KATSO MYÖS
KATSO UUDELLEEN
© Getty Images
0 / 30 Fotos
Mitä pätkäpaastoaminen on?
- Pätkäpaasto on laajahko termi, jonka alle mahtuu useita eri ruokailuaikatauluja, joista kaikissa on kuitenkin kyse paastoamisesta tiettynä aikana vuorokaudesta ja syömisestä toisena. Usein se tarkoittaa 16 tunnin paastoja ja 8 tunnin syönti-ikkunaa. Tätä paastoa kutsutaan myös 16/8-paastoksi.
© Shutterstock
1 / 30 Fotos
Muutamia variaatioita
- On olemassa myös 5:2-ruokavalio, jossa kahtena viikonpäivänä nautitaan vain 500-600 kaloria ja syödään normaalisti muina viitenä päivänä.
© Shutterstock
2 / 30 Fotos
Painonpudotus
- Pätkäpaasto nosti alun perin suosiotaan painonpudotukseen sopivana ruokavaliona. Yksi ohjaavista teorioista on se, että kalorien rajoittamisen lisäksi pätkäpaasto voi vähentää ruokahalua hidastamalla kehon aineenvaihduntaa.
© Shutterstock
3 / 30 Fotos
Muut hyödyt - Monien mukaan tutkimukset ovat paljastaneet pätkäpaaston vähentävän tulehdusta, tasapainottavan verensokeria, parantavan solujen uudistumista ja mahdollisesti lisäävän myös pitkäikäisyyttä.
© Shutterstock
4 / 30 Fotos
Ei vahvoja todisteita
- Harvard Health Publishing -julkaisun mukaan on totta, että liikapainon pudottaminen parantaa henkilön metabolista profiilia ja alentaa sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen riskiä, ei asiasta ole silti luotettavia todisteita.
© Shutterstock
5 / 30 Fotos
Kaloreita ei tarvitse laskea
- Tämä ruokavalio on houkutteleva, sillä sen nähdään säästävän sekä rahaa että aikaa. Se ei myöskään tarkenna mitä ruokia pitäisi syödä, vaan paremminkin milloin niitä tulisi syödä.
© Shutterstock
6 / 30 Fotos
Kiistanalaisia tulkintoja
- Jotkut uskovat, että pätkäpaastoilu on sellaisten millenniaalien keksimää, jotka halusivat tuntea olonsa paremmaksi aterioita väliin jättäessään, kun taas toiset uskovat sen olevan fiksusti naamioitu ja sosiaalisesti hyväksyttävä anoreksian muoto.
© Shutterstock
7 / 30 Fotos
Tutkimus ei ole niin kattavaa, kuin monet luulevat - Monet lähteet kertovat tutkimusten "viittaavan" moniin terveyshyötyihin, mutta Harvard Health Publishing kertoi vuonna 2019 tutkimusten olleen lyhyitä ja rajattuja, eikä pätkäpaasto ole sen mukaan näyttänyt huomattavan erilaisia tuloksia verrattuna normaaliin päivittäisiin kaloreita rajoittaviin ruokavalioihin.
© Shutterstock
8 / 30 Fotos
Kourtney Kardashian - Kourtney Kardashian kertoi vuonna 2018 sovelluksessaan olevansa pätkäpaaston fani selittäen, ettei syö kello 19.00 jälkeen. Hän kertoi myös syövänsä aamupalan treeninsä jälkeen, noin kello 10.30.
© Getty Images
9 / 30 Fotos
Justin Theroux - Näyttelijän valmentaja kertoi Mensjournalin mukaan näyttelijän syöneen muutaman viikon ajan vain kello 7.00 ja 19.00 välillä.
© Getty Images
10 / 30 Fotos
Halle Berry
- Halle Berry paljasti rakkautensa pätkäpaastoiluun Instagramissa vuonna 2018. Hän puhui personal trainerinsa kanssa ja sanoi syövänsä yleensä aamupalansa noin kello 14.00, mutta kertoi kuitenkin syövänsä lisäravinteita ja vitamiineja.
© Getty Images
11 / 30 Fotos
Hugh Jackman - Näyttelijä on Mensjournalin mukaan noudattanut jo pitkään 16-tuntista pätkäpaastoa. Sitä seuraa kahdeksan tunnin jakso, jonka aikana hän voi syödä.
© Getty Images
12 / 30 Fotos
Scarlett Johansson
- Näyttelijän personal trainer kertoi Harper's Bazaarille hänen noudattaneen 12 tunnin paastoa joka päivä ja pidentäneen sitä 14-15 tuntiin aikataulustaan riippuen Black Widow -rooliinsa valmistautuessaan.
© Getty Images
13 / 30 Fotos
Reese Witherspoon - Witherspoon kertoi Radio Timesille vuonna 2019, että Morning Show -näyttelijäkollegansa Jennifer Aniston nauttii pelkästään kahvia ja vihermehuja aamuisin.
© Getty Images
14 / 30 Fotos
Terry Crews
- Upeassa kunnossa oleva näyttelijä on jo kauan kannattanut pätkäpaastoa. Hän aloittaa kertoman mukaan päivänsä kello 4.45, treenaa kello 6, eikä syö kuin vasta kello 14.00. Hän selittää juovansa 4-5 pullollista aminohapollista vettä tuona aikana.
© Getty Images
15 / 30 Fotos
Vanessa Hudgens - Näyttelijä Vanessa Hudgens paljasti vuonna 2019 pitävänsä 16:8-variaatiosta ja kertoi Popsugarille, että tunsi olonsa aloittaessaan selkeämmäksi ja energsemmäksi, mutta lisäsi myös, että "se on vaikeaa, ihan totta. En aio valehdella ja sanoa sen olevan helppoa."
© Getty Images
16 / 30 Fotos
Benedict Cumberbatch - Näyttelijä noudattaa 5:2-ruokavaliota, mikä tarkoittaa, että kahtena päivänä hän syö vain noin 500-600 kaloria.
© Getty Images
17 / 30 Fotos
Mindy Kaling - Hauska näyttelijä on näemmä kokeillut pätkäpaastoa. Hän twiittasi vuonna 2018 sen aiheuttavan suorastaan vihan tuntemuksia.
© Getty Images
18 / 30 Fotos
Jack Dorsey
- Twitterin toimitusjohtaja vie asian monen mielestä äärimmäisyyksiin syöden vain yhden tavallisen aterian kello 18.30 ja 21.30 välisenä aikana ja paastoten koko viikonlopun. Monet ovat sanoneet, ettei tämä ole hyvinvointia, vaan paremminkin syömishäiriö.
© Getty Images
19 / 30 Fotos
Ei hyvä vaihtoehto pitkässä juoksussa
- Monet tuntevat olonsa loistaviksi aluksi, mutta joutuvat sitten vaikeuksiin. Pätkäpaastoa ei suositella pitkän aikavälin ruokavalioksi ja sillä on potentiaalia haitata urheiluasi ja terveellistä elämäntapaasi.
© Shutterstock
20 / 30 Fotos
Julkkisravintotieteilijät ovat kertoneet kantansa - "Pätkäpaasto tukee metabolisia markkereita," julkkisravintotieteilija Kelly LeVeque kertoi E! Newsille ja jatoi: "se alentaa glukoosi-, insuliini- ja triglyseriditasoja ja lisää insuliiniherkkyyttä."
© Shutterstock
21 / 30 Fotos
Miksi julkkikset rakastavat sitä, mutta sinä todennäköisesti et? - Ellet sitten kokeile pätkäpaastoa ammattilaisen avustuksella (henkilökohtainen kokki, ravintoneuvoja tms.) suunnitellaksesi tasapainoisia aterioita, et todennäköisesti yllä päivittäisiin ravintoainetavoitteisiisi.
© Shutterstock
22 / 30 Fotos
Jos haluat kokeilla sitä, täytyy aloittaa hitaasti
- Ota ennen kaikkea yhteyttä lääkäriin, jotta voit varmistua tämän olevan hyvä vaihtoehto sinulle. Ala sitten syödä päivällisesi aiemmin tai venyttää aamupalojasi myöhemmäksi muutamana päivänä viikossa.
© Shutterstock
23 / 30 Fotos
Et voi silti syödä mitä tahansa
- Pätkäpaastosta hyötyäkseen on entistä tärkeämpää syödä ravintoainepitoista ruokaa. Paaston päättäminen epäterveellisillä ja korkean glykeemisen indeksin sisältävillä ruoilla aiheuttaa nousun inflammatorisissa markkereissa ja verensokerissa. Tämä on siis päinvastainen reaktio sille, mihin pätkäpaastolla pyritään.
© Shutterstock
24 / 30 Fotos
Saatat aiheuttaa häiriöitä nälän- ja kylläisyydentunteellesi - Shapen mukaan monet, jotka aloittavat pätkäpaaston, menettävät yhteyden nälän ja kylläisyyden tunteisiinsa, mikä tekee pitkässä juoksussa terveellisen ruokavalion ylläpitämisestä vaikeaa.
© Shutterstock
25 / 30 Fotos
Saatat vetää överiksi
- Kun näännytämme itseämme, turvautuvat monet palkkioihin. 5:2-ruokavaliota noudattavat saattavat syödä normaalia enemmän normaalin syömisen päivinä. Monet taas turvautuvat ahmimiseen, sillä ruokahaluhormonit aivoissamme kertoman mukaan käyvät ylikierroksilla, kun panttaamme ruokaa.
© Shutterstock
26 / 30 Fotos
Mieti aikataulujasi
- Jos menet nukkumaan hyvin myöhään joka ilta, ei kello 18.00 alkava paasto välttämättä ole hyvä idea. Mieti milloin yleensä olet nälkäinen, milloin treenaat, milloin työskentelet jne.
© Shutterstock
27 / 30 Fotos
Laadi strategia
- Ravintotieteilijät suosittelevat, että jos haluat todella kokeilla pätkäpaastoa terveellisellä tavalla, tee suunnitelma ja konsultoi ehkä myös ravintoneuvojaa saadaksesi neuvoja, joiden mukaan toimia.
© Shutterstock
28 / 30 Fotos
Se ei sovi kaikille
- Julkkisravintotieteilijä LeVeque varoittaa: "Se ei sovi kaikille, eikä sen halua ryöstäytyvän käsistä", lisäten myös, että äärimmäinen pätkäpaastoilu voi saada aikaan syömishäiriöitä, ahdistusta ruoasta sekä ahmimista. Katso myös: Hanki kesäkunto 30 päivässä näiden 7 minuutin treenien avulla!
© Shutterstock
29 / 30 Fotos

Pätkäpaasto: julkkikset rakastavat tätä kiistanalaista laihdutuskuuria
Jennifer Aniston on kannattaja, mutta pitäisikö sinunkin olla?
© Getty Images
Jos et vielä ole kuullut pätkäpaastosta, on se käytännössä laihdutustapa, jossa paastotaan kellonaikojen mukaan rajoittaen ruoan kulutusta pienempään osaan päivästä. Se on tällä hetkellä yksi kuumimmista trendeistä, erityisesti julkkisten keskuudessa ja monet heistä väittävät sen auttaneen heitä karistamaan sinnikkäät kilot.
Tämä ruokavalio voi helposti muuttua itsensä jokapäiväiseksi näännyttämiseksi, joten monilla onkin vahvoja eriäviä mielipiteitä muotiruokavalion hyödyllisyydestä. Monet pätkäpaaston kannattajat väittävät sen kuitenkin olevan terveellinen vaihtoehto, joka pitää sisällään monia muitakin terveyshyötyjä.
Jennifer Aniston kiihdytti jälleen keskustelua julistautuessaan yhdeksi tähdistä, jotka rakastavat ruokavaliota. Näyttelijä paljasti vuoden 2019 lokakuussa, ettei syö aamupalaa, vaan nauttii sen sijaan nesteitä, kuten kahvia ja sellerimehua heti aamulla jättäen syömisen myöhemmälle päivään.
Klikkaa galleriaan saadaksesi parempi idea siitä, mitä pätkäpaasto oikein on, ketkä julkkikset sitä kannattavat ja tutustu siitä käytävään keskusteluun. Lisäsimme mukaan myös muutaman vinkin siltä varalta, että haluat itse kokeilla ruokavaliota.
SINULLE SUOSITELTUA

LUETUIMMAT
- VIIME TUNTI
- VIIME päivä
- VIIME VIIKKO