Hanki kesäkunto 30 päivässä näiden 7 minuutin treenien avulla!
Säästä aikaa ja pääse kuntoon näiden 7 minuuttia kestävien treenien avulla
TERVEYS 7 minuuttia
Nykyisin ei kenelläkään ole liikaa aikaa. Teemme töissä pitkää päivää ja monen on lisäksi kuljettava pitkiäkin matkoja työpaikan ja toimiston välillä. Kotiin tullessa on vielä kokattava, siivottava, huolehdittava perheestä ja lemmikeistä sekä hoidettava asioita.
Tiedämme kaikki kuinka tärkeää urheilu on terveellisen ja tasapainoisen elämän saavuttamiseksi, mutta monet meistä eivät silti treenaa ajanpuutteen vuoksi. Tai no, ainakin luulemme, ettei meillä ole aikaa. Treenata voi monella tapaa, mutta urheiluharrastuksen aloitusta mietittäessä tulee usein mieleen kaikki se aika, joka kuluu salille mennessä, siellä huhkiessa ja kotiin tullessa – pelkkä tämän ajattelu väsyttää!
On kuitenkin yksinkertainen ja tehokas tapa kiertää tämä ongelma ja se vie kaiken lisäksi vain 7 minuuttia päivästäsi. Luit oikein, seitsemälläkin minuutilla voi saada tuloksia aikaan.
Useimmat seuraavan gallerian treeneistä tehdään HIIT-tekniikalla (High Intensity Interval Training) eli korkeatehoisella intervalliharjoittelulla. Sen mukaan treenatessa tehdään liikettä täyttä tehoa ensin tietty aika (esim. 30 sekuntia) ja sitten pienemmällä teholla tietty aika (esim. 15 sekuntia). Tämän tyyppiseen treenaamiseen liittyy monia etuja aina lisääntyneestä aineenvaihdunnasta treenin jälkeen (poltat enemmän kaloreita) parantuneeseen sydämen ja verisuonten terveyteen.
Et tule kuitenkaan suorittamaan aivan joka ikistä treeniä tällä tavalla. Jotkin ovat niin intensiivisiä, että seitsemän minuuttia täyttä häkää riittää hyvin. Toiset, kuten jooga ja venyttely eivät tietenkään polta yhtä paljon kaloreita, mutta niitäkin vaaditaan tasapainon säilyttämiseksi ja kehonhuollon vuoksi.
Tästä galleriasta löydät 30 seitsemän minuutin treeniä – eli yhden kuukauden treenit! Oletko valmiina parantamaan kuntoasi ja säästämään aikaa? Klikkaa eteenpäin ja aloita jo tänään.