydellisesti. Se tuotti kuitenkin... loppujen lopulta.
© BrunoPress
7 / 31 Fotos
Seitsemän
- Synkkä elokuva menestyi niin kriitikoiden kuin elokuvissakävijöidenkin silmissä ja sitä pidetään yhtenä vuosikymmenensä tärkeimmistä elokuvista. Se oli yksi läpimurtomenestyksistä myös ohjaaja David Fincherille.
© BrunoPress
8 / 31 Fotos
Casino
- Martin Scorsesen eeppinen elokuva Las Vegasin gangstereista ja uhkapeleistä ei saanut kaikkien hyväksyntää kursailemattomasta väkivallastaan johtuen. Nyt sitä pidetään modernin ajan klassikkona.
© BrunoPress
9 / 31 Fotos
Die Hard - Koston enkeli
- Vuoden kaupallisesti menestyneimmässä elokuvassa näytteli Bruce Willis kolmatta kertaa Die Hard -elokuvasarjan kovista, John McClanea.
© BrunoPress
10 / 31 Fotos
Pocahontas
- Vaikka elokuva menestyikin elokuvissakävijöiden määrässä mitattuna, ei se silti saanut samanlaista suosiota kuin muut Disney-elokuvat, jotka oli julkaistu aiemmin sillä vuosikymmenellä.
© BrunoPress
11 / 31 Fotos
Epäillyt
- Epäillyt menestyi kohtuullisesti lipputulojen osalta, eikä sitä ylistetty maailmanlaajuisesti julkaisunsa hetkellä, mutta sen maine on kasvanut vuosien varrella. Nyt sitä pidetään klassikkona.
© BrunoPress
12 / 31 Fotos
Jumanji
- Tämä fantasiaelokuva, jota tähdittävät Robin Williams ja hyvin nuori Kirsten Dunst, oli lippuluukuilla vuoden kymmenenneksi menestynein elokuva. Sitä arvioitiin kuitenkin keskinkertaiseksi.
© BrunoPress
13 / 31 Fotos
Casper
- Tämä lastenelokuva perustui piirrettyyn hahmoon nimeltään Kasper kiltti kummitus. Se oli valtava hitti lipputulojensa osalta, mutta sai kyllä osakseen negatiivisia arvioita.
© BrunoPress
14 / 31 Fotos
Sense and Sensibility
- Ang Leen sovitus vuoden 1811 Jane Austenin teoksesta sai erittäin hyvän vastaanoton kriitikoilta. Se asetettiin myös ehdolle lukuisia Oscar-palkintoja varten.
© BrunoPress
15 / 31 Fotos
Get shorty - hyvä pätkä
© BrunoPress
16 / 31 Fotos
12 apinaa
- Terry Gilliamin synkkä elokuva, joka sijoittui maailmanlopun jälkeiseen tulevaisuuteen, sai tähdikseen Bruce Willisin ja Brad Pittin. Se oli kriitikoiden mieleen ja menestyi myös lippuluukuilla.
© BrunoPress
17 / 31 Fotos
Batman Forever
- Val Kilmerin ainoa Batman-elokuvissa nähty esiintyminen ei ollut lainkaan kriitikoiden mieleen. Se oli kuitenkin yksi vuoden taloudellisesti menestyneimmistä elokuvista.
© BrunoPress
18 / 31 Fotos
New Yorkin kadut
- Leonardo DiCaprio tähdittää samannimiseen kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Elokuva kertoo high school -koripalloilijasta, joka jää koukkuun heroiiniin.
© BrunoPress
19 / 31 Fotos
Dead Man Walking
- Samannimiseen tositapahtumiin perustuvaan kirjaan pohjautuva Tim Robbinsin elokuva oli oikea kassamagneetti. Myös kriitikot pitivät siitä. Elokuva sai useita Oscar-ehdokkuuksia.
© BrunoPress
20 / 31 Fotos
Denverin keikka
- Nyt elokuvaa pidetään kulttiklassikkona, mutta julkaisunsa hetkellä sitä pilkkasivat kriitikot. Myöskään lippuluukuilla ei menestystä tullut. Sitä pidettiin kopiona elokuvasta Pulp Fiction: Tarinoita väkivallasta.
© BrunoPress
21 / 31 Fotos
Hiljaiset sillat
- Elokuvan ohjasi Clint Eastwood ja hän myös tähditti sitä. Hiljaiset sillat perustuu samannimiseen teokseen. Se menestyi erityisen hyvin lipputulojensa osalta ja sai myös kriitikoiden hyväksynnän.
© BrunoPress
22 / 31 Fotos
Viha
- Tämä ranskalainen kulttiklassikko sai kiitosta kotimaassaan ja maailmanlaajuisesti. Se sai yleisönsä nousemaan ylös tuoleiltaan suosiota osoittaakseen vuoden 1995 Cannesin elokuvajuhlilla.
© BrunoPress
23 / 31 Fotos
Pahat pojat
- Leffateattereissa hyvin menestynyt kyttäkomedia sai tähdikseen Will Smithin ja Martin Lawrencen. He ovat kaksi poliisia, jotka ovat hyviä ystäviä, mutta ottavat silti usein yhteen ja tuloksena on loistavaa komediaa.
© BrunoPress
24 / 31 Fotos
Judge Dredd - tuomari
- Sylvester Stallone tähditti tuomari Dreddinä tässä sarjakuvakirjan sovituksessa. Se ei menestynyt elokuvateattereissa ja sai myös huonoja arvioita.
© BrunoPress
25 / 31 Fotos
Häiriköt
- Kevin Smithin toinen ohjaus ei kiinnostanut kriitikoita, eikä elokuvissakävijöitäkään. Se on kuitenkin saavuttanut kulttistatuksen vuosien mittaan.
© BrunoPress
26 / 31 Fotos
Strange Days - Lippuluukuilla epäonnistunut elokuva oli huonoksi ohjaaja Kathryn Bigelow'n uralle. Elokuva sai kuitenkin osakseen positiivisia arvioita.
© BrunoPress
27 / 31 Fotos
Brooklynin vampyyri
- Wes Cravenin elokuva sai lähes maailmanlaajuisesti negatiivisia arvioita ja hädin tuskin kattoi kulunsa lipputuloilla. Sitä luonnehdittiin "ei pelottavaksi" ja "epämiellyttäväksi".
© BrunoPress
28 / 31 Fotos
Leaving Las Vegas
- Nicolas Cage näyttelee onnetonta alkoholistia elokuvassa, joka perustuu samannimiseen kirjaan. Se menestyi lippuluukuilla saaden myös loistavia arvioita.
© BrunoPress
29 / 31 Fotos
Hinnalla millä hyvänsä
- Hinnalla millä hyvänsä on äärimmäisen satiirinen ja synkkä komedia tähtenään Nicole Kidman. Hän näyttelee naista, joka tekee mitä tahansa saadakseen elämässään haluamansa. Elokuva oli kriitikoiden ylistämä. Lue lisää Nicole Kidmanin muuntautumiskyvystä täältä!
© BrunoPress
30 / 31 Fotos

Hyppää ajassa taaksepäin
© BrunoPress
Mitä puuhailit vuonna 1995? Miltä elämäsi näytti? Mitä elokuvia katselit? On vaikeaa uskoa, että vuosi 1995 oli 25 vuotta sitten, mutta totta se on!
Vuosi, jolloin eBay perustettiin, O.J. Simpson joutui oikeuteen ja TLC:n Waterfallsia luukutettiin radiossa, oli nähtävästi hyvä vuosi myös elokuvien kannalta!
Klikkaa galleriaan ja muistele hetki kanssamme vuoden 1995 hittejä ja joitain hutejakin.
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO