• JULKISUUDEN HENKILÖ
  • TV
  • ELÄMÄNTAPA
  • MATKUSTUS
  • ELOKUVAT
  • MUSIIKKI
  • TERVEYS
  • RUOKA
  • MUOTI
  • messages.DAILYMOMENT
▲

Koirat ovat älykkäitä eläimiä ja he ymmärtävät vihjeitä, ovat emotionaalisesti yhteydessä omistajiinsa ja osoittavat jopa mustasukkaisuutta. Ihmisten tavoin koirat voivat myös ärsyyntyä. Koiria ärsyttävät asiat eroavat kuitenkin niistä, jotka ärsyttävät ihmisiä.

Olipa sinulla jo koira tai harkitset koiran hankkimista lähiaikoina, kerromme tässä galleriassa kaikista asioista, jotka voivat ärsyttää koiraasi. Jaamme lisäksi merkit, joita koira osoittaa ärsyyntyessään. Klikkaa eteenpäin lukeaksesi lisää.

▲

Koirat tarvitsevat johdonmukaisen aikataulun tunteakseen olonsa onnelliseksi ja mukavaksi. Tämä pätee myös viikonloppuisin. Jos koirilla ei ole kiinteää rutiinia, se voi aiheuttaa ahdistusta ja käyttäytymisongelmia.

▲

Koirat ovat sosiaalisia eläimiä ja viihtyvät ihmisen seurassa. Pitkäaikainen eristäminen johtaa onnettomaan koiraan ja voi aiheuttaa ongelmia. Tämä voi näkyä eroahdistuksena, tuhoisana pureskeluna ja liiallisena haukkumisena.

▲

Koirat pitävät fyysisestä ja henkisestä stimulaatiosta. Tämä pätee eritysesti rotujen kohdalla, jotka on kehitetty paimennuksen kaltaisiin tehtäviin. Koirista voi tulla tuhoisia ja stressaantuneita mikäli he tylsistyvät.

▲

Monet koirat eivät pidä tiukasta halauksesta, sillä he kokevat sen eräänlaisena rajoituksena, jolloin he eivät voi karata tai paeta. Vaikka jotkut eivät välitäkään syleilystä, on olemassa parempia koirille sopivia tapoja osoittaa hellyyttä.

▲

Koiran pään yli ojennettu käsi voi olla uhkaava. Koira saattaa osoittaa stressin merkkejä, kun häntä silitetään tällä tavoin. Näytä sen sijaan hellyyttä vähemmän uhkaavasta kohdasta, kuten kaulan sivusta.

▲

Jos koirasi ole oppinut yhdistämään tuijottamista positiivisiin asioihin (kuten herkkuihin), se voidaan kokea uhkana.

▲

Pallon heittämisen teeskentely voi tuntua sinusta hauskalta idealta, mutta se on epäreilua koiraasi kohtaan ja voi murtaa koirasi luottamuksen.

▲

Vaikka koirat ymmärtävät puhetta, ne eivät käsittele sitä samalla tavalla kuin ihmiset. Koirat voivat nimittäin oppia vain rajoitetun määrän sanoja. Koira voi lähinnä siis vain hämmentyä ja ärsyyntyä kun yrität selittää hänelle ettei sohvalle saisi hypätä.

▲

Koiralle huutaminen on sama kuin haukkuisit toiselle ihmiselle. Koirat voivat aistia vihasi, mutta koska he eivät ymmärrä puhetta, niillä ei ole aavistustakaan siitä miksi olet vihainen. Tämä voi saada koirat hämmennystä, ahdistusta ja kiihtymystä.

▲

Koiran ulkoiluttaminen ei ole vain fyysistä liikuntaa ja vessataukoja. Kävelylenkillä pitäisi olla mahdollisuus myös henkiseen stimulaatioon, sosiaalistumiseen ja mahdollisuus haistella ympäriinsä sydämensä kyllyydestä.

▲

Koirat viihtyvät, kun niillä on johdonmukaiset rajat. Koirat eivät ymmärrä poikkeuksia sääntöihin, kuten sitä etteivät he saavat mennä sohvalle kylvyn tai mudassa pyörimisen jälkeen.

▲

Ihmisten tavoin koirat eivät myöskään pidä siitä, että heidät herätetään kun he nukkuvat! Jos herätät koiran hän on todennäköisesti hämmentynyt ja hieman äreä.

▲

Vaikka jotkut koirat sietävät sitä, useimmat eivät pidä pukemisesta. Ne hötkyilevät ja yrittävät päästä puvusta pois hyvinkin nopeasti.

▲

Koirilla on voimakas hajuaisti, sillä niiden nenässä on 300 miljoonaa hajureseptoria. Voimakkaat tuoksut voivat ärsyttää tai hämmentää koiria. Todennäköisesti he etääntyvät sinusta välttääkseen tuoksua.

▲

Jokaisella koiralla on oma persoonallisuutensa, ja toiset ovat sosiaalisempia kuin toiset. Koiran pakottaminen vuorovaikutukseen muiden koirien tai ihmisten kanssa voi järkyttää häntä ja aiheuttaa raivostumista.

▲

Koirien korvat ovat herkät. Kovat äänet sekä korotetut äänet voivat ärsyttää tai stressata niitä.

▲

Koirat ovat laumaeläimiä ja haluavat olla osa ryhmää. Kun heidät jätetään huomiotta, he tuntevat itsensä vieraiksi ja yksinäisiksi.

▲

Koirasi saattaa ahdistua, jos ympärillä on paljon muita koiria. Kun koira osoittaa merkkejä epämukavuudesta, on parasta antaa hänen olla yksin.

▲

Koiran turkin harjaaminen vastakarvaan voi saada koiran ihon tuntumaan kutisevalta ja pistelevältä. Se voi lisäksi olla jopa kivuliasta pitkäkarvaisille roduille.

▲

Kireä talutushihna kävelylenkillä voi aiheuttaa koirissa turhautumista ja ahdistusta. He vetävät tämän seurauksena kovempaa ja saattavat vahingoittaa itseään.

▲

Pölynimurin äänekkyys ja liikkeet voivat kiihdyttää koiria. Pidä mielummin koiranpentu toisessa huoneessa tai pihalla kun imuroit.

▲

Yleisinä merkkeinä siitä, että koira on ärsyyntynyt ovat esimerkiksi siirtyminen poispäin ihmisestä tai esineestä, huulien nuoleminen, haukottelu, haukkuminen ja napsauttaminen.

▲

Kun kyykistyt koiraa tervehtiessäsi voi saada koiran tuntemaan itsensä ärsyyntyneeksi tai ahdistuneeksi. Tämä asento jäljittelee nimittäin petoeläimen hyökkäystä edeltävää asentoa.

▲

Jos koirasi kieltäytyy menemästä esimeriksi kylpyammeeseen, autoon tai eläinlääkäriin, syynä on usein pelko tai fobia. Pakottamalla koirasi pelottavaan tilanteeseen pidät hänet vain stressitilassa.

▲

Ilman puhaltaminen vahingossa tai tarkoituksella koiran kasvoihin voi säikäyttää ja hämmentää. Tämä voidaan tulkita väärin aggressiiviseksi käytökseksi ja saada koirasi repsahtamaan.

▲

Jotkut koirat saattavat olla ahdistuneita pienten kiihtyvien lasten seurassa. Tämä voi saada koirasi raivostumaan.

▲

Puristavat- tai kuristavat kaulapannat ovat yleensä käytössä kun koiria yritetään kouluttaa vetämästä hihnaa. Nämä kaulapannat voivat kuitenkin aiheuttaa koirassa vihaa ja jopa hengitystien ongelmia.

Lähteet: (Reader's Digest) (Business Insider)

Tiesitkö näiden tapojen ärsyttävän koiraasi?

Vältä näitä tapoja koirasi kanssa

27/06/24 por Jolante Salm

ELÄMÄNTAPA Koirien käytös

Koirat ovat älykkäitä eläimiä ja he ymmärtävät vihjeitä, ovat emotionaalisesti yhteydessä omistajiinsa ja osoittavat jopa mustasukkaisuutta. Ihmisten tavoin koirat voivat myös ärsyyntyä. Koiria ärsyttävät asiat eroavat kuitenkin niistä, jotka ärsyttävät ihmisiä.

Olipa sinulla jo koira tai harkitset koiran hankkimista lähiaikoina, kerromme tässä galleriassa kaikista asioista, jotka voivat ärsyttää koiraasi. Jaamme lisäksi merkit, joita koira osoittaa ärsyyntyessään. Klikkaa eteenpäin lukeaksesi lisää.

  • SEURAAVA

SINULLE SUOSITELTUA

Zhurong-mönkijän kiehtovat löydöt

Uusi tutkimus viittaa siihen, että muinaisessa Marsissa oli rantoja

Tarvitseeko teini-ikäinen lapsesi apua?

Merkkejä siitä, että teini-ikäiselläsi voi olla mielenterveysongelmia

Pohjoismaat ovat taas listan kärjessä

Maailman onnellisimmat valtiot vuonna 2025

Onko sininen puku sopiva valinta hautajaisiin?

Hautajaisetiketti, joka sinun (ja Trumpin) tulisi tietää

Mitä maailma ostaa verkosta?

Eniten verkossa haetut tuotteet vuonna 2025

Tutustutaan maihin, jotka viitoittavat tietä tekoälyn tulevaisuudelle

Mitkä maat hallitsevat tekoälyn patenttien kilpailua?

Nuo kallisarvoiset tassut tulevat vuosi vuodelta kalliimmiksi!

Kissan pitämisen kustannukset vuonna 2025

Mitkä maat istuvat piilotetun rikkauden varassa?

Nämä maat istuvat varallisuuden päällä

Onko maasi mukana listalla?

Listattuna maat, joissa suurin väestö saavuttaa asevelvollisuusiän

Sekä mies- ja naispoliisien palkkaerot

Euroopan maat, joissa poliiseille maksetaan eniten (ja vähiten) palkkaa

Mitä yhteistä on tiikereillä, tykinkuulilla ja kranaateilla?

Epätavallisia asioita, joita ihmiset ovat yrittäneet tuoda lentokoneisiin

Mikä on autojen jakauma asuinmaassasi?

Maat, joissa on eniten autoja maailmassa

Tämä harvinainen käytäntö on normaali joissakin maissa

Äidin mukaan: maat, joissa vauvat saavat äitinsä sukunimen

Ekosysteemejä muovaavien keskinäisten etujen tutkiminen

Symbioosi: avain luonnon harmoniaan

Uusien raporttien mukaan Iso-Britannian puolustusviranomaiset suunnittelevat pahimpia mahdollisia skenaarioita varten

Valmistautuuko Britannia hiljaa Venäjän hyökkäykseen?

Onko koiran rakkaudella kova hinta?

Koiran pitämisen kustannukset vuonna 2025

Jokaisen valuutan arvoa muokkaavien salattujen voimien takana

Miksi eri valuutoilla on eri arvot

Luonnon, kasvatuksen ja kaiken siltä väliltä muovaama tunnespektri

Miksi jotkut ihmiset rakastavat eläimiä ja toiset eivät, tieteen mukaan selitettynä

Uskonnolliset erimielisyydet, alueelliset kiistat ja ydinjännitteet

Kaksi maata, yksi mutkikas menneisyys: Intian ja Pakistanin suhteet sisäpiirissä

Autoritaarisen hallinnon alaiset valtiot

Maat, joissa on edelleen diktatuuria demokratiaindeksin mukaan

'Paddington: The Musical' on tarkoitus alkaa Lontoossa vuoden 2025 lopussa

Miksi maailma rakastaa karhuherra Paddingtonia

Maailmanlaajuinen katsaus siihen, mitkä maat ovat valmiita kestämään seuraavan maanjäristyksen ja mitkä ovat vaarallisen alttiita

Maat, jotka ovat eniten (ja vähiten) valmistautuneet seuraavaan suureen maanjäristykseen

Kirkon johtajuuden palkkauksen ja etujen tutkiminen

Kardinaalien ja paavin yllättävät palkat

EU:n työllisyys on korkeimmillaan sitten vuoden 2005 vuonna 2024

Euroopan maat, joissa on korkein työllisyysaste

Teknologia, joka kompastui, jotta muut voisivat nousta korkeuksiin

Kaikkien aikojen menestyneimmät teknologiset epäonnistumiset

Luonnon kielen tulkitseminen

Miten tekoäly voisi auttaa meitä juttelemaan eläimille

Synkistä varoituksista huolimatta historia tarjoaa syitä olla menettämättä toivoa

Miltä 21. vuosisadan ydinsota voisi näyttää?

Missä Euroopan naiset ansaitsevat vähemmän ja missä he kurovat etumatkaa umpeen

Sukupuolten palkkaerot Euroopassa: vain yhdessä maassa naisille maksetaan enemmän kuin miehille

Maat, joissa on eniten yli 100-vuotiaita ihmisiä

Maat, joissa on eniten satavuotiaita ihmisiä

Kymmeniä tuhansia kuollut ja satojatuhansia loukkaantunut

Mikä estää Gazan sodan lopettamisen?

Katkoksen tarkka syy on edelleen tuntematon

Kuvissa: Sähkökatkokset jättävät Euroopan pimentoon

Kun elinajanodote kasvaa, ikääntyminen muuttaa yhteiskuntia ja politiikkaa maailmanlaajuisesti

Miten maat käsittelevät väestön ikääntymistä

Onko maasi mukana listalla?

Ilmastokatastrofit, sodat ja terveyskriisit: maailman kestävimmät maat

Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on tikittävä aikapommi

Johtaako varallisuuserot luokkasotaan?

Yhä useammat naiset lykkäävät äitiyttä

Maat, joissa ensisynnyttäjät ovat vanhimpia

Mitä Rooman ajan keksintöjä käytät nykyään?

Muinaisen Rooman keksinnöt, joita käytämme edelleen jokapäiväisessä elämässämme

  • JULKISUUDEN HENKILÖ BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TV BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELÄMÄNTAPA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MATKUSTUS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • ELOKUVAT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUSIIKKI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • TERVEYS BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • RUOKA BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • MUOTI BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL

  • messages.DAILYMOMENT BAIXADO ATUALIZAÇÃO DISPONÍVEL