Muistelemme Grace Kellyä: valkokankaalta ruhtinattareksi
- Grace Kelly esiintyi vain 11 elokuvassa vuosina 1951-1956 - mikä on yksi Hollywood-historian lyhyimmistä elokuvaurista! Mutta niiden kuuden vuoden aikana hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, Golden Globen ja hän oli ehdolla useiden muiden palkintojen saajaksi. Mutta paras on vielä tulossa. Hän jäi eläkkeelle 26-vuotiaana mentyään naimisiin ruhtinas Rainierin kanssa ja hänestä tuli Monacon ruhtinatar Grace. Grace Kellyn tarina on kertomus noususta kuuluisaksi filmitähdeksi, satumaisesta romanssista, matkasta ruhtinattareksi ja murheellisesta tragediasta: hän kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1982 vain 52-vuotiaana. Jos hän ei olisi kuollut, Grace Kelly täyttäisi 90 vuotta 12. marraskuuta. Joten mikä olisi parempi aika muistella Hollywoodin ikonia? Selaa galleriaa ja muistele yhtä kaikkien aikojen suurimmista klassisen Hollywood-elokuvan tähdistä.
© BrunoPress
0 / 36 Fotos
Grace Kelly - Grace Kelly oli yksi aikansa ihailluimmista näyttelijöistä ja hän tähditti useita merkittäviä elokuvia 1950-luvun alusta puoliväliin saakka.
© Public Domain
1 / 36 Fotos
Tausta - Grace Patricia Kelly syntyi 12. marraskuuta 1929 Philadelphiassa, Pennsylvaniassa.
© Getty Images
2 / 36 Fotos
Varhainen elämä - Varakas ja vaikutusvaltainen Kellyn perhe eleli mukavasti Gracen isän, John B. Kellyn, rakentamassa talossa East Fallsin alueella, Philadelphiassa. (Kuva: Wikimedia/CC BY-SA 3.0)
© Wikimedia/Creative Commons
3 / 36 Fotos
Ura - Grace tavoitteli jo nuoresta saakka unelmaansa näyttelijän työstä. Näyteltyään Broadway-näytelmissä hän teki televisiodebyyttinsä näytelmässä Old Lady Robbins (1948), joka oli ensimmäinen hänen yli 60 televisioroolistaan.
© NL Beeld
4 / 36 Fotos
14 tuntia (1951) - Menestys televisiossa johti lopulta rooliin merkittävässä elokuvassa, Henry Hathawayn ohjaamassa rikosdraamassa 14 tuntia.
© NL Beeld
5 / 36 Fotos
Sheriffi (1952) - 14 tuntia -elokuvan kuvausten aikana näyttelijä Gary Cooper vieraili kuvauksissa. Hän näytteli sittemmin Kellyn rinnalla ylistetyssä länkkärissä Sheriffi.
© Public Domain
6 / 36 Fotos
Sheriffi (1952) - Kelly esitti elokuvassa Amy Fowleria ja se sai seitsemän Oscar-palkintoehdokkuutta ja voitti niitä neljä (parhaasta miespääosasta, leikkauksesta, musiikista ja laulusta).
© BrunoPress
7 / 36 Fotos
Mogambo (1953) - Vuonna 1952 Kelly lensi Kenian Nairobiin kuvaamaan Mogamboa Clark Gablen ja Ava Gardnerin rinnalla.
© Public Domain
8 / 36 Fotos
Mogambo (1953) - Kelly sai Linda Nordleyn roolistaan parhaan naissivuosan Golden Globe -palkintoehdokkuuden ja ensimmäisen Oscar-palkintoehdokkuutensa samassa kategoriassa.
© NL Beeld
9 / 36 Fotos
Täydellinen rikos (1954) - Täydellinen rikos oli ensimmäinen kerta, kun Kelly työskenteli Alfred Hitchcockin kanssa. Hitchcock muisti Kellyn vuonna 1950 tehdystä koe-esiintymisestä ja roolitti tämän Ray Millandin ja Robert Cummingsin vastanäyttelijäksi.
© NL Beeld
10 / 36 Fotos
Ihailtu - Monet Kellyn vastanäyttelijöistä kertoivat ihailevansa tämän ammattimaisuutta ja kauneutta. Sheriffi-elokuvan vastanäyttelijä Gary Cooper sanoi Kellystä: "[Hän on] erilainen kuin kukaan näistä seksipommeista, joita olemme nähneet niin paljon".
© NL Beeld
11 / 36 Fotos
Takaikkuna (1954) - Kellyn seuraava elokuva oli taas Hitchcockin kanssa, tällä kertaa James Stewartin rinnalla elokuvassa, jota pidetään yhtenä Hitchcockin parhaista: Takaikkuna.
© Public Domain
12 / 36 Fotos
Takaikkuna (1954) - Kelly sai mysteeritrilleristä National Board of Review'n ja New York Film Critics Circlen parhaan naispääosan palkinnot.
© NL Beeld
13 / 36 Fotos
Mies, jonka minulle annoit (1954) - Vuosi osoittautui menestyksekkääksi. Vuonna 1954 näyttelijä oli loistava Mies, jonka minulle annoit -elokuvassa näyttelijä William Holdenin hahmon, alkoholistisen entisen suuren näyttelijän, kärsivällisen vaimon roolissa.
© NL Beeld
14 / 36 Fotos
Mies, jonka minulle annoit voittaa Oscarin - Grace Kelly voitti rajusta, hohdottomasta roolista parhaan naispääosan palkinnon.
© NL Beeld
15 / 36 Fotos
Vihreä tuli (1954) - Valitettavasti hänen seuraava elokuvana, Vihreä tuli, ei ollut läheskään yhtä menestyksekäs. Kolumbiassa kuvattu ja Stewart Grangerin tähdittämän elokuvan kuvauksia haittasi huono sää ja varusteiden puute. Granger sanoi myöhemmin: "Olin epäonnekseni ainoassa todella huonossa elokuvassa, jonka Grace on koskaan tehnyt".
© NL Beeld
16 / 36 Fotos
Toko-Rin sillat (1954) - Näyttelijä päätti kiireisen vuoden 1954 Toko-Rin sillat -elokuvaan, jossa hän näytteli taas William Holdenin kanssa tarina Korean sodasta. Se sai hyvän vastaanoton sekä kriitikoilta että katsojilta.
© NL Beeld
17 / 36 Fotos
Varkaitten paratiisi (1955) - Hänen kolmas ja viimeinen elokuvansa Alfred Hitchcockin kanssa oli tämä romanttinen trilleri, jota tähditti Cary Grant.
© Public Domain
18 / 36 Fotos
Varkaitten paratiisi (1955) - Elokuva sai ristiriitaiset arvostelut, mutta Kelly rakastui Ranskan Rivieraan, paikkaan, josta hän myöhemmin tuli tunnetuksi.
© NL Beeld
19 / 36 Fotos
Joutsen (1956) - Toiseksi viimeisessä elokuvaroolissaan Kelly esitti prinsessa Alexandraa, eurooppalaisen kuninkaallisen tytärtä. Elokuva näytettiin Cannesin elokuvajuhlilla, missä Kelly tapasi komean ruhtinas Rainierin. Taide jäljittelee elämää?
© BrunoPress
20 / 36 Fotos
Skandaalihäät (1956) - Kellyn viimeinen elokuvarooli oli tässä erittäin suositussa musikaalikomediassa, jossa hän näytteli Frank Sinatran ja Bing Crosbyn rinnalla.
© NL Beeld
21 / 36 Fotos
Skandaalihäät (1956) - Yhdessä Hollywoodin rakastetuimmista musikaaleista, Skandaalihäissä, kilpailijat Sinatra ja Crosby tekivät yhteistyötä ensimmäistä kertaa. Sinatra oli haltioissaan Kellystä. Mutta se oli Crosby, jolla oli suhde vastanäyttelijänsä kanssa.
© NL Beeld
22 / 36 Fotos
Monacon ruhtinatar - Kun Skandaalihäät tuli ensi-iltaan, Kelly oli jo mennyt naimisiin Monacon ruhtinas Rainier III:n kanssa (itse asiassa Kellyllä oli ruhtinaan tälle antama Cartierin kihlasormus sormessaan koko elokuvan ajan). Hänestä tuli myöhemmin Monacon ruhtinatar.
© NL Beeld
23 / 36 Fotos
Kuninkaalliset häät - Hänen avioliittonsa ruhtinas Rainierin kanssa vuonna 1956 oli satumainen tapahtuma, joka koostui sekä siviilivihkimisestä että uskonnollisista häistä. VIP-vieraslistalla olivat muun muassa Aristotle Onassis, Cary Grant, David Niven, Gloria Swanson, Ava Gardner ja Aga Khan.
© NL Beeld
24 / 36 Fotos
Lapset - Pari sai pian lapsia. Monacon ruhtinas pitää sylissään prinsessa Carolinea (syntynyt vuonna 1957) ja ruhtinatar Grace esittelee prinssi Albert II:stä (syntynyt vuonna 1958) ruhtinaan linnan parvekkeelta.
© Getty Images
25 / 36 Fotos
Perhe-elämä - Monacon ruhtinasperhe myöhempinä vuosina: princessa Caroline, ruhtinas Rainier III, ruhtinatar Grace, prinssi Albert ja prinsessa Stéphanie, joka syntyi vuonna 1965.
© NL Beeld
26 / 36 Fotos
Kuninkaalliset velvollisuudet - Ruhtinaspari bongattiin jouluostoksilta Lontoossa joulukuussa 1959, kahden tietyöntekijän suureksi riemuksi.
© Getty Images
27 / 36 Fotos
Seurapiirit - Grace Kellyn elämä Hollywoodin jälkeen ei ollut yhtään vähemmän hohokasta, vaan sisälsi loputtomasti seurapiirien kerman tapahtumia. Tässä hän saapuu Valkoiseen taloon lounaalle aviomiehensä kanssa vuonna 1961.
© Public Domain
28 / 36 Fotos
Julkkispiirit - Nyt Euroopan kuninkaallisiin kuuluva ruhtinatar Grace hoiti velvollisuutensa aidolla innolla. Hänet kuvattiin vuonna 1972 Amsterdamin Floriade-kasvinäyttelyssä. (Kuva: Wikimedia/CC0 1.0)
© Wikimedia/Creative Commons
29 / 36 Fotos
Hyväntekijä - Ruhtinatar Grace osallistui vuosittaisiin ruusutanssiaisiin vuonna 1979. Tanssiaiset ovat tärkeä tapahtuma Monacossa ja sen tuotot menevät ruhtinatar Gracen säätiön hyväntekeväisyyskohteisiin.
© NL Beeld
30 / 36 Fotos
Täydellinen pari - Pari oli edelleen onnellisen rakastunut toisiina. 1970-luvulle tullessa heidän perheensä oli kasvanut ja ruhtinatar Grace palannut taiteiden pariin tekemällä sarjan runonlausuntaesityksiä teatterissa ja toimimalla kertojana dokumenteissa ja televisioelokuvissa. Mutta tragedia oli aivan kulman takana.
© NL Beeld
31 / 36 Fotos
Tragedia - 13. syyskuuta 1982 Kelly sai aivoinfarktin ajaessaan Monacon lähellä. Tytär Stéphanie oli etupenkillä. Ruhtinatar menetti auton hallinnan ja ajoi alas jyrkältä kallionkielekkeeltä. Vakavasti loukkaantunut Kelly kuoli seuraavana päivänä. Onneksi Stéphanie loukkaantui vain lievästi. Kuvassa: murtunut ruhtinas Rainier ja hänen lapsensa osallistuivat ruhtinatar Gracen hautajaisiin 18. syyskuuta.
© NL Beeld
32 / 36 Fotos
Hautajaiset - Grace Kelly saatettiin haudan lepoon Monacon katedraalin kullatun kupolin alle. Hänen haudallaan käy edelleen elokuvafaneja, jotka haluavat osoittaa tähdelle kunnioitustaan.
© NL Beeld
33 / 36 Fotos
Sadun loppu - Rainier III, Monacon ruhtinas, kuoli 6. huhtikuuta 2005 ja hänet haudattiin vaimonsa viereen. Rainier ei mennyt uusiin naimisiin. Kuvassa: Monacon ruhtinasperhe seuraa arkkua sen lähtiessä Monte Carlon prinssin palatsista.
© NL Beeld
34 / 36 Fotos
Yhdessä ikuisesti
- Gratia Patrician, Monacon ruhtinattaren ja ruhtinas Rainier III:n hauta. (Kuva: Wikimedia/CC BY-SA 3.0) Katso myös: Meghan Markle kielsi kuvaamisen! Kuninkaalliset vs. paparazzi: tarina vihasta ja rakkaudesta.
© Wikimedia/Creative Commons
35 / 36 Fotos

Hollywoodin kuninkaallinen elokuvatähti
© BrunoPress
Grace Kelly esiintyi vain 11 elokuvassa vuosina 1951-1956 - mikä on yksi Hollywood-historian lyhyimmistä elokuvaurista! Mutta niiden kuuden vuoden aikana hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, Golden Globen ja hän oli ehdolla useiden muiden palkintojen saajaksi. Mutta paras on vielä tulossa. Hän jäi eläkkeelle 26-vuotiaana mentyään naimisiin ruhtinas Rainierin kanssa ja hänestä tuli Monacon ruhtinatar Grace. Grace Kellyn tarina on kertomus noususta kuuluisaksi filmitähdeksi, satumaisesta romanssista, matkasta ruhtinattareksi ja murheellisesta tragediasta: hän kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1982 vain 52-vuotiaana.
Jos hän ei olisi kuollut, Grace Kelly täyttäisi 90 vuotta 12. marraskuuta. Joten mikä olisi parempi aika muistella Hollywoodin ikonia? Selaa galleriaa ja muistele yhtä kaikkien aikojen suurimmista klassisen Hollywood-elokuvan tähdistä.
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO