KATSO MYÖS
KATSO UUDELLEEN
Elokuvateollisuuden historian parhaat soundtrackit
- Mitä elokuvat olisivat ilman musiikkia? Jopa mykkäelokuvien taustalla soitettiin aikoinaan kappaleita ja sittemmin modernista elokuvasoundtrackista on tullut erottamaton osa nykyelokuva-alaa. Elokuvien, kuten Pulp Fiction ja Black Panther kohdalla on elokuvamusiikista tullut yhtä ikimuistoinen osa popkulttuuriamme, kuin tuotannosta itsestään. Samaa voi sanoa vuoden 1994 animaatiosta Leijonakuningas, joka ihastutti katsojia kappaleillaan, kuten Hakuna Matata ja Can You Feel the Love Tonight?. Kuten olet saattanut jo kuulla, on Leijonakuninkaasta tulossa pian suuren budjetin uudelleenfilmatisointi, jota ääninäyttelevät Beyoncé, Donald Glover ja liuta muita maailmanluokan viihdetaiteilijoita. Näyttelijäkaarti on luonnollisesti laulanut kappaleita lapsuutemme versiosta tuoden ne tähän päivään. Lisäksi Beyoncé on tuottanut teemaan sopivan The Gift -albumin, jolla kuullaan musiikkia häneltä itseltään, Jay-Z:ltä ja jopa tyttäreltään Blue Ivy Carterilta. Klikkaa galleriaan muistellaksesi Leijonakuningasta sekä muita historian parhaita elokuvasoundtrackeja!
© BrunoPress
0 / 43 Fotos
Leijonakuningas (1994)
- Alkuperäinen Leijonakuningas-soundtrack oli välitön klassikko. I Just Can't Wait... ja Hakuna Matata tanssittivat meitä yömyöhään ja Can You Feel the Love Tonight oli listaykköseksi kivunnut rakkauslaulu.
© NL Beeld
1 / 43 Fotos
Leijonakuningas (2019)
- Suuren budjetin uudelleenfilmatisointi pitää sisällään jännittäviä covereita alkuperäisistä kappaleista Beyoncén, Donald Gloverin ja Seth Rogenin esittäminä. The Gift -albumilla kuullaan musiikkia Beyoncélta, Pharrelilta Jay-Z:ltä ja jopa Blue Ivy Carterilta.
© Getty Images
2 / 43 Fotos
Straight Outta Compton - Vuoden 2015 elokuva kertoo tarinan hip hop -ryhmän N.W.A alusta ja sen ensimmäisistä levytyksistä. Soundtrack pitää sisällään yhtyeen vaikutusvaltaisimpia levytyksiä 1980- ja 1990-luvuilta sekä musiikkia joiltain funk- ja R&B-legendoilta, jotka toimivat Dr. Dren inspiraationa.
© Reuters
3 / 43 Fotos
Maximum Overdrive - Stephen Kingin vuoden 1986 tappaja-autoelokuvassa käytettiin sekä uusia että vanhoja AC/DC-kappaleita. Albumi oli nimeltään Who Made Who.
© NL Beeld
4 / 43 Fotos
William Shakespearen Romeo ja Julia - Baz Luhrmannin vuoden 1996 Shakespeare-sovitus piti sisällään ääniraidan, jolla käytettiin niin nykypäivän top 40 -hittejä kuin vanhan koulukunnan Hollywood-musiikkiakin tavalla, joka romantisoi rakkaustarinan huippuunsa.
© NL Beeld
5 / 43 Fotos
Marie Antoinette - Sofia Coppolan vuoden 2006 elokuvan tavoitteena on verrata menneisyyden ja nykyisyyden kuninkaallisten ja julkkisten elämiä. Hän käyttää modernia musiikkia kuroakseen umpeen 1700- ja 2000-lukujen välisen kuilun.
© NL Beeld
6 / 43 Fotos
Eden - Ranskalaisen ohjaajan Mia Hansen-Løven elokuva kertoo veljensä ja elokuvan toisen käsikirjoittajan Svenin (roolissa Félix de Givry, kuvassa) kokemuksesta ja siitä, kuinka hän jäi muiden varjoon DJ:nä EDM-maailmassa 1990-luvulla. Soundtrack on lähes kaksi kertaa elokuvan pituinen.
© Reuters
7 / 43 Fotos
The Mambo Kings - Vaikka vuoden 1992 elokuvasovitus teoksesta The Mambo Kings Play Songs of Love ei ollut menestys, ei samaa voida sanoa elokuvan ääniraidasta. Erittäin hyvin mieleen jäi Oscar-ehdokkuuden kahminut kappale Beautiful Maria of My Soul, jonka esitti englanniksi Los Lobos ja espanjaksi Antonio Banderas.
© NL Beeld
8 / 43 Fotos
Tuomion yö
- Vuoden 1993 rikostrilleriä tähdittivät Cuba Gooding Jr., Emilio Estevez ja Denis Leary. Elokuvan soundtrack oli kokeellinen pitäen sisällään rap-rockia tuoden genren suuremman yleisön tietoisuuteen. Odottamattomia yhteistöitä kuultiin De La Soulilta ja Teenage Fanclubilta, Sir Mix-A-Lotilta ja Mudhoneylta sekä Cypress Hilliltä ja Sonic Youthilta sekä Pearl Jamilta.
© NL Beeld
9 / 43 Fotos
Tuhon ranta - 1980-luvussa oli kyse syntikkapopista ja yliopistorockista ja tämä vuoden 1986 teinitrilleri pääsi 40 parhaan elokuvasoundtrackin listalle kiitos upean ääniraitansa, jolla kuultiin muun muassa Slayeria, Hallows Eveä ja Fates Warningia.
© NL Beeld
10 / 43 Fotos
Rock ’n’ Roll High School - Tämä hullu vuoden 1979 komedia kertoo teineistä, jotka haluavat epätoivoisesti tavata musiikki-idolinsa. Soundtrackilla kuullaan 1970-luvun lopun uuden aallon sekä alternative rockin vaikutteita. Mukana on myös 11 minuutin live-esitys Ramones -yhtyeeltä.
© NL Beeld
11 / 43 Fotos
Surutta? Sekaisin - 1970-luvulle sijoittuvan elokuvan edeltävät radikaalit ja vallankumoukselliset vuosikymmenet mahdollistivat sen, että tuon ajan amerikkalaiset teinit pääsivät nyt rentoutumaan ja kuuntelemaan stereoistaan Foghatia, Alice Cooperia ja ZZ Topia.
© NL Beeld
12 / 43 Fotos
Boogie Nights
- Tämä vuoden 1997 Paul Thomas Andersonin draama muuttaa hyvänmielen elokuvan salaisiin paheisiin keskittyväksi pätkäksi. Ja mikä musiikki sopisi tähän elokuvaan paremmin, kuin salaiset paheet? Soundtrackilla kuullaan Walter Eganin Magnet and Steel ja Night Rangerin Sister Christian.
© NL Beeld
13 / 43 Fotos
Empire records - menoa ja musaa - Vuoden 1995 kulttiklassikossa kuullaan Nirvanan jälkeistä alternatiivista rockia, mukaan lukien yhtyeitä, kuten Gin Blossoms, Better Than Ezra, Toad the Wet Sprocket, Cracker ja the Cranberries.
© Reuters
14 / 43 Fotos
Singles
- Cameron Crowe esitti nuorten sinkkujen elämää Seattlen musiikkiskenessä grungen huippuvuosina. Hän otti inspiraatiota 80-luvun Paul Westerbergiltä, 70-luvun Nancy Wilsonilta ja Jimi Hendrixiltä esitelläkseen aikakauden yhtyeitä, kuten Alice in Chains ja Screaming Trees.
© NL Beeld
15 / 43 Fotos
Once - Vuoden 2007 indie-draama kertoo katusoittajan elämästä ja siitä, kuinka hän kohtaa naisen ja luo demon. Elokuva johti radiohitteihin, kuten Falling Slowly ja When Your Mind's Made Up ja myöhemmin jopa Broadway-tuotantoon. Tämä elokuva todistaa, ettei suuria budjetteja tarvita loistavien ääniraitojen aikaansaamiseksi.
© NL Beeld
16 / 43 Fotos
Guardians of the Galaxy
- Guardians of the Galaxy ilahdutti meitä vuosikymmenen (siis 1970-luvun) ääniraidalla. Se piti sisällään miellyttävän koosteen aikakauden hiteistä nojaten vahvasti päähenkilön musiikkivalintoihin mixtapen ollessa hänen viimeinen yhteytensä hänen edesmenneeseen äitiinsä.
© BrunoPress
17 / 43 Fotos
A Star Is Born
- Viime vuonna julkaistu elokuva oli Lady Gagan ja Bradley Cooperin yritys luoda kokonaisvaltainen kokemus. Lopputuloksena oli elokuva A Star Is Born. Huolimatta kahden hahmon erilaisista tyyleistä, altrenatiivisesta rockista ja popista, onnistui elämäkertaelokuva kuvaamaan jatkuvaa kamppailua henkilökohtaisen ilmaisun ja viihteen tarjoamisen – aitouden ja suosionhalun – välillä.
© NL Beeld
18 / 43 Fotos
Suljettu saari
- Martin Scorsesen vuoden 2010 psykologinen trilleri, jota tähditti Leonardo Dicaprio, punoi yhteen äänimaisemia ja audiovisuaalisia kokemuksia Thelma Schoonmakerin ja Robbie Robertsonin avustuksella. Mukaan mahtui myös klassisia säveltäjiä.
© BrunoPress
19 / 43 Fotos
Mo’ Better Blues
- Spike Leen 1990-luvun elokuva oli osin hänen oman jazz-muusikkoisänsä, Bill Leen inspiroima. Elokuva sijoittuu Branford Marsalisin ja Terence Blanchardin esityksiin, eli kaikkeen sielukkaista lauluballadeista menevään melodiseen pop-musiikkiin ja avant-gardemaiseen ristiriitaisuuteen.
© Flickr/Creative Commons
20 / 43 Fotos
Keskiyön cowboy
- Oscar-palkittu 1960-luvun elokuvasuosikki kertoo New Yorkin rikollisuudesta siirtyen pois kevyestä ajan hippiajattelusta ja suhtautumisesta huumeisiin. Ääniraidalla kuullaan niin kärsimyksiä ja ongelmia kuin iloa ja nautintoa, jotka tämä vaarallinen elämäntyyli tuo tullessaan.
© BrunoPress
21 / 43 Fotos
Lumottu Beatles-matka
- The Vulturen mukaan tämä on kaikista Beatleseista tehdyistä elokuvista huonoin, mutta soundtrack on pelkkää klassikkotykitystä. Muita Beatles-elokuvia ovat muun muassa Yeah, yeah, tässä me tulemme, Apua! ja Keltainen sukellusvene.
© Getty Images
22 / 43 Fotos
Miehuuskoe
- Tämä vuoden 1967 huippuelokuva miellytti sekä nuorempaa että vanhempaa yleisöä ja onnistui myös ääniraitansa osalta.
© BrunoPress
23 / 43 Fotos
Easy rider - matkalla - Dennis Hopper ja Peter Fonda aloittivat elokuvansa väliaikaisilla ja suosituilla acid rock -kappaleilla, mutta päättivät lopulta pitää ne mukana kuluttaen suuren osan budjetistaan tekijänoikeuksiin.
© NL Beeld
24 / 43 Fotos
Sisärengas
- Tässä elokuvassa nähtiin kliseinen 80- ja 90-lukujen kohtaus, jossa iloiset keski-ikäiset ihmiset tanssahtelevat ympäri taloaan popklassikoiden tahtiin. Tämä elokuva esittää muutoksen hipeistä jupeiksi. Ääniraita todistaa, kuinka kulttuuristamme häviää jotain aitoa ja tärkeää.
© Getty Images
25 / 43 Fotos
Dirty Dancing – kuuma tanssi
- Vuoden 1987 tanssiklassikko perustui 1960-luvun alun tarinaan ja sisälsi ääniraidan, joka oli elokuvan kanssa äärimmäisen suosittu – pysytellen yhä osana popkulttuuria.
© NL Beeld
26 / 43 Fotos
The Bodyguard
- Kaikkien aikojen eniten myynyt soundtrack on tässä. Whitney Houstonin tulkinta Dolly Partonin kappaleesta I will Always Love You vietti jopa 14 perättäistä viikkoa Billboardin ykkösenä Hot 100 Singles -listalla. Musiikkiraita oli pullollaan 1990-luvun pop-musiikkia, kevyttä jazzia, pehmeää soulia ja Houstonin upeita tulkintoja.
© NL Beeld
27 / 43 Fotos
Trainspotting
- Tämä vuoden 1996 brittielokuva kertoo skotlantilaisista heroiiniaddikteista. Ääniraita on pullollaan bilekappaleita ja musiikkia genreistä, kuten glam, postpunk ja disco sekä 1990-reivisuosikkeja. Vulture kuvailee ääniraitaa "pääosin kauniiksi ja tanssittavaksi, mutta taustalla on kuultavissa myös maailmallisen vaaran tunnelma".
© Getty Images
28 / 43 Fotos
Repo Man - Ääniraita elokuvasta jota tähditti Emilio Estevez (kuvassa) oli pohjustaja 1980-luvun punk-skenelle ja on pullollaan valtavia länsirannikon punkmaailman nimiä, kuten Black Flag, Suicidal Tendencies, Circle Jerks ja Fear.
© Getty Images
29 / 43 Fotos
Belly
- Hype Williams tunnetaan musiikkivideoistaan ja vaikuttaa siltä, että siirtyminen valkokankaalle oli enimmäkseen suuri floppi. Elokuvan mukana tuleva musiikkiraita on kuitenkin ikimuistoinen. Sillä kuultiin nimiä, kuten Jay-Z, Nas, DMX, D’Angelo ja useita Wu-Tang Clanin jäseniä. Musiikki kuvaa itärannikon räpin siirtymistä eri suuntaan.
© Getty Images
30 / 43 Fotos
Wild Style
- Musiikkihistoriaa sekä elokuvalla että musiikillisesti säilyttivät Chris Stein, Fab Five Freddy ja Charlie Ahearn nauhoittaen joitain New Yorkin 80-luvun vaikutusvalktaisimmista räppäreistä, joihin kuuluivat muun muassa Busy Bee, Double Trouble ja Cold Crush Brothers. Näitä suorituksia ei koskaan oltu nauhoitettu – paitsi epävirallisille "battlenauhoille".
© Flickr/Creative Commons
31 / 43 Fotos
Footloose - Tämä valtaisan suosittu elokuva ääniraitoineen, joka piti sisällään kuusi Footloose-sinkkua, jotka pääsivät top 40 -listan huipulle, määritti vuotta 1984.
© NL Beeld
32 / 43 Fotos
Kill Bill: Volume 1
- Quentin Tarantino on aina tehnyt elokuvansa tietyllä kaavalla, mut Kill Bill oli teos, jonka soundtrack onnistui täydellisesti. Elokuvaohjauksen tyyliin pitää ääniraitakin sisällään viittauksia popkulttuuriin erinäisine moniselitteisyyksineen. Tällä kertaa mukana on Nancy Sinatra ja säveltäjiä, kuten Ennio Morricone ja Luis Bacalov sekä tunnusmusiikki japanilaisesta rikoselokuvasta Shin jingi naki tatakai.
© NL Beeld
33 / 43 Fotos
Rushmore - akatemian älypää
- Wes Andersonin nerokkuus, kuten myös Tarantinon, tulee tyylin ja kaavan muodossa. Elokuvassa Rushmore - akatemian älypää hän käytti 1960-luvun British Invasion -tyylisuunnan sävelmiä luoden dramaattisen tunnelman ja siirtämällä elokuvan pois omasta ajastaan.
© NL Beeld
34 / 43 Fotos
Pretty in Pink - vaaleanpunainen unelma
- John Hughes käytti Psychedelic Furs -yhtyeen kappaleen mukaan nimetyssä elokuvassaan angstista brittipoppia jäljitelläkseen 1980-luvun elokuvan teinidraamaa ja romantiikkaa. Ääniraidalla kuultiin muun muassa The Smiths, Echo & the Bunnymen, Orchestral Manoeuvres in the Dark ja New Order.
© NL Beeld
35 / 43 Fotos
Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa
- Robert Stigwoodin vuoden 1977 klassikko muutti pienten piirien musiikin klubien soitetuimmaksi massaksi. Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa -elokuvan soundtrack toi discon parrasvaloihin ja muutti tapaa, jolla ihmiset tanssivat. Mukana olivat Walter Murphy, The Trammps ja the Bee Gees.
© NL Beeld
36 / 43 Fotos
Kingstonin kovanaama
- Tämä elokuva toi ska- ja reggae-tyylit yleisön tietoisuuteen ja rauhoitti katsojansa päähenkilöä esittävän Jimmy Cliffin kähellä äänellä ja lujalla energialla. (Kuva: Flickr/CC BY-NC-ND 2.0)
© Flickr/Creative Commons
37 / 43 Fotos
Voi veljet, missä lienet? - Coenin veljesten vuoden 2000 elokuva voitti kahdeksankertaista platinaa. Sen tuotti T Bone Burnett tarkoituksenaan luoda lamanaikaista folkia ja countrya. Se oli rakennettu synkkien murhaballadien ja puoli-ironisten toivoa täynnä olevien teosten varaan.
© NL Beeld
38 / 43 Fotos
Purple Rain
- Prince on kiistaton nero ja tämä elokuva on fiktiivinen kertomus hänen omasta nousustaan kuuluisuuteen. Ääniraita on pullollaan kappaleita, jotka tekivät omituisesta pop-Princestä kulttuurin aallonharjalla kulkevan huippustaran.
© NL Beeld
39 / 43 Fotos
Shaft - kivikova dekkari
- R&B-visionääri Isaac Hayes toi parrasvaloihin pienen budjetin toimintagenren, joka tuli tunnetuksi nimellä blaxploitaatio, jonka kohderyhmää olivat erityisesti afroamerikkalaiset katsojat. Musiikki voitti Oscarit Hayesin teemakappaleesta ja koko albumista.
© BrunoPress
40 / 43 Fotos
Superfly - alamaailman kuningas - Vuoden 1972 toimintaelokuva tunnetaan paremminkin ääniraidastaan kuin itse elokuvakokemuksestaan. Soundtrack on pullollaan funkyä jousisoitinmusiikkia ja lyömäsoittimia.
© NL Beeld
41 / 43 Fotos
Svengijengi -62
- George Lucasin ura ei ennen Star Wars -elokuvasarjaa näyttänyt saavan tuulta purjeisiinsa. Vuoden 1973 Svengijengi -62 oli kuitenkin välitön menestys, eikä vain levottomien teinien impressionistisen kuvausten vaan myös autenttisten musiikkiensa ansiosta. Soundtrack piti sisällään aitoja kappaleita yhtyeiltä, kuten Fats Domino, the Platters ja Chuck Berry. Elokuvan tuottajat saivat pulittaa sievoiset lisenssimaksut, mutta kappaleet olivat se viimeinen silaus, joka nosti elokuvan suureen suosioon. Katso seuraavaksi: Suositut kappaleet, jotka luotiin alun perin elokuvia varten!
© NL Beeld
42 / 43 Fotos

Mitä elokuvat olisivat ilman musiikkia?
© BrunoPress
Mitä elokuvat olisivat ilman musiikkia? Jopa mykkäelokuvien taustalla soitettiin aikoinaan kappaleita ja sittemmin modernista elokuvasoundtrackista on tullut erottamaton osa nykyelokuva-alaa. Elokuvien, kuten Pulp Fiction ja Black Panther kohdalla on elokuvamusiikista tullut yhtä ikimuistoinen osa popkulttuuriamme, kuin tuotannosta itsestään.
Samaa voi sanoa vuoden 1994 animaatiosta Leijonakuningas, joka ihastutti katsojia kappaleillaan, kuten Hakuna Matata ja Can You Feel the Love Tonight?. Kuten olet saattanut jo kuulla, on Leijonakuninkaasta tulossa pian suuren budjetin uudelleenfilmatisointi, jota ääninäyttelevät Beyoncé, Donald Glover ja liuta muita maailmanluokan viihdetaiteilijoita. Näyttelijäkaarti on luonnollisesti laulanut kappaleita lapsuutemme versiosta tuoden ne tähän päivään. Lisäksi Beyoncé on tuottanut teemaan sopivan The Gift -albumin, jolla kuullaan musiikkia häneltä itseltään, Jay-Z:ltä ja jopa tyttäreltään Blue Ivy Carterilta.
Klikkaa galleriaan muistellaksesi Leijonakuningasta sekä muita historian parhaita elokuvasoundtrackeja!
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO