Maailman kuuluisimman nuken esitteli eteläkalifornialainen leluyhtiö Mattel ensimmäisen kerran maaliskuun 9. päivänä vuonna 1959. Ruth Handler, Mattelin perustajajäsen johti yhdessä miehensä Elliotin kanssa nuken esittelyn maailmalle yli 60 vuotta sitten. Kuinka Barbie näyttää niin hyvältä vielä yli 60-vuotiaana? Tämä on kenties yksi niistä salaisuuksista, joita emme koskaan saa tietää.
On kuitenkin olemassa monia muita mielenkiintoisia faktoja, joita et todennäköisesti tiennyt tästä legendaarisesta nukesta ja “ultimaattisesta amerikkalaisesta tytöstä” ja me esittelemme ne sinulle seuraavassa galleriassa. Klikkaa eteenpäin ja valmistaudu yllättymään!
Vaikka Barbie-pinkki onkin päässyt Pantonen väriksi PMS 219, oli ensimmäinen Barbie itse asiassa pukeutunut mustavalkoraidalliseen uimapukuun maksaen 3 dollaria. Erinomaisessa kunnossa oleva ensimmäinen nukke on nykyisin arvoltaan noin 27 000 dollaria.
Vastauksena kuluttajien kysyntään esitteli Mattel vuonna 1961 Barbien kuuluisimman "asusteen", nimittäin hänen poikaystävänsä Kenin. Valitettavasti Handlerit tekivät mielenkiintoisen ja mahdollisesti loppuun asti miettimättä jääneen päätöksen nimetä romanttisessa mielessä tapailevat nuket lastensa Barbaran ja Kennethin mukaan.
Barbiella oli muutamiakin sisaruksia vuosien varrella (mukaan lukien Tutti, Todd, Kelly ja Krissy), mutta hänen siskonsa Skipperin aikaisella versiolla oli eräs mielenkiinoinen ja ikimuistoinen piirre. Jos hänen kättään kiersi ympäri, kasvoivat hänen rintamuksensa ja lantionsa. Kuka olisi arvannut, että murrosikä käy näin helposti?
Barbieta on 1970-luvulta saakka kritisoitu materialismin lietsonnasta, sillä hän osteli aina uusia autoja, taloja tai vaatteita. Myös hänen epärealistiset vartalonsuhteensa heittivät bensaa kriitikoiden liekkeihin ja jotkut tutkijat menivät jopa niin pitkälle, että väittivät niin alhaisen rasvaprosentin vaikuttavan Barbien kehoon siten, ettei hänellä olisi edes kuukautisia.
Toiset kuitenkin olivat sitä mieltä, että Barbie itse asiassa vapautti tyttöjä perinteisistä, rajoittavista sukupuolirooleista. Sen sijaan, että tytöt olisivat leikkineet vauvanukeilla, tutustuivat he muihin teemoihin taloudellisesti omavaraisen uranaisen avustuksella. Jopa silloin, kun kuluttajat toivoivat Barbie-vauvaa, ei Mattel tehnyt Barbiesta äitiä, vaan lapsenvahdin.
Hänen ansioluettelonsa pitää sisällään yli 150 uraa, mukaan lukien lentokoneen lentäjän, astronautin, eläintieteilijän, aerobic-ohjaajan, räppärin, lääkärin NASCAR-kuskin, olympialaisurheilijan ja Yhdysvaltain presidenttikandidaatin (Barbie ei kuitenkaan koskaan päässyt presidentiksi).
Vuoden 1965 Slumber Party Barbie piti sisällään pikkuruisen "Kuinka laihduttaa" -kirjasen, jossa oli mukana myös vinkki, joka kehotti tyttöjä yksinkertaisesti olemaan syömättä. Mukana tuli myös kylppärin vaaka, jonka mukaan 175 cm (suhteutettuna) pitkä nainen olisi painanut vain 50 kg, mikä tarkoittaisi sitä, että hän olisi vakavasti alipainoinen.
Vaikka Mattel mainostikin Barbieta mielellään periamerikkalaisena nukkena, ei sitä itse asiassa koskaan valmistettu Yhdysvalloissa, vaan maissa, joissa tuotantokustannukset olivat alhaisemmat.
Nykyisin nukke edustaa kuluttajakapitalismia ja sen päämarkkinat ovat Euroopassa, latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa. Nukkea myydään yli 150 maassa!
Vuonna 1965 eli neljä vuotta ennen ensimmäistä kuukävelyä pukeutui Astronaut Barbie avaruuspukuun ja -kypärään tutustuen uusiin maaperiin. Hänet tapasi myös toimenpidehuoneesta ennen kuin naisia hyväksyttiin yleisesti lääkäreiksi ja haki myös presidentiksi ennen kuin kukaan nainen oli sitä tehnyt.
Brittimuotimalli Twiggy sai kunnian olla ensimmäinen julkkis, jonka pohjalta tehtiin nukke. Hänellä oli Twiggyn ikoninen meikki, sekä keltavihersiniraidallinen mekko sekä bootsit.
Vuoteen 1968 mennessä oli Barbie saanut tummaihoisen ystävän (Christie luotiin tasa-arvoliikkeen tiimoilta), mutta vasta vuonna 1980 luotiin itse Barbiesta afroamerikkalainen ja latinoversio.
Barbie ei koskaan saanut muslimimaailman virkavallan hyväksyntää ja vuonna 1995 Saudi-Arabia pysäytti nuken myymisen kokonaan, sillä se rikkoi islaminuskon pukukoodia. Lopulta muut yrityksen markkinoivat muslimitytöille samantapaisia nukkeja, joilla oli yllään hijab.
Olympialaismiekkailija Ibtihaj Muhammadin mukaan luotiin Barbie-nukke osana "Naissankari"-julkistusta, joka kuitenkin aiheutti paljon kohua, sillä monet eivät pitäneet siitä, että Barbie "kannusti" sortaviksi nähtyihin tapoihin.
Vuosia myöhemmin, kun Ken oli kokenut muodonmuutoksen ja saanut lisää muovisia lihaksia, olivat he valmiina palaamaan taas yhteen.
Vaikka monet olettavat Barbien olevan kotoisin Yhdysvaltain länsirannikolta, on hän todellisuudessa kotoisin (kuvitteellisesta) Willowsin kaupungista, Wisconsinista.
Kalifornialainen nainen nimeltään Blondie Bennett kulutti yli 40 000 dollaria kosmeettisiin toimenpiteisiin, kuten rintaimplantteihin, Botoxiin, huulten täytteisiin, rasvaimuun, suihkurusketukseen jne. näyttääkseen Barbielta. Hän kävi jopa hypnoterapiasessoissa tehdäkseen itsestään "typerämmän", sillä haluaa vaikuttaa muiden silmissä "muoviselta seksinukelta". Tiesitkö, että Irakista löytyy oikea Barbie-klinikka, jossa Bennettin kaltaiset naiset pääsevät toteuttamaan unelmiaan?
Inspiroivien naisten sarjan osana ja kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi tehtiin olympialaisnyrkkeilymestarista Nicola Adamsista Barbie-nukke. Adams liittyi 14 muun "Naissankari"-Barbien joukkoon, joiden tarkoituksena on juhlistaa vahvoja ja vaikutusvaltaisia naisia.
#MoreRoleModels-kampanjaa varten loi Mattel Barbien Frida Kahlosta. Leluyhtiö ei paitsi ollut saanut levitykseen lupaa Frida Kahlon kuolinpesältä, mutta sitä kritisoitiin myös vahvasti, sillä se loi nuken noudattaen juuri niitä kauneusstandardeja, joista vastaan Frida Kahlo taisteli. Iho oli liian vaalea, vartalo liian hoikka, eikä yhteenkasvaneita kulmakarvojakaan näkynyt mailla halmeilla. Nuken yllä ei myöskään nähty perinteisiä meksikolaisia vaatteita.
Mattel laskeskelee, että Barbie-nukke myydään jossain päin maailmaa joka kolmas sekunti.
Barbie vaihtaa vaatteitaan tiheään, joten ei olekaan ihme, että Mattel on tällä hetkellä yksi maailman suurimmista vaatevalmistajista. Barbiella on myös tuotteita 45 eri kategoriassa, mukaan lukien ruoassa ja fitneksessä.
Vuonna 2015 Mattel ilmoitti lopettavansa SeaWorld -nuken valmistamisen johtuen yhtiön kyseenalaisista käytännöistä. PETA:n tiedottaja kommentoi, että Barbie on aina ollut turkikseton ja on historian saatossa ollut eläinoikeusaktivisti. Tästä syystä PETA oli mielissään nähdessään Barbien "säilyttävän eläintystävällisen kuvansa".
Oletko ajatellut, mitä tapahtuu, kun lapset lakkaavat leikkimästä leluilla? Älä huoli, sillä Barbie on miettinyt sitäkin. Barbie on jo esiintynyt elokuvissa, verkkosivustoilla ja sovelluksissa ja pyörittää myös @barbiestyle-nimistä Instagram-sivustoaan, josta tuli suuri muotivaikuttaja yli kahdella miljoonalla seuraajallaan.
Barbiella on 14 miljoonaa fania Facebookissa, 268 000 seuraajaa Twitterissä ja yli 1,6 miljoonaa seuraajaa Instagram-tilillään (@barbie). Sen lisäksi hänellä on suosittu YouTube-tili, jossa hän vloggaa asioista, kuten kiusaamisesta, masennuksesta ja terveellisistä elämäntavoista.
Katso myös: Yksinkertaiset bisnesideat, joilla tehtiin miljoonia
Barbie täyttää 61 vuotta: näitä faktoja et tutusta nukesta tiennyt!
Ällistyttävät faktat nukesta, jonka luulit tuntevasi
ELÄMÄNTAPA Mattel
Maailman kuuluisimman nuken esitteli eteläkalifornialainen leluyhtiö Mattel ensimmäisen kerran maaliskuun 9. päivänä vuonna 1959. Ruth Handler, Mattelin perustajajäsen johti yhdessä miehensä Elliotin kanssa nuken esittelyn maailmalle yli 60 vuotta sitten. Kuinka Barbie näyttää niin hyvältä vielä yli 60-vuotiaana? Tämä on kenties yksi niistä salaisuuksista, joita emme koskaan saa tietää.
On kuitenkin olemassa monia muita mielenkiintoisia faktoja, joita et todennäköisesti tiennyt tästä legendaarisesta nukesta ja “ultimaattisesta amerikkalaisesta tytöstä” ja me esittelemme ne sinulle seuraavassa galleriassa. Klikkaa eteenpäin ja valmistaudu yllättymään!