KATSO MYÖS
KATSO UUDELLEEN
Saatat kuolla nuorena, jos sinulla on nämä tavat
- On turvallista sanoa, että useimmat meistä ovat tietoisia joistakin käyttäytymistavoista, jotka lisäävät kuolemanriskiä. Tarkoitamme esimerkiksi tupakointia, liiallista istumista ja huonoa ruokavaliota. Mutta mitkä tavat voivat erityisesti vaikuttaa pitkäikäisyyteemme? Tiede on tutkinut aihetta jo pitkään ja siitä on tehty monia tutkimuksia. Näistä osaan vaikuttavat esimerkiksi syy-yhteys ja korrelaatio. Osa elintavoista voi todellisuudessa aiheuttaa sen, että elät lyhyemmän ajan, mutta osa näistä tavoista ovat täysin sattumaa.
Löydät tästä galleriasta tavat, jotku on yhdistetty lyhyempään elinajan odotteeseen. Jatka lukemista ja selvitä miten moneen näistä tavoista olet myös osaltasi syyllistynyt!
© Shutterstock
0 / 26 Fotos
Enimmäkseen istuminen
- Istuminen voi todella vaikuttaa pitkäikäisyyteen, ja runsas istuminen on yksi suurimmista tavoista, joka vaikuttaa elinikään. Tämä on tiedysti huono uutinen niille, jotka joutuvat viettämään suurimman osan ajastaan työpöydän ääressä istuen. Säännöllinen taukojen pitäminen tai seisomapöydän tai säädettävän työpöydän käyttäminen voivat osaltaan olla avuksi.
© Shutterstock
1 / 26 Fotos
Enimmäkseen istuminen
- Runsaalla istumisella on todella vaikutusta elämäämme. Tutkimusten mukaan päivittäisen istumisen vähentäminen alle kolmeen tuntiin voi pidentää elämää jopa kahdella vuodella. Samassa tutkimuksessa todettiin myös, että television katselun vähentäminen alle kahteen tuntiin päivässä voi lisätä elämäämme 1,4 vuotta!
© Shutterstock
2 / 26 Fotos
Liian vähäinen uni
- Jos nukut säännöllisesti alle viisi tuntia yössä, kuolemanriskisi on suurempi verrattuna henkilöön, joka nukkuu muutaman tunnin enemmän.
© Shutterstock
3 / 26 Fotos
Liian paljon unta
- Sama koskee niitä, jotka torkkuvat sängyssä pidempään. Jos vietät päivittäin yli yhdeksän tuntia sängyssä riskisi sairaustua diabetekseen sepelvaltimotautiin on suurentunut. Tätä myötä myös ennenaikaisen kuoleman riski on suurempi.
© Shutterstock
4 / 26 Fotos
Liiallinen punaisen lihan syöminen
- On täysin ymmärrettävää jos nautit ajoittain hyvän pihvin tai mehevän hampurilaisen. Jos teet niin kuitenkin päivittäin, tämä voi olla sinulle huonoksi. Punaisen lihan päivittäisen syömisen arvioidaan lisäävän kuoleman riskiä noin 13 prosentilla.
© Shutterstock
5 / 26 Fotos
Liiallinen prosessoidun lihan syöminen
- Sama pätee myös prosessoituihin lihavalmisteisiin, joten pihvin vaihtaminen leikkelelihaan ei ole juurikaan parempi vaihtoehto.. Siipikarjanliha on hyvä vaihtoehto, sillä se voi vähentää kuolleisuusriskiäsi 14 prosenttia. Sama koskee kalaa, joka voi vähentää riskiä noin 7 prosentin verran.
© Shutterstock
6 / 26 Fotos
Liiallinen ajankäyttö sisätuloissa
- Mainitsimme aikaisemmin mitä kehollesi tapahtuu jos et käy liiku ulkona. Tämä ei ole siis hyväksi sinulle. Liiallinen aika sisätiloissa on kaiken kaikkiaan epäterveellistä ja se lisää osaltaan kuolemanriskiä.
© Shutterstock
7 / 26 Fotos
Liiallinen ajankäyttö sisätuloissa
- Ympäristönsuojeluviraston mukaan sisäilma on itse asiassa saastuneempaa verrattuna ulkoilmaan. Lisäksi auringonvalon puute vaikuttaa vuorokausirytmiin ja voi johtaa myös D-vitamiinin puutteeseen.
© Shutterstock
8 / 26 Fotos
Huono rahankäyttö
- Huono rahanhallinta voi kirjaimellisesti kustantaa vuosia elämästäsi. Vastaavasti huolellinen rahanhallinta voi olla hyväksi terveydellesi, kun taas huono rahankäyttä voi vaikuttaa sydämmeen haitallisesti.
© Shutterstock
9 / 26 Fotos
Huono rahankäyttö
- On myös todettu, että hätärahavarasto pienentää iäkkäiden henkilöiden riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Vaikka kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, olisi suositeltavaa välttää elämästä palkasta toiseen.
© Shutterstock
10 / 26 Fotos
Huono hammashygienia
- Huono syyhygienia on yhdistettynä huonoon sydänterveyteen. Joten elinikäsi voi kärsiä mikäli et pidä suustasi hyvää huolta.
© Shutterstock
11 / 26 Fotos
Huono hammashygienia
- Hampaiden huolellinen harjaaminen ja hammaslangan säännöllinen käyttö on tapa varmistaa, että pääset eroon bakteereista, jotka saattavat siirtyä muihin kehon osiin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että hammaslangan käyttö voi lisätä elinajanodotetta jopa 6,4 vuotta.
© Shutterstock
12 / 26 Fotos
Mausteisten ruokien välttäminen
- Erään tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka syövät mausteista ruokaa päivittäin, on 14 prosenttia pienempi mahdollisuus kuolla verrattuna ihmisiin, jotka syövät mausteista ruokaa vain kerran viikossa. On kuitenkin huomioitavaa, että kyseessä on korrelaation ja tilanteeseen voivat vaikuttaa myös muut tekijät.
© Shutterstock
13 / 26 Fotos
Mausteisten ruokien välttäminen
- Tutkimuksessa huomioitiin yli 500 000 henkilön tulokset, joten tämä tulos saattaa todellakin olla totuuden jäljillä.
© Shutterstock
14 / 26 Fotos
Puhelimen käyttäminen
- Sohvalla löhöäminen puhelinta selaillen voi viedä eliniästäsi jopa vuosia. Huono ryhti voi johtaa jopa keuhkojen toiminnan heikkenemiseen.
© Shutterstock
15 / 26 Fotos
Puhelimen käyttäminen
- Tutkimusten mukaan älypuhelimen käyttö yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa on yhdistettynä heikentyneeseen unenlaatuun sekä korkeampaan ahdistuneisuus- ja masennustasoon. On sanomattakin selvää, että kaikki nämä voivat vaikuttaa elinajanodotteeseen.
© Shutterstock
16 / 26 Fotos
Liikenneruuhkassa oleminen
- Valitettavasti meistä monet ovat tässä tilanteessa päivittäin. Eräässä tutkimuksessa on havaittu, että vaikka pitkät työmatkat vaikuttavat miehiin ja naisiin, vaikutus on suurempi naisten pitkäikäisyyteen kuin miehiin.
© Shutterstock
17 / 26 Fotos
Liikenneruuhkassa oleminen
- Henkilöillä, jotka tekevät pidempiä työmatkoja on enemmän aikaa istumiseen verrattuna päivittäiseen aktiiviseen liikkumiseen. American Journal of Preventive Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin seuraavasti: "työmatkan pituus oli epäsuotuisassa yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen, sydän- ja hengityskuntoon, lihavuuteen ja metabolisen riskin indikaattoreihin".
© Shutterstock
18 / 26 Fotos
Niskojen naksauttaminen
- Naksautatko niskojasi säännöllisesti? Tiesitkö tähän tapaan liittyvän riskejä, jotka voivat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. On ilmennyt tapauksia, joissa ihmiset naksauttivat niskojaan, ja tämä on johtanut valtimon repeämään sekä verihyytymien muodostumiseen, lopulta johtaen avohalvaukseen. Naksauttaminen saattaa tuntua hyvältä, mutta tämä tapa voi lyhentää elinikää.
© Shutterstock
19 / 26 Fotos
Krooninen tyytymättömyys
- Ajoittainen tyytymättömyys on täysin tavallista. Mutta vuosia kestävä tyytymättömyys voi lyhentää elinikää jopa vuosien verran.
© Shutterstock
20 / 26 Fotos
Krooninen tyytymättömyys
- Voimakkaat negatiiviset tunteet ovat väistämättömiä, mutta ne johtavat stressireaktioon. Tämä tarkoittaa kohonnutta verenpainetta, korkeampaa sykettä ja kortisolin eli stressihormonin vapautumista. Liian paljon ja liian usein ei ole terveydelle hyväksi.
© Shutterstock
21 / 26 Fotos
Kuoleman murehtiminen
- Kuoleman murehtiminen voi johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, niin ironiselta kuin se kuulostaakin. Jos elät suuressa ahdistuksessa omasta kuolevaisuudestasi, se voi vaikuttaa terveyteesi.
© Shutterstock
22 / 26 Fotos
Itsesi eristäminen
- Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, ja meidän täytyy olla yhteydessä muihin ihmisiin. Tutkimus, joka perustuu 148 henkilöön, havaitsi ihmisten, joilla on vahvat sosiaaliset suhteet olevan 50 prosenttia pienempi riski ennenaikaiseen kuolemaan kuin niillä, joilla ei ollut sosiaalisia suhteita.
© Shutterstock
23 / 26 Fotos
Aamupalan syömättä jättäminen
- Yhdysvaltain sydänliiton (AHA) mukaan aamiaista syövät ihmiset ovat yleensä terveempiä useiden indikaattoreiden osalta. Näitä tekijöitä ovat kolesterolitaso, sydän- ja verisuoniterveys ja verenpaine.
© Shutterstock
24 / 26 Fotos
Aamupalan jatkuva syöminen
- Tämä voi kuitenkin liittyä muihin elämäntapoihin. Myös ajoittaisesta paastosta voi olla hyötyä, sillä joidenkin tutkimusten mukaan paastoaminen voi lisätä pitkäikäisyyttä. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu ettei painonnousun kannalta ole juurikaan merkitystä syödäänkö aamiainen tai ei. Lähteet: (Health Digest) (CBS News) (Verywell Health) (American Journal of Preventive Medicine) (ScienceAlert) (Environmental Protection Agency) (PLOS Medicine) (Harvard Health) (BMJ)
© Shutterstock
25 / 26 Fotos

Olemme kaikki syyllistyneet näistä joihinkin!
© Shutterstock
On turvallista sanoa, että useimmat meistä ovat tietoisia joistakin käyttäytymistavoista, jotka lisäävät kuolemanriskiä. Tarkoitamme esimerkiksi tupakointia, liiallista istumista ja huonoa ruokavaliota. Mutta mitkä tavat voivat erityisesti vaikuttaa pitkäikäisyyteemme? Tiede on tutkinut aihetta jo pitkään ja siitä on tehty monia tutkimuksia. Näistä osaan vaikuttavat esimerkiksi syy-yhteys ja korrelaatio. Osa elintavoista voi todellisuudessa aiheuttaa sen, että elät lyhyemmän ajan, mutta osa näistä tavoista ovat täysin sattumaa.
Löydät tästä galleriasta tavat, jotku on yhdistetty lyhyempään elinajan odotteeseen. Jatka lukemista ja selvitä miten moneen näistä tavoista olet myös osaltasi syyllistynyt!
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO