Näitä asioita et tiennyt Benedict Cumberbatchista

Englantilaisnäyttelijä täyttää 43 vuotta heinäkuun 19. päivänä

Stars Insider

17/07/19 | StarsInsider

JULKISUUDEN HENKILÖ Benedict Cumberbatch

Benedict Cumberbatch on tällä hetkellä yksi maailman suosituimmista näyttelijöistä. Teatterilavoilta valkokankaalle ovat hänen suorituksensa fanien mieleen ympäri maailman.

Palkittu näyttelijä syntyi heinäkuun 19. päivänä vuonna 1976 Lontoossa, Englannissa. Hänen vanhempansa Timothy Carlton ja Wanda Ventham olivat myös näyttelijöitä. He pyrkivät ohjaamaan poikaansa pois samalta uralta, mutta tästä huolimatta Cumberbatch rakastui lopulta näyttelyyn ja voimme olla tästä vain kiitollisia!

Aina Sherlock Holmesista Tohtori outoon on Cumberbatch saanut kunnian näytellä lukuisia ikonisia rooleja, jotka tullaan liittämään ikuisesti häneen. Näyttelijäntaitojen lisäksi on ulkonäölläkin ollut osansa miehen menestykseen. Näyttelijän eleganssi ja tyyli ovat nostaneet hänet keikkumaan monille maailman seksikkäimpien miesten listoille. Tämän lisäksi miehen hyväntekeväisyystyö on sulattanut fanien sydämiä. Hänen tiedetään nimittäin tukevan monia eri järjestöjä ja tekevän niihin säännöllisesti lahjoituksia.

Näyttelijään liittyy monia mielenkiintoisia seikkoja, joita et todennäköisesti tiennyt. Klikkaa galleriaan ja opi mielenkiintoisia faktoja Benedict Cumberbatchista!

KOMMENTIT

Campo obrigatório

Älä jää paitsi…


viimeisimmistä tv-ohjelmista, elokuvista, musiikista ja eksklusiivisesta sisällöstä viihdealalta!

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojan.
Haluan vastaanottaa Eksklusiivisia tarjouksia kumppaneilta (mainostaminen)

Voit helposti lopettaa tilauksen million vain
Jotain meni pieleen