Miksi tiettyjä ruokia syödään vain aamupalalla?
- Muroja ja maitoa, pekonia ja munia, puuroa, paahtoleipää ja kahvia... Tuliko mieleesi aamupala? Näitä ruokia pidetään läntisessä maailmassa usein "päivän tärkeimpään ateriaan" kuuluvina palasina. Jotkut ravintolat myyvät aamupalatuotteita vain tiettynä aikana päivästä, kun taas osa on saanut koko päivän kestävän aamupalan kuulostamaan houkuttelevalta. Mutta miksi on olemassa ruokakategoria, joka on varattu aamuille ja kuka tästä on päättänyt? Lukuisat vaikuttajat ovat muokanneet aamupalan käsitettä ja yllätyt takuulla siitä, kuinka monta markkinointijärjestelmää onkaan terveellisten aamupalojen takana. Klikkaa galleriaan nähdäksesi, kuinka joistain ruoista on How Stuff Worksin mukaan tullut aamupalojen peruskauraa.
© Shutterstock
0 / 31 Fotos
Milloin aamupalasta on tullut käsite?
- Amerikan kulinaarisen instituutin ruokatutkimuksen professori tri Beth Forrestin mukaan aamupala liitettiin pitkään paastoamisen konseptiin ennen ehtoollisen nauttimista, eikä sanaa breakfast (kirjaimellisesti 'rikkoa' 'paasto') nähty englannin kielisessä kirjoitetussa muodossa kuin vasta 1400-luvulla. Ateria nähtiin pitkään pyhänä välipalana, joka koostui tähteiksi jääneistä ruoista.
© iStock
1 / 31 Fotos
Jotkut jutut ovat säilyneet, toiset eivät
- Forrest lisäsi, että vaikka kananmunat, pekoni, leipä ja juusto ovat peruselintarvikkeita, joita on nautittu aamupalalla sitten keskiajan, tarjoiltiin silloin myös kalaa, olutta ja viintä.
© iStock
2 / 31 Fotos
Puurolla oli ennen vapauksia
- Vuosisatojen ajan puuroa ei pidetty aamupalaruokana, vaan sitä nautittiin eri aterioilla päivän mittaan.
© iStock
3 / 31 Fotos
Aikarajoitukset astuivat peliin
- Yksi teollisen vallankumouksen vaikutuksista oli se, että ihmisillä oli vähemmän aikaa omistettavana aterioille ja erityisesti aamupalalle. Ateria täytyi saada kasaan nopeasti, mikä alkoi muokata sitä, mitä ihmiset söivät.
© iStock
4 / 31 Fotos
Pekonin tarina
- Pekoni ei aina ole ollut aamupalojen perusraaka-aine. 1920-luvulla kinkun tuottaja Beech-Nut Packing Company halusi myydä enemmän pekonia, joten tarinan mukaan he palkkasivat PR-konsultti Edward Bernaysin heitä auttamaan.
© Shutterstock
5 / 31 Fotos
PR-temppu
- Yritys sai selville, että useimmat amerikkalaiset syövät kevyen aamupalan. Tästä syystä Bernays kertoman mukaan sai 4 500 lääkäriä mukaan ajatukseensa, jonka mukaan runsas aamupala olisi terveellisempi tapa aloittaa päivä. Ajatuksen mukaan keho menettää energiaa yön aikana. Bernays piti huolen siitä, että asiasta uutisoitiin.
© iStock
6 / 31 Fotos
Siitä tuli ilmiö
- Uutiset levisivät sanomalehdissä kuin kulovalkea ja pekonin myyntiluvut nousivat pilviin. Pekoni liittyi kananmunien joukkoon muodostaen dynaamisen aamupaladuon ja sitä ne ovat olleet aina siitä lähtien.
© iStock
7 / 31 Fotos
Bageleita Puolasta
- Pohjoisamerikkalainen aamupala pitää usein sisällään bageleita, mikä on kertoman mukaan seurausta juutalaisten maahanmuutttajien bagelileipomoiden perustamisesta vuosien 1880 ja 1920 välillä.
© iStock
8 / 31 Fotos
Leipomoista pusseihin
- Näiden leipomoiden suosio oli liikkeellepaneva voima ennalta pakattujen bageleiden saapumisessa ruokakauppoihin. Tämä sinkosi lopulta aamupalabagelit kansainväliseen suosioon syötynä yhdessä tuorejuuston ja savustetun lohen kanssa.
© iStock
9 / 31 Fotos
Murot olivat virhe
- Veljekset W.K. Kellogg ja tri John Harvey Kellogg työskentelivät vuonna 1898 parantolassa Michiganissa. He yrittivät valmistaa terveellistä ruokaa potilailleen jättäen vahingossa vehnänjyvät kypsymään keittiöön, mistä seurasi se, että ytimet muuttuivat hiutaleiksi.
© iStock
10 / 31 Fotos
Maissihiutaleet syntyivät
- He jatkoivat kokeita vahingossa löydetyn ruoan kanssa ja kokeilivat prosessia lopulta maissiin luoden murot, jotka kaikki tietävät tänä päivänä.
© iStock
11 / 31 Fotos
Uskonnollinen sävy
- Tri Kellogg uskoi, että seksi on epäterveellistä ja markkinoi näitä muroja tapana ehkäistä ei-toivottuja intohimoja. Muroja markkinoitiin luentojen, keittokirjojen ja markkinalehtisten avulla terveellisenä vaihtoehtona sekä keholle että mielelle.
© iStock
12 / 31 Fotos
Muroja alettiin markkinoida lapsille
- Lapset otettiin markkinoinnin kohteeksi niinkin aikaisin kuin vuonna 1909 erityisesti lisäämällä leluja muropaketteihin. Vuonna 2018 murobisnes oli miljardien arvoinen.
© iStock
13 / 31 Fotos
Kauralla on pitkä historia
- Ihmiset ovat viljelleet kauraa sekä itsensä että eläimensä ruokkiakseen jo vuodesta 2500 eaa.
© iStock
14 / 31 Fotos
Ensin oli viljaryynejä - Mitä uudisraivaajat söivät kaurana, olivat kuitenkin itse asiassa viljaryynejä, eli kokonaisia kaurajyviä.
© iStock
15 / 31 Fotos
Kaurahiutaleet
- 1800-luvun lopussa Henry Seymour ja William Heston kehittivät kaurahiutaleet ja perustivat Quaker Oats -yhtiönkin niitä myydäkseen- Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut kveekkareita (engl. quaker).
© iStock
16 / 31 Fotos
Markkinointikoneisto iskee jälleen
- 1800-luvulla nähtiin paljon ruokahuijauksia. Kveekkareilla oli maine rehellisinä ihmisinä, joten Seymour ja Heston päättivät käyttää kveekkarin kuvaa kaurahiutalepakkauksensa kyljessä sanan puhdas kera parantaen tuotteensa mainetta.
© iStock
17 / 31 Fotos
Aamun kofeiiniannos - Aamuinen kofeiiniannos vaikuttaa melko itsestäänselvältä jutulta, mutta kolonialistit joivat aikoinaan mieluummin teetä kuin kahvia.
© iStock
18 / 31 Fotos
Kahvin alkuperä
- Kahvin alkuperä voidaan jäljittää Etiopiaan, vaikkakaan kukaan ei ole täysin varma siitä miten tai milloin kahvi keksittiin. Erään legendan mukaan etiopialainen paimen huomasi vuohiensa olevan hyvin energisiä tiettyjä marjoja syötyään ja päätti sitten itsekin kokeilla niitä.
© iStock
19 / 31 Fotos
Kahvi oli isänmaallinen teko
- Sen jälkeen, kun Englanti alkoi verottaa ankaralla kädellä teetä ja amerikkalaiset vastasivat Bostonin teekutsuilla, tuli kahvin juomisesta isänmaallinen teko.
© iStock
20 / 31 Fotos
Sitä rakastetaan suuresti
- Tänä päivänä kahvi on yksi maailman suosituimmista juomista ja jopa oikea taidemuoto!
© iStock
21 / 31 Fotos
Appelsiinimehu ei ollut normi
- Kolonialistisessa Amerikassa oli 1800-luvun puoliväliin saakka aamun piristävä juoma siideri tai vähäalkoholinen olut. Silloin appelsiinit olivat liian kalliita ja vaikeasti saatavia, jotta niistä olisi voinut tulla aamupalojen peruselintarvike, joka se nykypäivänä on.
© iStock
22 / 31 Fotos
Muutamat asiat muuttuivat
- Rautateiden rakennus auttoi viljelijoitä laajentumaan ja kuljettamaan appelsiinejaan kauemmaksi. Niistä tuli yhä tärkeämpi hedelmä 1920-luvun lopussa, kun amerikkalainen tiedemies eristi C-vitamiinin. Silloin appelsiineista tuli yksi vitamiinin tärkeimmistä lähteistä.
© iStock
23 / 31 Fotos
Sitten tuli jäädytettyjen versioiden innovaatio
- Yhdysvaltain armeija lupasi vuonna 1942 valtavan summan rahaa yritykselle, joka voisi tuottaa hyvältä maistuvaa jäädytettyä appelsiinimehua. Richard Morsesta tuli ensimmäinen, joka tuotti jäädytettyä appelsiinimehutiivistettä nykyisin kuuluisan yrityksen Minute Maid alla. Pian appelsiinimehu oli jokaisen aamupalapöydän tähti.
© iStock
24 / 31 Fotos
Antiikin kreikkalaiset pitivät pannukakuista
- Pannukakut ovat vain viljataikinaa kypsennettynä kuumalla pinnalla ja erilaisia versioita siitä valmistetaan joka puolella maailmaa. Uskotaankin, että jotakin muotoa pannukakuista nautittiin jo esihistoriallisissa yhteiskunnissa jauhojen keksimisen myötä, The Daily Meal kertoo.
© iStock
25 / 31 Fotos
Miksi variaation puute?
- Useimmat ihmiset syövät mielellään täysin saman aamupalan joka päivä, mutta eivät voisi uneksiakaan siitä, että tekisivtä saman lounaalla tai päivällisellä. Aterian käytännöllinen tarkoitus on kenties syynä sille, miksi tiettyjä ruokia syödään lähes pelkästään aamulla.
© iStock
26 / 31 Fotos
Tehokkuus
- Yksi modernien aamupalaruokien tärkeimmistä piirteistä on se, että ne on helppo koota kasaan ja syödä vauhdissakin modernien ihmisten liikkuessa herätyskellojen ja bussien elektronisessa rytmissä. Aamut vaativat usein tehokkuutta.
© iStock
27 / 31 Fotos
"Päivän tärkein ateria"
- Tämän ajatuksen kerrotaan syntyneen 1800-luvulla. Aamupalaa alettiin pitää ravinnollisesti tärkeänä ja samaan aikaan sitä pidettiin sosialisoinnin, luovuuden ja tyydytyksen mahdollisuutena.
© iStock
28 / 31 Fotos
Taloudellisesti käytännöllisiä
- Aamupalat tapaavat olla myös taloudellisia ja edullisia aterioita, aina Itä-Aasian riisipohjaisista congee-annoksista maniokki- tai maisspohjaisiin puuroihin Afrikassa.
© iStock
29 / 31 Fotos
Nopeimpia
- Yksi aamupalan huonoimmista piirteistä on sen kiireellisyys. Kiireisten aikataulujen ja teknologian kehityksen myötä on kuitenkin kehitetty lähes valmiita vaihtoehtoja, kuten leivänpaahtimessa lämmitettävät vohvelit, pannukakkuseos, jogurttijuomat ja monet muut aamupalamahdollisuudet. Ehtisitkö nauttia aamupalasi rauhassa? Kokeile näitä terveellisiä jogurttikomboja.
© iStock
30 / 31 Fotos

Yllätyt siitä, kuka tekee päätöksiä...
© Shutterstock
Muroja ja maitoa, pekonia ja munia, puuroa, paahtoleipää ja kahvia...
Tuliko mieleesi aamupala? Näitä ruokia pidetään läntisessä maailmassa usein "päivän tärkeimpään ateriaan" kuuluvina palasina. Jotkut ravintolat myyvät aamupalatuotteita vain tiettynä aikana päivästä, kun taas osa on saanut koko päivän kestävän aamupalan kuulostamaan houkuttelevalta.
Mutta miksi on olemassa ruokakategoria, joka on varattu aamuille ja kuka tästä on päättänyt? Lukuisat vaikuttajat ovat muokanneet aamupalan käsitettä ja yllätyt takuulla siitä, kuinka monta markkinointijärjestelmää onkaan terveellisten aamupalojen takana. Klikkaa galleriaan nähdäksesi, kuinka joistain ruoista on How Stuff Worksin mukaan tullut aamupalojen peruskauraa.
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO