Ostoksiin liittyvä katumus on yleinen asia. Olet ehkä tehnyt heräteostoksen tai jättänyt ostokseen liittyvän taustatutkimuksen väliin. Tietoinen kuluttajuus on kuitenkin nouseva suuntaus, jossa kuluttajat tekevät tietoon perustuvia päätöksiä ostoksistaan. Sen toivotaan tuovan myönteisiä muutoksia yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön.
Jos koet tänään houkutusta tehdä ostoksia, pysähdy ensin selaamaan tätä galleriaa ja tutustu yleisimpiin asioihin, joiden ostamista ihmiset katuvat ennen kuin käytät rahojasi.
Ilman huolellista harkintaa tehdyt ostokset johtavat usein katumukseen, kun ihmiset huomaavat ettei tuote ollut tarpeellinen tai se ei vastannut odotuksia. Tämä aiheuttaa usein syyllisyyden tai turhautumisen tunteita.
Halvat tuotteet saattavat aluksi tuntua helpoilta vaihtoehdoilta, todellisuus on kuitenkin usein toinen. Nämä tuotteet rikkoutuvat tai kuluvat nopeasti, mikä johtaa kalliisiin korjauksiin tai uusiin hankintoihin, jolloin ne eivät olekaan niin budjettiystävällisiä.
Suurten voittojen houkutusta on vaikea vastustaa, mutta lottokuponkien ostaminen tai uhkapelien pelaaminen johtaa usein suuriin taloudellisiin tappioihin. Tappiot ovatkin usein suurempia kuin saavutetut voitot.
Lomat voivat olla loistava tapa paeta todellisuutta, ne voivat myös johtaa monenlaiseen katumukseen. Unelmien lomamatka voi kääntyä hetkessä painajaiseksi jos siihen liittyy vanhentunut passi, odottamattomia kustannuksia tai huonoja hotellikokemuksia.
Muuttuva maku, taloudelliset vaikeudet tai se, että esineisiin ei liity enää tunnearvoa, voivat saada kalliit korut menettämään hohtonsa. Katumuksen tunteita voivat herättää myös huoli korujen katoamisesta, varkaudesta tai ylläpitokustannuksista.
Luottokortit tarjoavat mukavuutta ja joustavuutta, mutta niiden korkeat korkokulut, velkaantuminen ja ylikuluttaminen voivat aiheuttaa katumusta.
Kodin sisustaminen uusimpien trendien mukaan voi näyttää hyvältä lyhyellä aikavälillä. Kun esineet kuitenkin menevät muodista tai makusi muuttuu, sinulle jää melko paljon toivomattomia tavaroita.
Ihmiset katuvat usein veneen ostamista jälkikäteen. Tämä katumus johtuu muun muassa veneeseen liittyvistä korkeista ylläpitokustannuksista, odottamattomista korjauksista, veneen rajoitetusta käyttöajasta sekä ylläpidon ja varastoinnin takia.
Trendien elinkaaret etenevät nopeammin kuin koskaan ennen. Tämän vuoksi vaatteisiin liittyy laajalti ylikulutusta.
Tämä on varmasti jokaiselle vanhemmalle tuttu asia kun lapset vaativat leikkivälineitä ja lupaavat käyttävänsä niitä aina. Todellisuudessa muutaman kuukauden kuluttua näihin leikkivälineisiin ei enää edes kosketa kun niiden uutuudenhohto on ohittunut. Jäljelle jäävät tilaa vievät kalliit lelut.
Maanpäälliset uima-altaat vaativat jatkuvaa huoltoa. Ne eivät myöskään ole aina niin kestäviä kuin odotetaan, minkä vuoksi niitä joudutaan usein korjaamaan tai vaihtamaan. Lisäksi ihmiset huomaavat, etteivät he käytä uima-allasta niin paljon kuin he alun perin ajattelivat.
Matkailuautot tarjoavat vapauden spontaaneihin matkoihin. Niiden huolto on kuitenkin kallista ja käyttöaika voi todellisuudessa olla melko rajoittunut.
Vanhemman asunnon ostamiseen liittyy monia etuja, mutta myös pitkä lista haittoja. Vanhempaan asuntoon liittyy yleensä monia korjauksia, jotka voivat olla myös suhteellisen kalliita.
Laihduttajat saattavat usein ostaa vaatteita, jotka ovat hieman liian pieniä, lähinnä siinä toivossa, että ne olisivat jonain päivänä sopivia. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää, että nämä vaatteet jäävät kokonaan käyttämättä.
Levysoittimet ja niihin liittyvät levykokoelmat voivat runsaasti. Kun uutuudenviehätys on ohi, jäljelle jää lähinnä kallis tilaa vievä koriste-esine.
Uusimpien mallistojen ostaminen voi tarkoittaa, että joudut valitsemaan värivalikoiman, joka ei oikeasti ole päivittäisessä käytössäsi.
Robotti-imurit saattavat olla tavallisia pölynimureita parempia, sillä ne sopivat hyvin vaikeasti saavutettavissa oleviin paikkoihin. Robotti-imurit saattavat kuitenkin jumittua huonekalujen alle tai ovien kynnyksiin. Ne eivät myöskään ole usein yhtä tehokkaita kuin tavalliset pölynimurit.
Nämä kalliit kynttilät näyttävät kivoilta ja tuoksuvat hyvältä, mutta kun tuoksukynttilän alkuperäinen viehätys haihtuu se on käytännössä sama asia kuin rahojen sytyttäminen tuleen....
Popcorn- ja hattarakoneet kuulostavat hyviltä ideoilta. Et kuitenkaan todellisuudessa käyttäisi niitä varmaan muutamaa käyttökertaa enemmän.
Saatat olla vuoden alussa innokkaana uusista tavoitteista ja sitoudut kuntosalijäsenyyteen. Todennäköisesti käyt salilla säännöllisesti kuukauden tai kaksi, mutta sen jälkeen saatat kokea motivaation puutetta.
Näiden seurantalaitteiden ostaminen voi tuntua arvokkaalta investoinnilta, mutta kun urheilun tavoitteiden saavuttamisen alkuhuuma katoaa alat todennäköisesti katumaan ostosta.
Kenkien ostamiseen liittyvä katumus johtuu yleensä niiden epämukavuudesta tai epäkäytännöllisyydestä. Kenkiä kannattaa aina ensin kokeilla ennen ostamista ja miettiä tulisitko oikeasti käyttämään niitä.
Uuden harrastuksen aloittaminen on aina hyvä ajatus, mutta kun alkuinnostus hiipuu sinulle jää monia kalliita välineitä viemään tilaa kodistasi.
Maailmanlaajuisesti on saatavilla yli 200 suoratoistopalvelua, joten ihmiset sitoutuvat moniin eri tilauksiin. Päätöksentekoon liittyvä väsymys ja kuukausimaksujen aiheuttama taloudellinen rasite johtavat usein katumukseen.
Uudet autot menettävät arvonsa heti kun ne ajetaan pois tontilta. Jatkuvat kulut voivat aiheuttaa taloudellista rasitusta eikä uuden auton tuoksu kestä ikuisesti! Kuluihin kuuluvat niin vakuutukset ja auton huolto.
Merkkilaukun ostaminen voi olla virhe jos olet luonteeltasi useasti mieltä muuttava tai jos koet trendien vaikuttavan sinuun helposti. Osa merkkilaukuista ei myöskään säilytä arvoaan, joten et välttämättä saisi niistä samaa rahaa takaisin tulevaisuudessa mikäli päättäisit myydä laukun.
Häihin liittyvät kustannukset voivat johtaa taloudelliseen ahdinkoon. Saatat myöskin kokoea etteivät häät olleet niihin käytetyn summan arvoisia.
Huonekaluisiin liittyy usein ostokatumusta, jos niihin liittyen ei olla etukäteen mietitty käytännöllisyyttä tai sen tilan kokoa, johon nämä huonekalut on sijoitettu.
Air fryer -laitteet eivät välttämättä ole todellisuudessa niin monipuolisia tai käteviä kuin mitä niiden odotetaan olevan. Niiden käyttö ei välttämättä olekaan yhtä suurta kuin mitä ollaan ajateltu.
Urheiluvälineet voivat olla hyvä vaihtoehto kuntosalijäsenyydelle. Niiden ostoa kannattaa kuitenkin harkita tarkasti etukäteen, jotta niille löytyy myös todellisuudessa käyttöä.
Lähteet: (FinanceBuzz) (Yahoo Finance) (Choosi)
30 asiaa, joita ihmiset katuvat ostavansa
Laita luottokortti pois ja säästä rahaa
ELÄMÄNTAPA Kuluttaminen
Ostoksiin liittyvä katumus on yleinen asia. Olet ehkä tehnyt heräteostoksen tai jättänyt ostokseen liittyvän taustatutkimuksen väliin. Tietoinen kuluttajuus on kuitenkin nouseva suuntaus, jossa kuluttajat tekevät tietoon perustuvia päätöksiä ostoksistaan. Sen toivotaan tuovan myönteisiä muutoksia yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön.
Jos koet tänään houkutusta tehdä ostoksia, pysähdy ensin selaamaan tätä galleriaa ja tutustu yleisimpiin asioihin, joiden ostamista ihmiset katuvat ennen kuin käytät rahojasi.